MammaMiia-blogin Miia oli tehnyt postauksen heidän kauppareissustaan, josta intoutuneena nappasin kuvan meidän eilisistä ostoksista.

Meillä käydään isossa ruokakaupassa, useimmiten Prismassa kerran viikkoon. Silloin ostokset tehdään etukäteen mietituýn ostoslistan kanssa ja pyritään ostamaan ruokaa viikoksi eteenpäin. Meillä tämä on toiminut todella hyvin, ruokalasku kuussa pysyy n. 500 eurossa eikä heräteostoksia tule tehtyä. Prisma-lasku pyörii viikottain 70-100 euron kieppeillä, riippuen vähän ostetaanko lihoja tai kaloja. Useimmiten, kuten tällä viikolla isoa osa viikon lihoista jätetään ostamatta, sillä ne on hamstrattu jo aleista pakkaseen. Viikon aikana maito- ja salaattivarastoja täydennetään ainakin kerran ja välillä haetaan iltapalahimoihin täydennyksiä lähikaupasta. Useimpina viikkoina meillä menee ruokaan kaikenkaikkiaan 100-120 euroa, eikä sitä siitä oikein saa laskettua alemmas. Tai saisi varmaan, jättämällä vihannekset ja hedelmät pois, mutta niistä en vaan suostu luopumaan, joten mennään sitten isommalla kauppalaskulla. 

Vaippoihin menee edelleen monia kymppejä kuukaudessa, meillä pottailun opettelu on vielä tosi vaiheessa.. Vaipat hankitaan enimmäkseen Citymarketin Libero-tarjouksista tai sitten ostetaan vaan kauppareissulla se mega pack, joka on melkein samanhintainen kuin tarjousvaipat. Vaippoihin kuluu kuukaudessa n. 40 euroa. 

Pesuaineisiin, wc-papereihin ja muihin kempparituotteisiin menee sitten pari kymppiä kuussa. Astianpesu- ja pyykinpesuaineet hankitaan aina isoissa pakkauksissa tarjoushinnoin. Myös WC- ja talouspaperihankinnoiss ajuostaan tarjousten perässä.

Lisäksi kuukaudessa meillä menee rahaa viiniin/olueen 20-40 euroa, karkkiin/jäätelöön/sipsiin 10-30 euroa. Ravintolaruokaan ja kahvilakäynteihin meni viime kuussa 90 euroa.

Eilen käytiin siis tekemässä jälleen viikon ruokaostokset. Seuraavalle viikolle on tiedossa makaronilaatikkoa, nakkikeittoa, pinaattilettuja,  tonnikalasalaattia, broileripastaa, broileritortilloja, uunilohta, possukastiketta ja lihapullia.

Näitä ostettiin:

Hedelmiä ja vihanneksia : 22,30 euroa

Lihat, kalat, leikkeleet: 23,30 euroa

Einekset: 3,60 euroa

Maitotuotteet: 12,09 euroa

Viljatuotteet: 4,60 euroa

Juustot ja levitteet: 7,60 euroa

Kahvi ja mausteet: 9,80 euroa

Mehut ja hedelmäsoseet: 3,08 euroa

Lisäksi kuukaudessa meillä menee rahaa viiniin/olueen 20-40 euroa, karkkiin/jäätelöön/sipsiin 20-30 euroa. Ravintolaruokaan ja kahvilakäynteihin meni viime kuussa 90 euroa.