Lastenvaatteet. Välillä (usein) tuntuu että ne jakaa ajatuksia ja mielipiteitä enemmän kuin mikään muu lapsiin liittyvä. Usein niistä nousee myös ihan mahdottomat sodat, kun äidit kisaavat siitä, kenen mielipide on se oikein ja paras. Jokainen on sitä mieltä, että se oma tapa kuluttaa ja hankkia lastenvaatteita on se oikein ja parhain. Ja niin se varmasti onkin. Ainakin sille omalle perheelle ja omalle lapselle. Se mikä ainakin itseä kovasti harmittaa näissä keskusteluissa, on se putkinäköisyys. Se oma tapa on ainoa oikea, Jos toinen tekee toisin, on hän säälittävä markettimutsi tai nenäpystyssä menevä merkkivaatemutsi. Ihankuin olisi vain ne kaksi ääripäätä, eikä mitään siltä väliltä.
Mä toki itse ajattelen, että mun lastenvaatekulutus on kaikkein terveintä ja kaikkein oikeinta. Jopa mun mies taitaa kuitenkin olla tästä ihan erimieltä kanssani. Eli Näinköhän sitä oikeaa tapaa on olemassakaan? Meidän lasten kaapeista löytyy niin Gugguuta kuin H&M:ääkin ja niitä voi hyvin käyttää sulassa sovussa. Mä ajattelen, että kukin pukee lapsensa juuri niinkuin haluaa, eikä siinä toisella pitäisi olla mitään arvostelun tai vastaansanomisen paikkaa. Miten se on keneltäkään muulta pois, jos toisen lapsi kulkee halpa-hallin kollareissa ja disneyprinttipaidassa, ja toisen Papun leggareissa ja Gugguun hupparissa. Nämä äidit ovat selvästi erilaisia kuluttajia, ja kokevat eri asiat pukemisessa tärkeäksi. Ja haluavat laittaa eri summat lastenvaatteisiin. Tai tykkäävät erityylisistä vaatteista. Tai haluavat tukea suomalaista yritystä. Tai haluavat kulkea massanmukana. Tai erottua massasta. Tai pukea lapsen söpösti. Tai lapsekkaasti, Tai tyylikkäästi. Tai muodikkaasti. KUKIN TYYLILLÄÄN. Ei tässä ole sitä yhtä oikeaa juttua.
Pidempään blogia lukeneet tietääkin, etten voi sietää printtejä. Siis niitä painettuja liukaskuvaprinttejä. Varsinkaan niitä Disneyn versioita. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista sellaista kohtaan joka niitä pukee, enkä tosiaan koe katsovani heitä kieroon. Mä itse en vaan tykkää, joten en laita rahojani niihin. Suotakoon se minulle. Mä taas rakastan raitaa, pystyraitaa, vaakaraitaa, vinoraitaa, ohutta raitaa, paksua raitaa. Raitaa. En vaan Popin tai Marimekon raitaa, vaan ihan kaikkea raitaa. Meillä löytyy raitaa niin H&M.ltä kuin Polarn o pyretiltäkin, ja molemmat yhtä tykättyjä.
Meillä ei pueta rahalla. Ei siksi että joku on kallis, tai design tai muotia. Vaan koska se on kaunista tai kivaa lapsen päällä. Meillä ei ole paidoissa autoja tai lentsikoita, mutten silti koe pukevani lapsistani aikuisia, He ovat lapsen näköisiä, vaikka päältä puuttuukin ne auto- ja lentokoneprintit. Meillä on kolmen euron ja kolmenkymmenen euron paitoja sulassa sovussa ja kaikkia kulutetaan samalla lailla. Kaikki pestään kuudessakympissä ja kaikki rummutetaan kuivausrummussa. Pesun jälkeen näkyy mikä kestää meidän kulutuksessa ja mikä ei. Ja mun kokemus on, ettei robbari/halpa-halli/tokmanni/prisma/cittari kestä. Lindex, name it, kappahl, H&M, POlarn o Pyret ja Pomp de lux kestää.
Papua, Mainiota ja Mini Rodinia ei olla kokeiltu, sillä koen ne liian kalliiksi. En vaan raaski ostaa niitä. Kun vaatetta hankkii kaksi samaa kokoa, on kynnys kalliille vaatteelle paljon matalampi. Jos vaatettaisin yhtä tai kahta eri-ikäistä, olisi kynnys varmasti korkeampi. Nyt kolmenkympin housut tarkoittaa kuudenkympin housuja, vaikka sillä saakin kaksi, miellän sen yhdeksi sillä vain toiselle hankkiminen ei ole itselle vaihtoehto. En tiedä ymmärtääkö kukaan tätä mun logiikkaa, mutta näin vaan ajattelen.
Mä en oikeastaan enää uskalla sanoa etten ikinä ostaisi jotain vaatetta. Nyt esimerkiksi tuntuu, etten ostaisi kolmenkympin housuja pojille, mutta töihin palatessa ajatus voi olla eri. Samallalailla en tykännyt pikkuvauvoillani Popin raidasta. Puolivuotiaalla tykkäsin. En tykännyt puolitoistavuotiaallani Miikkarista. Yksivuotiaallani tykkäsin. Talvella halusin mustaa, harmaata ja navya, nyt haluan printtejä, värejä ja valkoista. Mieli muuttuu, joten turha olla liian ehdoton. Lisäksi lasten kasvaessa tarpeet muuttuvat.
Vuosi sitten kirjoitin Mini Rodinista, etten tykkää niistä printeistä. Nytkun katson kuvaa, tykkään joistain vaatteista joita en silloin voinut kuvitella hankkivani. Esim. krokoleggarit ja merenmiespöksyt voisin hankkiakin, jos riittävän halvalla saisin. Tai lisko topin.
Ajatuksiani lastenvaatteista voit lukea tarkemmin näistä linkeistä.
POjat tyttöjen vaatteissa 
Mun viestini taitaa olla, että annetaan kaikkien kukkien kukkia. On kiva että katukuvassa näkyy erilaisia lastenvaatteita, ainakin mun mielestä niitä on ihana bongailla. Ei niiden kautta tarvitse vanhempia tai varsinkaan lapsia arvottaa, vaan iloitaan erilaisuudesta. JA ennen kaikkea, opetetaan lapsillekin, ettei vaatetus sanele toisen identiteettiä. Vaatteiden kautta tai niiden vuoksi ei arvostella sitä, millainen toinen on. Mutta vaatteetkin saa huomata. Niitä saa kehua ja niitä saa sovitella ja mallailla. Omaan tyyliin saa kiinnittää huomiota jos siltä tuntuu.
Mitä ajatuksia lastenvaatteet teissä herättää? Ihan sama, vai ajatteletko lastenvaateyhdistelmiä enemmän kuin omia vaatteitasi? Kalliilla vai halvalla? Merkillä, merkitöntä, designia vai ketjukauppaa? Kaikkea sekaisin vai vaan tiettyä merkkiä? Sana vapaa!