Olen tiukka vanhempi. Rutiineista ja rytmistä pidetään kiinni, ja meillä on jo nyt muodostunut sääntöjä, joita noudatetaan tai tullaan noudattamaan. Iso osa periaatteista on muodostunut jo ennen raskautta tai raskausaikana. Osa vasta poikien synnyttyä. Monet tulevat vielä kehittymään poikien kasvaessa. Monet periaatteista ovat myös pehmentyneet tai kadonneet kokonaan.
1. Pojille luodaan heti synnyttyä yhteinen rytmi, josta pidetään kiinni.
Tämä onnistui helposti. Vastasyntyneenä pojille tuntui olevan luonnollista syödä kolmen tunnin välein, niin päivällä kuin yölläkin. Vähän isompina, vain toinen saattoi vaatia ruokaa, tällöin ruokaa annettiin myös toiselle. Päiväunet laitettiin samaan rytmiin, ensimmäisen herättyä myös toinen herätetään n.30 min sisään. Paitsi toisilta päiväunilta, silloin saa nukkua miten pitkään nukuttaa, enintään kuitenkin neljään.
2. Mahdollisimman pian pojille opetetaan, että päivässä syödään kaksi lämmintä ruokaa, välipala ja ilta- sekä aamupuurot. Koko perhe syö yhdessä.
Tämäkin oli helppo toteuttaa. Pojat nautti heti kiinteästä ruuasta ja söivät sitä innolla. Jo viisikuisina pojilla oli normaali viisijakoinen ruokarytmi. Puolivuotiaina päästyään syöttötuoleihin, pojat pääsivät osallisiksi ruokailuun.
3. Pojat nukkuvat yön omassa sängyssä. En ole perhepedin kannattaja, pidän sitä huonona asiana sekä vauvan, että vanhempien unen kannalta. Varsinkin kaksosten ollessa kyseessä, perhepeti ei mielestäni tule kysymykseenkään. Jos vauvoja olisi yksi ja se olisi jatkuvasti rinnalla, olisi varmasti mietittävä tämä uudelleen. Pojat kuitenkin nukahtivat heti pienestä lähtien hyvin takaisin omaan sänkyyn, vaikka heidät sieltä otettiinkin syliin syömään. Ehdottomia tässäkään ei olla, jos jompikumpi on kipeä ja kaipaa selvästi läheisyyttä otetaan hänet tottakai viereen. Lasta vaan ei totuteta nukkumaan siinä vanhempien välissä. Tällä hetkellä pojat nukkuvat hyvin omissa sänkyissään, joskus toinen nostetaan jatkamaan aamu-unia vieren, muuten nukkuminen tapahtuu omassa sängyssä.
4. Vauvoja ei nukuteta, vaan opetetaan nukahtamaan itse tutin ja unilelun kanssa. Ihan pienestä pojat vietiin väsyneinä omaan sänkyyn, annettiin tutti suuhun ja nukku kainaloon ja jätettiin sinne. Itku rauhoitettiin, mutta syliin ei nukutettu. Rauhoittunut vauva laitettiin aina hereillä omaan sänkyyn. Voin sanoa, että nyt meidän illat on helppoja. JOskus varsinkin yksin ollessa tulee niitä kauheita iltoja, kun molemmat tarvisivat syliä samaan aikaan. Tällöin rauhoittaminen voi viedä puolikin tuntia. Useimmat illat etenee kuitenkin niin, että pojat viedään sänkyyn, peitellään, laitetaan tutti suuhun, nunnu kainaloon, silitetään päätä ja annetaan hyvänyön suukot ja poistutaan huoneesta. 3/7 illasta pojat nukahtaa itse. Muina iltoina toiselle tai molemmille pitää käydä antamassa tutti uudelleen suuhun tai silittelemässä rauhalliseksi. Syliin ei ole tarvinnut enää pitkään aikaan rauhoittaa, vaan pojat ovat rauhoittuneet pelkkään silittelyyn ja suukotteluun. Joskus nukahdetaan samantien, joskus sängyssä möyrytään ja jokelletaan. Huoneeseen mennään kuitenkin vasta, jos toinen itkee.
5. Lasten ei tarvitse katsoa tv:tä. Tässä piti joustaa siinä vaiheessa, kun pojat ei viihtyneet hetkeäkään yksin lattialla. Tällöin pikkukakkonen tai muumit vei huomion siksi aikaa, että sai tehtyä itselle ruokaa tai viikattua pyykit. Nyt meillä on käytössä pojille tv-aika. Pojat katsoo maksimissaan 1h tvtä päivässä ja korkeintaan puoli tuntia kerrallaan. Tällä hetkellä pojat katsoo telkkaria ehkä kaksi kertaa viikossa 20-30min. Yleensä sen ajan kun teen meille päivällistä. Telkkari ei enää kiinnosta noin pitkään, mutta muumin tunnari riittää jo unohtamaan harmin ja kiinnostumaan uudelleen leluista. Poikien ollessa hereillä meillä on tosi harvoin tv päällä. Henkka katsoo joskus urheilua, mutta sekin aika harvoin. Kyläpaikoissa ei oikein voida tähän vaikuttaa. Silloin tehdään poikkeuksia. Kyläillessä, jos tv on auki pojat katsoo sitä sen minkä katsoo.
6. En osta pojille leluja. No empä. No, yritän ostaa järkeviä ja pitkäikäisiä leluja.
7. Pojat saa vain kauniita puuleluja. Mistähän noi kaikki muoviset ja pehmoiset on oikein ilmestyneet? On meillä onneksi myös niitä puisia, mutta vähintää yhtä paljon muovisia.
8. Olohuoneeseen saa tuoda kerrallaan vaan kolme lelua. Tän ei ole tarkoituskaan vielä toimia. Poikien on vaan parempi pitkään leikkiä olohuoneen lattialla, jossa heihin on näköyhteys. Tämä periaate koskee enemmän sitä aikaa, kun pojat on isompia ja osaavat leikkiä keskenään. Silloin leikit ja lelut ovat leikkihuoneessa.
9. Lelut siivotaan yhdessä iltaisin.
No, äiti siivoaa lelut iltaisin. Pojatkin toivottavasti kohta 😀
9. Joka päivä syödään vihanneksia ja hedelmiä.
Tämä on edelleen voimassa. Jokapäivä on syöty vihanneksi ja hedelmiä. JOskus eneemmän joskus vähemmän.
10. En anna lapsille eines- tai valmisruokaa.
Vaikea uskoa, että tämä ei pitäisi sitten kun pojat ei enää syö soseita. Ei syödä itsekään einesruokaa, joten miksi antaisin sitä lapsilleni?
11. Teen vauvojen soseet itse hedelmä- ja marjasoseita lukuunottamatta. Oon tehnyt, ja teen varmaan jatkossakin. Helpompi mun mielestä kantaa vihannekset ja lihat kotiin ja tehdä niistä iso satsi sosetta, kuin kantaa purkkikaupalla valmissoseita. Käytetään meillä niitä valmissoseitakin, mutta oikeastaan vaan reissussa ollessa. Tykkään tehdä ruokaa, ja itse tehdessä voi yhdistellä niitä ruoka-aineita mitä haluaa. Maustaa omanmielen mukaan ja takuuvarmasti tietää mistä ruoka on peräisin ja ettei siinä ole lisäaineita tai arominvahventeita. Samalla voi itse valita valmistustavan, jotta vitamiinit varmasti säilyy vihanneksissa. Ja itsetehty on paljon halvempaa.
12. Vauvat sormiruokailee. No en ole jaksanut. Kauhea sotku! Pojat sormiruokailee 1-2 kertaa päivässä, yleensä lounaalla tai välipalalla tai molempina. Muuten meillä menisi viisi vaatekertaa per päivä, eli yhteensä kymmenen.. Nytkin tulee pyykkiä paljon.
13. Ruualla ei pelleillä. Jos ei maistu, sitten ei syödä. Joopa joo. Puuro menee suuhun helpoiten helikopterina, täkätäkätäkä-äänen saattelemana. Tai laulamalla autolla ajetaan varovarovasti. Tai pärisemällä, pörisemällä ja hölöttämällä..
14. En osta pojille Me&I:n vaatteita. Tyhmiä kuoseja ja kauhean kalliita. Empä. Edelleen olen osittain sitä mieltä, että kuosit ei ole mun makuun, mutta on sieltä köytynyt muutama ihan kivakin. Molemmilla on kaksi vaatekertaa me&I:ta. Uutena ja täydellähinnalla silti vielä hirveän hintaisia.
15. Pyydetään anteeksi ja kiitetään, eikä oteta toisen kädestä. Harjoitteluasteella 😀
16. Poikia ei vertailla toisiinsa, eikä heitä kutsuta kaksosiksi.
Vertailematta jättäminen on vaikeaa. Usein huomaa itsekin ajattelevansa, että ai Rasmus ryömii paremmin kuin Kasper ja oho Kasper seisoo paljon tukevammin kuin Rasmus. Itse pyrin siihen, etten koskaan ääneen vertaile heitä toisiinsa. Ja muille yritän aina todeta, että he ovat yksilöitä, heillä ei kuulukaan olla samanlaiset hiukset tai heidän ei kuulukaan jokeltaa samallalailla. Molemmat ovat ihania omia persooniaan, vaikka Rasmuksella onkin paljon temperamenttia. Tiedän etteivät muut osaa sitä ajatella, eivätkä tee sitä tietoisesti tai tarkoita mitään pahaa. Haluaisin vaan juurruttaa poikiin ajatuksen siitä, että vaikka he ovatkin syntyneet kaksosina, he ovat silti omia yksilöitään, saavat ajatella, harrastaa ja oppia mitä ja miten haluavat. Ei aina tarvitse tehdä niinkuin toinen. Kaksosiksi en heitä koskaan ole sanonut, pojat, poitsut, ukkelit, muruset, pöppiäiset ja hölmöläiset kyllä, muttei kaksoset. Monesti ulkona liikkuessakin särähtää korvaan ihmisten kommentit “kato kaksoset”, “hei huomasitsä noi kaksoset”. Joo, meidän sirkuseläimet. Tähän yhteyteen voisi paasata ikuisuuden myös siitä, kuinka oon lopenkylläsynyt aina vastaamaan joka paikkaan mennessä, että “kyllä, he ovat kaksoset.”. JOskus vielä vastaan, että “Ei, nappasin toisen mukaani tosta kadulta.” Muttei siitä sen enempää.
17. Joka päivä halaillaan, pussaillaan ja sanotaan ääneen että rakastetaan. JOka päivä halaillaan pussaillaan ja sanotaan ääneen että rakastetaan. Muussa voin joustaa tilanteen mukaan, ja muita periaatteita haudata ja unohtaa, mutta tässä olen ehdoton. Haluan poikien joka päivä tietävän kuinka äärettömän rakkaita ja tärkeitä he ovat meille.