Pienimmän päiväkotipaikan etsintä on ollut tosiaan oma projektinsa. En muista, olenko täällä blogissa siitä juurikaan jutellut, IG:n puolella ainakin useampaan otteeseen! Mulla oli oikeastaan koko ajan luotto kunnalliseen päivähoitoon ja uskoin kaupungin kyllä järjestävän meidän pienimmän hoidon mahdollisimman hyvin, haettiinhan hänelle kuitenkin hoitopaikkaa yli puoli vuotta sitten jo. Osittain tämä usko varmaan johtui siitä, että isojen hoitopaikat elokuussa menivät just eikä melkein nappiin, saatiin heille aloitus juuri siihen hetkeen ja siihen päikkyyn kun haluttiinkin. Olisi ehkä pitänyt arvata, ettei pienimmän kohdalla kaikki menekään näin helposti. 

Me ei haettu pienimmälle muita paikkoja kuin se, jossa tuplatkin ovat. Mä sokeasti uskoin, että eihän yksivuotiasta nyt voitaisi muualle sijoittaa kuin samaan sisarusten kanssa. Olimpa väärässä. Ei haettu yksityisen paikkojakaan, sillä ei tullut mieleenkään, ettei paikka noin pitkällä varoajalla onnistuisi. 

Kuvan reppu on saatu Kiddexiltä

Tuli aikaa kylmää kyytiä sitten siinä puhelussa marraskuun puolessa välissä, kun päivähoitotoimistosta soitettiin ja annettiin ymmärtää ettei pienimmälle ole hoitopaikkaa vielä tiedossa, eikä sitä luultavasti saataisi isojen päiväkotiin ainakaan. Lahden päivähoito on ihan kaaoksessa, lapsia on aivan liikaa, ja isoimmat ongelmat oli juuri alle kaksivuotiaiden kohdalla. Meille suositeltiin hakemista yksityiselle puolelle, sekä perhepäivähoidon harkintaa. Perhepäivähoito ei ole meidän juttu ja yksityiselläkin puolella oli vain yksi päiväkoti jota suostuisin harkita. Senkin tiesin olevan ääriään myöten täynnä.

Soittelin tuplien päiväkodin johtajalle ja viesti oli edelleen sama. Ei ollut tiedossa vapautuvia paikkoja ja meidän kannattaisi valmistautua siihen, että pienin sijoitettaisiin johonkin muualle. Toivottavasti samalle alueelle, mutta edes siitä ei ollut takuita. Suurella todennäköisyydellä hän saisi ensin parinkuukauden sijoituksen ja vasta sen jälkeen vahvistuisi lopullinen päiväkotipaikka. Meidän herkälle pikku miehelle se ei tosiaan olisi mikään helppo tapa aloittaa päiväkotia. 

Olin jo luopua toivosta, mutta soitin kuitenkin vielä tuplien vanhaan yksityiseen päikkyyn ja voitte varmasti kuvitella, kuinka suuri helpotus oli kun sieltä löytyikin paikka. Kaupunginkin kanssa homma järjestyi, kiitos palvelusetelin, jonka vuoksi maksetaan samaa maksua pienimmästä (ja isoista) kuin maksettaisiin kunnallisessakin. Käytiin heti samana päivänä tutustumassa, tavattiin kuopuksen tuleva oma hoitaja ja nähtiin tilat. Olin silloin jo myyty ja kun ujo ja herkästi vierastava poika otti hoitajaan heti kontaktia, olin varma, että hyvä tästä tulee!

Vaikka päivähoitopaikan etsintä olikin työn ja tuskan takana, uskon että nyt löytyi juuri se paras paikka. Vaikka tuplat ovatkin nyt eri paikassa on mulla silti luotto että tää sujuu oikein mallikkaasti. Vielä viikko ennen kuin tämä testataan käytännössä, sillä vasta silloin pienin aloittaa päivähoitouransa. Ennen sitä, hän kuitenkin tutustuu toimintaan turvallisesti isin kanssa. Tämä ratkaisu myös varmasti helpottaa kovasti, sillä kuopus on selvästi enemmän kiinni minussa ja paljon rohkeampi tapaus ollessaan isänsä kanssa. Mutta kyllähän se silti jännittää. Tuntuu hurjalta, että kaksi vuotta meni tosiaan näin äkkiä. Ihan äskenhän mä vasta pakkasin tavaroita työpöydän ääressä vauva mahassa, ja olin jäämässä äitiyslomalle. Nyt se, ja vuoden mittainen hoitovapaa on takana ja edessa olisi x-määrä työvuosia. 

Kuvan hansikkaat saatu Paccasilta

Kovasti mua helpottaa se, että tiedän meidän pienimmän viihtyvän päiväkodissa oikein hyvin. Vaikka hän onkin arka toisten aikuisten seurassa, nauttii hän ihan valtavasti ikäistensä seurasta ja erilaisista toiminteista joihin pääsee mukaan. Päivätkin saadaan pidettyä suhteellisen lyhyinä 7-8 tunnissa, kolmena ja neöjänä päivänä viikossa, joten aloitus ei tule onneksi olemaan yhtä rankka kuin se oli silloin tuplilla, jotka aloittivat heti 40 tunnilla viitenä päivänä viikossa.  Mutta no, onhan tämä silti yhden aikakauden loppu ja aiheuttanut jos jonkinmoista pohdittavaa. 

Isoimman päänvaivan on varmasti aiheuttanut vaatteiden nimikointi. Hankin tällä kertaa Tarramonsterilta tarrat, niin saan nimet vaatteisiin helpommin ja ne toivonmukaan myös pysyvät hyvin! Reppukin pojalta jo löytyy, sillä isoilta on jäänyt yksi päikkyreppu odottelemaan pikkuveljeä. Vaatteita olen ostellut onneksi hyvin varastoon kirppareilta, joten valikoimaa seuraavass akooss aon oikein hyvin. Myös kurikset ja kumpparit löytyi syksyn aikana kirpparilta, joten vaatevalikoiman suhteen kaikki on kunnossa. Tossut vielä niin meidän vauva on just eikä melkein valmis päiväkotiuralle! ❤

Aloitellaanko siellä ruutujen takana päiväkotiuraa?