Meillä starttasi eilen ihan uudenlainen arki. Koko tähänastinen perhe-elämä on menty 8-16 arkityöviikoilla, sekä silloin kuin isi oli töissä että silloin kun itse tein sen työpätkän. Nyt se meidän tuttu ja turvallinen rytmi heitti häränpyllyä, kun isi otti vastaan työpaikan JYVÄSKYLÄSSÄ.
Yhtäkkiä ollaankin ihan uuden tilanteen edessä. Mä pyöritän arkea kotona YKSIN kahden _todella_ vauhdikkaan ja uhmakkaan nappulan kanssa, ja isi on 220km:n päässä meistä neljänä päivänä viikossa. Tähän asti ne vaikeat kotipäivät on jaksanut ihan vaan sillä, että on tiennyt toisen aikuisen tulevan apuun neljältä. Nyt pitäisi selvitä ihan yksin se koko neljätoistatuntinen, poikien hereilläoloaika.
Mä tiedän että me pärjätään. Eniten kuitenkin hirvittää ne tilanteen, kun se valtava riittämättömyyden tunne iskee päälle. Tai kun pitäisi vaihtaa se päivän viidestoista kakkavaippa. Pukea rimpuilevalle taaperolle kuudetta kertaa päälle ja siivota keittiötä tiesmonettako kertaa. Ne tilanteet, kun tuntuu että on jo ihan loppu, eikä jaksaisi enää ainuttakaan kiukkua tai huutoa.
Onneksi, nyt on kyse kuitenkin vain neljästä tai viidestä päivästä viikossa. Isi ei ole viikkoja tai kuukausia poissa vaan ihan muutamia päiviä. Meillä on huippuhyvä tukiverkosto täällä, ja jos suunsa vaan saa auki, ei varmasti ole yksin. Silti se on kuitenkin ihan toista jakaa arki toisen aikuisen kanssa. Nyt kaikki vastuu on itsellä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Taidan jaksaa tätä uutta arkea ihan vaan siksi, että tiedän Henkan saavan tästä hienon tilaisuuden uralleen ja yhden korokkeen CV:hen. Muutenhan tässä ei olisi mitään järkeä.
Vielä ei tiedetä, miten kauan tätä reissutyötä kestään. Onko isi taas jouluna arki-illat kotona, vai onko tämä pidempi ratkaisu. Muutetaanko me muutkin vielä Jyväskylään? Itse en jaksa kauheasti stressata, syksy tuo mitä tuo, asioilla on tapana järjestyä! Nyt pitää vaan selvitä näin!
Löytyykö sieltä lukijoista muita osa-aika yh-äitejä? Miten te pärjäätte yksin arjessa? Nyt vinkit jakoon!