Mun on myönnettävä, etten lainkaan usko tuohon juuri kirjoittamaani otsikkoon. Kaksi ei mene siinä missä yksi, kolme ei mene siinä missä kaksi eikä neljä mene siinä missä kolme. Kahden kanssa jutut voi tuntua yhtä sujuvilta kuin yhden kanssa tai neljälle kokkaa ruuan siinä missä kolmelle. Mutta ei se silti ole sama.
Ja suoraan sanoen, mun mielestä se on vähän loukkaavaa ja ylimielistäkin sanoa näin. Vähän kuin kertoisi, että koti pysyy siistinä itsestään, kaksi vanhempaa on sama kuin yksi ja että jaksaminen on asennekysymys. Mikään näistä ei mun mielestä mene näin. Mutta ei sen silti tarvi olla iso juttu. Kahdessa lapsessa on tekemistä enemmän kuin yhdessä, kotia pitää siivota ja kaksi vanhempaa tekee arjesta helpompaa. Hyvällä asenteella elämä maistuu paremmalta, niistä vastoinkäymisista ja harmaista aamuista huolimatta.
Kaksi lasta ei kuulukaan olla yhtä helppoa kuin yksi, eikä kolme yhtä helppoa kuin kaksi. Ei kukaan kuitenkaan sano, että yhden äiti olisi jotenkin huonompi tai heikompi kuin kahden. Tai kahden huonompi kuin kolmen. Moni juttu tässä elämässä on valintoja ja niin se vaan on tietyiltä osin myös lasten määrä. Jos haluaisin, että mun elämä olisi superhelppoa ja saisin tehdä kaikki päätökseni puhtaan egoistisesti, ei meillä varmaan olisi lainkaan lapsia. Mutta en mä, tai tuskin kovin moni muukaan halua tässä maailmassa yksin olla. Mä olen aina tiennyt haluavani lapsia. Kaksi tai kolme. ehkä neljäkin. Ihan sama miten vaikeeta se on, mutta lapsia mä elämääni haluan.
Se että kaksi menee siinä missä yksi on kuitenkin ihan yhtä puppua, kuin että kympillä saa ostettua kahdenkympin paidan. Mä törmäsin eräässä blogissa hyvään viittaukseen siitä, että kaksi voi välillä tuntua puoleltatoista. Siltä se musta enemmän tuntuu. Se kuvastaa hyvin sitä, ettei kaiken tarvi olla tuplavaikeeta ja kauheeta ja hirveetä, vaan se lisähaaste ja työ voi oikeasti välillä olla vain puolikas. Ja sitä se kahden kanssa parhaimmillaan on.
Et sä kahden lapsen kanssa selviä yhdellä vaipanvaihdolla, syötöllä tai nukutuksella. Mutta sä voit vaihtaa ne vaipat liukuhihnalla, valmistaa ruuan kerralla ja nukuttaa ne nappulat kerralla yhteen huoneeseen. Kahden kanssa sä teet kompromisseja, lasket rimaa ja oiot. Mutta toisaalta saat ne kaikki ilot kuitenkin tuplana.
Kun meillä mietitään ajoitusta seuraaville lapsille, ei mulla hetkeäkään käy mielessä, että tämä meidän meininki jatkuisi tällaisena kuin nyt, eikä mikään muuttuisi. Lisää tekemistä tulisi aivan varmasti. Mutta ei se ole huono juttu. Se on lisää täytettä tähän meidän nykyiseen elämään. Hyvässä ja pahassa.
Mä ajattelen näin. Mun mielestä on ok, välillä jopa todella tarpeellista sanoa ettei jaksa. Tai että on vaikeeta, rankkaa ja hankalaa. Väsyttää ja lapset ärsyttää. Se on miljoona kertaa parempi sanoa ääneen kuin pitää sitä kuorta ja esitystä päällä, että kaikki on ihanaa ja upeaa. Koska ei se koskaan aina ole. Mä todella välillä vihaan noita rakkaita lapsiani. Mua välillä ärsyttää niin järjettömän paljon niiden käytös, että jos oikeasti antaisin palaa, saisin varmaan kevyesti yhden asunnon palasiksi. Mutta se on ihan fine. Mä itse jaksan paremmin kun sallin itselleni ne negatiivisetkin tunteet. Mä olen välillä ihan paska mutsi, mutta mä olen sitä, jotta mä sitten taas toisinaan olen niin pirun mahtava ettei tosikaan. Ja mä oikeasti uskon, että mun lapsista kasvaa parempia ihmisiä, kun ne välillä näkee että äidilläkin pinna palaa ja jossain ihan oikeestioikeestioikeesti menee se raja.
Kaksi ei mene siinä missä yksi, eikä kuulukaan. Kahdesta saa kaksinverroin ihanuutta, joten onhan se loogistakin että sieltä tulee kaksinverroin sitä työtä. Mutta välillä on tosiaan niitä hetkiä, kun yksi tuntuu puolikkaalta. Niitä hetkiä, kun juot kahvia kuumana luet sähköposteja ja siivoat keittiötä. Ja ne lapset leikkii kaksi minuuttia riitelemättä keskenään.
Mitä mä tällä yritän sanoa on se, että saa olla itselleen armollinen. Ei kaksi lasta oo sama kuin yksi. Mutta kaksi voi olla yhtä kivaa kuin yksi. Sä voit olla ihan yhtä hyvä äiti kahdelle kuin oot yhdelle. Jopa parempi, sillä kaksi lastahan opettaa sulle äitiydestä ja vanhemmuudesta koko ajan enemmän kuin yksi.
Mä luin tänään kolme hyvää postausta tästä samasta aiheesta. Lukekaa tekin.
It gets better – äitiversio VALEÄITI Kaksi lasta ei mene siinä kuin yksi LÄHIÖMUTSI “Kaksi lasta ei mene siinä kuin yksi” KUN HAAVEET MUUTTUVAT TODEKSI