Muistatte ehkä lukeneenne näitä postauksia muista blogeista viime syksyn ja talven aikana. Itsekin silloin luonnostelin, mutten sitten koskaan julkaissutkaan, sillä niin monesta aiheesta olisi saanut ihan kokonaisen postauksen. Niitä kokonaisia postauksia ei sitten koskaan tullutkaan, ja muutenkin blogini on ollut viime aikoina hyvin mielipidevapaata aluetta. Nyt tuli kuitenkin fiilis, että haluan jakaa muutamia mielipiteitäni!
Haluan muistuttaa vielä, että nämä on taas vain MINUN mielipiteitä. Kaikesta ei voi eikä luonnollisesti tarvitsekaan olla samaa mieltä. Ketään en halua tällä postauksella loukata tai kenenkään mieltä pahoittaa. Muistattehan sen myös kommenttiboksiin kirjoittaessa!
Marttyyriäidit
En voi ymmärtää näitä “marttyyri”äitejä, joiden koko elämä ja arki on niiinniiin vaikeaa. Mihinkään ei pääse, koska vauva on tissillä koko ajan. Mitään ei ehdi tehdä koska lapset vain tappelee. Ei ehdi syödä, ei liikkua, ei nukkua. Ei saa omaa aikaa, koska isi ei osaa hoitaa vauvaa. Eikä isoja. Eikä osaa kukaan muukaan. On pakko syödä vaan karkkia ja suklaata, koska ruuan valmistukseen ei ole aikaa eikä vapaita käsiä, koska se vauva. Koti on sekaisin, koska ei koskaan ehdi siivota, ja jälleen, koska vauva.
Vauva ja lapset on USEIMMITEN ihan vaan tekosyy sille, ettei viitsi tai huvita. Arjen sujuvuus ja toimivuus on usein vaan järjestelykysymys ja omasta asenteesta kiinni. Ennakointi takaa usein sen, että kyllä siinä arjen keskelläkin ehtii syödä ja valmistaa ihan kunnon ruokaa. Ja jos ei ehdi, kannattaa järjestellä arkeaan niin, että ehtii.
Jos omakin asenne on, ettei isi osaa hoitaa vauvaa, niin ei se varmasti osaakaan. Usein äidit omivat vauvat, eivätkä isit pääse edes osallistumaan. Se, että vauvalla on kaksi yhtä tärkeää vanhempaa on paitsi vauvan, myös ihan koko perheen etu. Äidin on ihan turha tehdä itsestään korvaamatonta, tai jos tekee, ei kannata valittaa ettei koskaan ikinä pääse minnekään. Ja nyt voin ihan omastakin kokemuksesta sanoa, ettei myöskään imetys ole este sille, ettei omasta ajasta pääsisi nauttimaan jos sen kokee tarpeelliseksi. Oma elämä ja arki pitää vaan järjestellä niin, että vauvalla on ruokaa jos tissit ei olekaan paikalla.
Valmisruuat ei ole ruokaa
Onhan ne mahan täytettä ja pelastavat kiireisinä ja huonoina päivinä, mutta ravintoarvoiltaan ne harvoin ovat ruokaan verrattavissa. Niissä on paljon suolaa, huonoja rasvoja ja ravintoarvojen suhteet ihan päin seiniä. Ja kyllä, meilläkin syödään välillä pinaattilettuja ja saarioisten äitien sapuskoja. Mutta ei ne kotiruokaan verrattavissa olevaa ruokaa ole, eikä näin olleen mielestäni missään nimessä hyvää ravintoa kasvaville lapsille, aikuisille tai yhtään kenellekään.
Päiväkoti ei ole sen laadukkaampaa varhaiskasvatusta kuin kotihoitokaan
Tästä löytyy ihan postauskin, kun etsii blogin hakutoiminnolla. Mun mielestä päivähoidosta lapsi ei saa yhtään sen enempää kuin kotihoidostakaan. Itseasiassa jopa vähemmän. ONhan se kiva, että siellä askarrellaan ja piirretään luultavasti enemmän kuin kotona ja kaikki lapset nukkuu ne päiväunet. Mutta säilössä ne lapset siellä silti on. Päiväkoti on huippujuttu, kun lasta ei voi hoitaa kotona, olipa syyt mitkä vaan. Työt, opiskelut tai sairaus. Lapsen paikka on kotona, arjen oravanpyörään ehtii kyllä myöhemminkin.
Pariskunnat eroavat ihan liian helposti
Välillä tulee näitä erosumia, kun vähän jokatoinen ilmoittaa erostaan. Tuntuu, että nyt on vähän muotijuttu ensin leikkiä parivuotta kotia ja sitten erota, koska “kasvetaan erilleen”. Ei kukaan kasva erilleen, jos parisuhteen eteen tekee sen vaatiman määrän töitä. Parisuhde vaatii nimittäin sitäkin. Mikää suhde ei kukoista hoitamatta tai vaan itseään ajattelemalla. Parisuhteessa pitää asettaa toisenkin tarpeita omien edelle, olla epäitsekäs ja osata keskustella. Toki jos näihin pelisääntöihin ei molemmat pysty, on parasta erota, Mutta ei se suhde kyllä sitten alunperinkään ole hyvä ollut.
Teinivanhemmuutta en ikinä toivoisi itselleni tai lapselleni
On totta, että teiniäitiydestä ja -isyydestäkin voi kasvaa hyväksi vanhemmaksi ja elämä voi olla sellaista kuin on aina halunnutkin. Mutta harmittavan usein, liian ajoiss avanhemmaksi tulo vaan vaatii tarpettoman määrän stressiä ihan vaan arjessa selviytymiseen ja raha-asioiden hoitoon. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että ensin oma elämä kuntoon, ja sitten vasta lapsia. ei ole oikeaa ikää vanhemmuuteen, mutta on olemassa oikea elämäntilanne siihen. Tiedän monia mahtavia teinivanhempia, joita ihailen suuresti. Itsestäni ei ikinä olisi ollut siihen. On hienoa, että he ovat selviytyneet teinivanhemmuudesta. Se on kuitenkin asia, jota en toivoisi koskaan kenellekään.
Merkkilastenvaatteet ovat itsensä huijaamista
Siis ihan oikeasti. Lastenvaatehype menee ihan TOTAALISESTI YLI. Ymmärrän kyllä kauniit lastenvaatteet ja niiden ostamisen, mutta se jatkuva jankutus kuinka lastenvaate on sijoitus on ihan puuta heinää. Joskus, jos tuuri käy on se oma tietty vaate juuri jotain mallistoa, josta seuraava käyttäjä on valmis maksamaan uutta vastaavan summan. Mutta useimmiten ei. Vaate on käyttötavara, ei sijoitus. Sen arvo laskee sillä sekunnilla kun sen klikkaa ostoskoriin tai kantaa kaupasta kotiin. Sillä voi toki ilostuttaa omaa silmää tai saada itselle fiiliksen, että joku ihailee lastesi vaatetusta. Mutta sijoitus se missään nimessä ei ole.
Äidin kuuluu olla symbioosissa pikkulapsen kanssa
Mun jakeluun ei vaan mene, miksi äideillä on niin kova tarve päästä pois vauvojen ja lasten luota pitkiksi ajoiksi. Kasvatusalan ammattilaiset suosittelee ihan syystä 1h/ikäkuukausi ja 1vrk/ikävuosi systeemiä ja sitä mun mielestä kaikkien tulisi noudattaa. Tietyissä rajoissa tietysti, omaa jaksamista pitää toki kuunnella. Jos univelka on ylitsepääsemätön, voi olla tarpeen että joku muu hoitaa vauvaa/lasta yhden yön, jotta vanhemmat saavat nukkua.
Isot pojat oli erossa molemmista vanhemmistaan ekan kerran reilu 1-vuotiaina ja silloinkin vaan koska sattui olemaan ystävän häät. Pojat pärjäsi, itse en osannut nauttia. Ekan kerran he olivat yökylässä muualla vajaa kaksi vuotiaina. Se ikä tuntui vasta sopivalta. Justuksen kanssa mennään varmaan aika samalla kaavalla.
Lapsia ei kasvateta maalaisjärjellä
Vaan kirjoilla. Toki maalaisjärjen käyttö monessa tilanteessa on vaan hyvä, mutta silti mun mielestä vanhemmuuden tulisi nojata tutkimustietoon ja -kirjallisuuteen. Se ettei koskaan ole lukenut yhtään kasvatusopasta tai ohjekirjaa, on ihan täyttä hulluutta. Niinkin varmasti selviää, mutta monessa tilanteessa kirjallisuudesta on vain hyötyä. Herkkyyskausien huomiointi auttaa jo valtavasti ja se että ymmärtää minkä ikäiseltä voi vaatia mitäkin.
Lasten kanssa pitää olla tiukka
Lasten kanssa pitää olla tiukka ja johdonmukainen. Haluisitsä/voisitsä/etsäviittis ei johda yhtään minnekään. Pikkulapsiaika on jatkuvaa toistoa, tunteiden sanoittamista ja hokemista miksi näin eikä noin. Mutta se palkitsee lopulta kun lapsi vähän kasvaa. Lapsi tarvitsee rajat ja säännöt, silloin kasvaminen on turvallista ja kiukkujenkin keskellä lapsi tietää että raivoaminen ei haittaa ja hän voi ihan kaikessa rauhassa tuntea tunteensa.
Tupakointi on oksettavaa
Kauheinta se on raskausaikana ja pienten lasten vanhemmilla, mutta ei mulla riitä sympatioita sille missään muussakaan vaiheessa. Oksettavinta se on silloin, kun muutkin joutuvat osalliseksi savusta passiivisen tupakoinnin kautta. Ei muuten ole yksi tai kaksi kertaa kun olen ollut “valittava ämmä” kun olen komentanut teinejä kauppakeskusten ovien edestä muualle tupakoimaan. On kamalaa kävellä sen pilven läpi kauppaan lasten kanssa, kun vierestä löytyisi ihan tupakointipaikkakin, jonka sitten itse voisin ainakin kiertää kaukaa.
Mä pyrin kasvatuksessakin siihen, ettei tupakoinnissa ole mitään hienoa, päinvastoin. Se on vaan noloa ja itselle hallan tekemistä. Meidän nelivuotiaatkin tietää, että tupakka haisee pahalta ja siitä tulee kipeeksi.
Julki-imetys tulisi turvata lailla
Tän en jaksa uskoa olevan mitenkään epäsuosittu mielipide, mutta koska parin viikon takainen kohu, on tää vaan nostettava tänne. Se, että tissi vilahtaa tai näkyy imettäessä, ei ole millään tavalla verrattavissa muuhun vilautteluun. Se ei ole oksettavaa tai ällötävää, tai muutenkaan mitenkään tarpeellista peittää edes toisten syödessä, juodessa, istuessa tai muutenvaan ollessa. Jos jotakuta se häiritsee, se on sen henkilön ongelma ja sitä kannattaa HÄNEN työstää omassa päässään tai ammattiavun kanssa.
Muakin ällöttää vilkkuva peppuvako, superlihavat ihmiset, epäsiisti parransänki, likaiset hiukset ja huolittelematon ulkonäkö. Mutta se on vaan mun fiilis ja ihan jokatyypillä on sama oikeus olla julkisella paikalla kuin mullakin. Toiset voi ottaa käytöksellään huomioon, mutta jos ei sitä tee niin ei sille mitään voi.
Älylaitteet on tätä päivää
En näe tarpeelliseksi kieltää tabletteja, pelikonsoleita ja älypuhelimia lapsilta. Meidänkin pojilla on oma tabletti ja mun mielestä se on vaan hyvä juttu. Tietysti vanhempi päättää milloin ja minkä verran sitä käytetään, mutta mitään mörköä laitteesta on ihan turha tehdä. Meidän lapset on kasvaneet ja tulee kasvamaan tekniikan kanssa ja se vaan on tätä päivää, kuten internet on ollut meidän lapsuutta ja nuoruutta.
Fiksumpaa on opettaa lapset järkeviksi netin ja älylaitteiden käyttäjiksi ja vanhempana tiedostaa vaarat ja riskit, kuin kieltää laitetta kokonaan.
Lapset syö liikaa sokeria
Tästäkin löytyy blogista monta postausta. Mun mielestä tähän kiinnitetään edelleen ihan liian vähän huomiota päiväkodeissa ja kotona. Pikkulapset saa hirveästi piilosokeria, ja monen vanhemman mielestä se on ihan ok, koska kyllä silloin meidänkin lapsuudessa. No, mä olen mielummin nipo kuin tarjoan sokerista höttöä joka ruualla. Sokerin terveysvaikutukset tulisi vaan jokaisen ymmärtää ja ottaa huomioon. On aika pikkuasia korvata vaikka murot ja jogurtit vaihtoehdoilla joissa ei ole tolkuttomasti sokeria.
Ja okei, sokeri on mun mielestä silti parempi vaihtoehto kuin makeutusaineet.
Lapset ei ole tekosyy sotkulle ja epäjärjestykselle
Usein kuulee näitä, meillä on sotkua koska lapset. Se ei vaan ole tekosyy. Toki lapset lisää sotkua, mutta kyllä heidät voi opettaa myös siivoamaan leikkiensä jäljet. Siivouspäivinä meillä osallistuu kaikki ja lasten tehtävä on ainakin siivota lelut pois yhteisiltä alueilta. Leikkihuone siivotaan yleensä yhdessä ja lapsetkin tietävät mikä lelu kuuluu minnekin.
Jos lapset eivät osaa siivota, on se usein peiliinkatsomisen paikka.
No siinä. Löytyisi multa kyllä vielä aikaliuta enemmänkin näitä padottuja mielipiteitä. Mutta josko sitten joskus kakkososaa!
Mitä mieltä itse olette? Jaatteko jonkin ajatuksen, tai haluaisitteko ehkä johonkin kuulla enemmän perusteluja tai pohdintaa?
Oletko ehkä jostakin kohdasta ihan täysin erimieltä?