Pari viikkoa sitten törmäsin esimieheeni kauppaostoksilla. Silloin se iski muhun, että mun äitiyslomani vetelee ihan viimeisiä. Viimeinen vanhempainvapaakuukausi alkoi viime viikolla ja viimeistä lomapäivää mä viettelen tammikuun kolmas päivä.
Herranen aika! Mihin aika oikein meni? Mun vauvani täyttää päivä ennen mun lomani loppumista yhdeksän kuukautta ja mun äitiyslomani on kaikilta osin loppu. Finaalissa. The end. Finito. Ihan uskomatonta. Hassuinta tässä on se, etten olisi yhtään valmis töihin. Mun vauva on vielä niin vauva ja pieni. Hän ei vielä kävele, ei puhu, ei käy vessassa. Ei osaa kertoa mikä on hätänä ja on ihan täysin vielä mammanpoika. Käy tissilläkin vielä 6-8 kertaa päivässä. En voisi kuvitellakaan olevani hänestä erossa kahdeksaa tuntia viitenä päivänä viikossa.
Arvaattekin ehkä, että jään tälläkin kertaa hoitovapaalle. Tuplien aikaan kävin töissä neljän kuukauden pätkän juuri näihin aikoihin ja silloin se tuli todella tarpeeseen. Silloin meillä isi pääsi ansaitulle kotilomalle ja sai bondailla tuplien kanssa oikein urakalla. Olen edelleen tosi iloinen, että se silloin onnistui. Se oli koko meidän perheelle tosi hyvä juttu paitsi mun jaksamisen myös perheen tasa-arvon kannalta. Kun mun nelikuinen työpätkä päättyi, olin ihan valmis jäämään taas kotiin. Silloin tuli opittua sekin, ettei mun työminäni paikka ollut sosiaalitoimistossa ja hoitovapaan jälkeen olisi suunnattava uusiin haasteisiin.
Tuplien kanssa olin lopulta kotona syksyyn 2015, jolloin pojat olivat 2.5 vuotiaita. Tuo ikä oli kaikinpuolin hyvä aika mennä päiväkotiin. Mä lähdin töihin ja oon ollut tosi tyytyväinen tähän päätökseen. Toivoisin, että Justuksen kanssa päästäisiin samaan. Että hän olisi myös reilusti yli kaksi mennessään hoitoon.
Nyt mä olen ilmoittanut töihin palaavani 1.1.2019. Kelasta hain kuitenkin sen täyden hoitovapaan, eli kotihoidontuen 2.4.2020 saakka. Todennäköisesti mä palailen töihin syksyllä 2019, kun Justus on sen 2.5 vuotias. Tuolloin Rasmus ja Kasper aloittavat eskarissa, joten aika töihinmenolle tuntuu aika sopivalta. Mun oma fiilis on, että voisin hyvin olla kotona tuon koko pätkän, mutta näin etukäteen on vaikea sanoa mihin elämä vie ja kuinka raha riittää kotona oloon. Nyt katsotaan vuosi eteenpäin ja mietitään silloin asiat uusiksi.
 |
| Junarata saatu JOLLYROOM |
 |
| Junarata saatu JOLLYROOM |
Isot pojat ovat olleet tän mun äitiyslomani ajan kotihoidossa, mikä olikin se kaikkein paras ratkaisu. He ovat käyneet seurakunnan kerhossa kolmena päivänä kolmen tunnin ajan. He lähtevät kerhoon aina innoissaan, eikä meillä ole päiväkotiaamujen kaltaisia aamu- tai iltakiukkuja koettu lainkaan. Mä uskon, ettei pieni lapsi jaksa pitkiä hoitopäiviä, joten tuo kolmituntinen on aika hyvä. Mulle itselleni arki on tietysti rankempaa näin. Kolmess atunnissa ei paljoa ehdi, joten moni kotijuttu on hoidettava nelisin lasten kanssa. Mutta sitähän se nyt on. Mun työni on olla kotiäiti. Hoitaa lapset ja koti niin hyvin kuin pystyn. Monesta kotijutusta ollaan jouduttu joustamaan, eikä meillä tosiaan ole ollut tai tule olemaan niin siistiä kuin mä haluisin. Mutta oon saanut viettää lasten kanssa oikeasti ja kunnolla aikaa tän vajaanvuoden aikana ja se on oikeasti aika mahtava juttu. Isot pojat on saaneet tutustua Justukseen ihan yhtälailla kuin me vanhemmatkin ja isoveljien ja pikkuveljen side on jotain tosi suloista. Jälkikäteen mä olen iloinen, ettei isojen hoitosopimuksia päiväkodissa jatkettu.
Kevään isotkin pojat ovat vielä kotihoidossa. Käyvät kerhossa kolmena aamupäivänä ja suunnittelin, että aloitetaan viimeinkin se perhekerho koko porukalla. Justuksen kanssa suunnittelin aloittavani kaksistaan toisessa perhekerhossa, jos hänen päiväunet vaan siinä vaiheess ajoustaa sen verran. Kesän isot pojat ovat vain kotona lomaillen ja elokuusta alkaen heille on haettu päiväkotipaikat. Nyt haettuna on osa-aikahoito muutamalle päivälle viikossa. Miksi? Oikeastaan vaan mun blogitöiden ja lasten vuoksi. Kun isot pojat ovat kotona, mun on täysi mahdottomuus keskittyä töihin. Justuksen kanssa se vielä onnistuu, koska päiväunet, mutta isojen kanssa ei millään. Kaksi hoitopäivää viikossa mahdollistaa mulle sen, että saan työt tehtyä muulloinkin kuin vain sunnuntaisin ja pojat saavat sillä aikaa mielekästä ja ohjattua tekemistä. Toisaalta pojatkin ovat silloin jo viisivuotiaita ja kaverit sekä ryhmätoiminta tulevat koko ajan tärkeämmäksi. Mä myös kaipaan lapsille sellaista aitoa yksilöllisyyttä, jonka koin edellisen päiväkodin toimesta toteutuvan. Niin ihana kuin kerho onkin, aika paketti pojat siellä valitettavasti ovat.
Mä olen tosi kiitollinen ja onnellinen, että hoitovapaa tälläkin kertaa onnistuu ja saan seurata tämänkin vauvan kasvua taaperoksi ihan läheltä. Tiedän tämän olevan etuoikeus ja olen ihan tosi iloinen että tämä on meille mahdollista. Viettelen tammikuussa kesälomaa (haha 😀 niinkuin se kotiäitinä jotenkin olisi mahdollista) ja aloitan sen jälkeen hoitovapaalla täysipäiväisesti.
Tää tuntuu nytjust tosi hyvältä. Teille lukijoille ja seuraajillehan muutos näkyy luultavasti vaan positiivisena, kun blogikin on luultavasti aktiivisempi kuin äitiysloman aikana. Tähän saakkahan postaukset ovat olleet ajastettuja, sunnuntaina kokoonkääräistyjä ja se tietysti valitettavasti näkyy postauksissa. Olen tosi iloinen, että olette pyörineet mukana siitä huolimatta ja lupaankin, että hoitovapaalla kirjoitankin sitten paljon enemmän niitä ajankohtaisia kuulumisjuttuja!