Kun äiti kelaa-blogin Selina heitti minulle jokin viikko sitten tällaisen haasteen. Haasten tarkoituksena oli esitellä äidin käsilaukku, sekä sen sisältö. Hoitolaukun sisälle onkin täällä blogissakin kurkistettu, mutta omaa käsilaukkuani en ole tainnut ikinä esitellä! JOten nyt tulee!

Kauppaan tai muuten vaan asioille lähtiessä en yleensä ota käsilaukkua mukaan ollenkaan. Lompakko, puhelin ja avaimet vaan taskuun ja menoksi. Kun suuntana on kaupunki ja tarkoituksena viettää siellä enemmän aikaa, lähtee käsilaukku mukaan. Käsilaukkuna käytössäni on useimmiten siskoni Thaimaasta tuoma Kors, tai sitten ihan vaan H&M:n olkahihnalla varustettu laukku.

Koska meillä edelleen kulkee hoitoreppu mukana, ei omassa laukussani ole juurikaan poikien tavaroita. Vain liberon kosteuspyyhkeet ja pikkumyy karkit muistuttavat, että kyseessä on pienten lasten äidin laukku. Kesäisin laukussa kulkee mukana aina myös aurinkolasit. Lisäksi laukkuun päätyy usein myös vesipullo ja proteiinipatukka.

 Myönnettäköön, ettei laukkuni tosiaankaan ole näin siisti aina.. Vaikka haasteessa pitikin näyttää laukku sellaisenaan, mitään poistamatta, oli mun pakko tyhjentää ne kuitit ja karkkipaperit laukun pohjalta pois.. Oon mestari keräämään laukun pohjalla ihan ihme törkykerrosta.. Enimmäkseen juuri kuitteja ja parkkilappuja.

Laukussa kulkee aina mukana bussiaikataulu ja kalenteri. Ilman kalenteria oon ihan hukassa, joten tällainen kivikautinen paperikalanteri on ihan ehdoton. En osaa käyttää puhelimen kalenteria, vaikka se varmasti tosi kätevä olisikin. 

Purkkapussi ja pari pakettia erilaisia pastilleja kulkee mukana aina myöskin. Pastillit ovat paitsi hyväksi hampaille, pelastavat alkavilta kiukuilta (siis poikien kiukuilta :D). Kuvasta puuttuu laukussa olevat panadolit ja Nolactit. Aina jos panadolia ei ole matkassa, iskee varmasti migreeni ja jos nolactit ei ole mukana, ruoka ei takuuvarmasti oli laktoositonta tai tarjolla ei ole hyla-maitoa kahviin.. Paketit vaan oli niin kärsineet, etten viitsinyt niitä kuviin laittaa.

Liberon käsi- ja kasvopyyhkeet pelastavat sotkulta ja tangle teezer mukana on ihan ehdoton. Varsinkin jos tukka on auki, on mun pakko päästä harjaamaan se kerran tai kaksi reissun aikana.

Metallikoteluissa kulkee parit tampoonit ja siteet. Nää on niin kätevät, eipä pyöri siteet levällään ympärilaukkua. Bepanthen kulkee myös aina mukana, varsinkin talvella sitä tulee lotrattua aika paljon. Pikkupussukassa mulla on myös aina mukana käsi- ja huulirasvat, sekä ponnari.

Lompakon lisäksi kassin pohjalla pyörii pieni kolikkokukkaro. Mulla ei ole ikinä käteistä, joten ilman tätä olisin parkkiautomaatilla helisemässä. Parkkihalleissa onneksi käy kortti, mutta katuparkissa harvemmin. Uusi lompakko tulisi enemmä kuin tarpeeseen, en vaan oikein tiedä millaisen haluaisin!

Ja puhelin. Ilman sitä EN VAAN VOI LÄHTEÄ MINNEKÄÄN. Henkka vaihtoi mulle juuri liittymän, missä on hitaampi netti, ja alan olla tän parin päivän jälkeen raivon partaalla. Miun insta ei päivity!! #%¤”%?! Koukussa joo, mutta en vaan pärjää ilman instagramia. 😀 Se pelastaa niin monelta tylsyyden hetkeltä!

Mä kurkkisin mielelläni Essin (Pieces of Miracles), Emmin (& Something Daily), Paulan (Pisara) ja Johannan (Talonpuolikas) käsilaukkuihin!