Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä VIAPLAYn kanssa.
Hiihtoloma, meillä se oli tänä vuonna tosi lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi! En nyt varsinaisesti voi sanoa erityisemmin ehtineeni rentoutua, sillä vaikka onneksi ehdittiin myös ottaa tosi rennosti ja rauhallisesti, tuli hiihtolomalla taitettua parin päivän sisään 1600 km autossa kolmen pienen lapsen kanssa. Tehokas kolmipäiväinen Lapin reissu ja tuo ajomatka ei tosiaan kuulosta kovin helpolta, eikä se sitä kyllä ollutkaan. Pelastuksen ja helpotuksen toi kuitenkin Viaplay, jonka parissa saatiin koko porukalla rentoutua ja rauhoittua. Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa.  Muistatte ehkä edellisen Viaplay-kamppispostauksen, jossa kerroin Viaplayn olevan iso osa meidän arkea jo pelkästään siksi, ettei meillä kotona toimi tavallinen telkkari ollenkaan. Kaikki telkkarin katsominen hoidetaan netin yli ja se on ollut meille paras ratkaisu jo kolmen vuoden ajan. Tykkään siitä, että maksetaan juuri siitä sisällöstä mitä halutaan katsoa. Viaplayn etu on meille myös se, että liikkuvaisena perheenä se kulkee myös reissuissa meidän tabletilla ja tietokoneella.  Me lähdettiin viikko sitten heittämään pikainen Lapin reissu Sallaan koko perheellä. Ajettiin yötä vasten ja vaikka matka onkin hurjan pitkä, sujui se onneksi aika helposti. Iso apu oli tietysti se, että lähdettiin illalla, joten lapset nukkuivat ison osan matkaa. Toinen pelastus oli tietysti tabletti, 4G netti ja Viaplayn-sovellus. Lapset saivat katsoa autossa yhden leffan ennen nukkumaan käymistä ja se takasi meille vanhemmille pitkän pätkän rauhallista matkantekoa. Me ollaan aina oikeastaan luotettu Viaplayn apuun matkustaessa, ei se toki ainoa lasten viihdytyskeino ole, mutta useimmiten se on kuitenkin mukana. Vaikka meillä kulkeekin mukana myös netti, olen varuilta ladannut monta jaksoa Paw Patrolia myös laitteelle, jos sattuukin jokin katve, eikä netti toimikaan. Paw Patrolista tulee muuten ihan pian neljäs kausi Viaplayhin ja tätä ainakin meidän lapset odottaa kuin kuuta nousevaa!
Koska reissu lappiin oli lyhyt ja matkat pitkät, haluttiin rauhoittua ja rentoutua reissussa täysin siemauksin. Ulkoiltiin toki myös paljon, mutta vähintään yhtä paljon käperryttiin huoneessa sänkyyn läppärin ääreen katsomaan jotain perheleffaa. #VIAPLAYVIIKONLOPPU on meillä arjessakin tosi yleinen tapa rentoutua, sillä tykätään leffoista koko porukalla. Ainakin kerran tai kaksi viikossa laitetaan joku elokuva pyörimään ja katsotaan se sohvalla herkutellen. Valittiin yhdessä isojen poikien kanssa kolme meidän leffasuosikkia, jotka ainakin kannattaa Viaplaysta tsekata. Nämä kaikki kuuluvat kuukausimaksulliseen pakettiin, eli niistä ei tarvitse maksaa mitään lisähintaa! Petteri Kaniini oli muuten pitkästä aikaa ilmestyneistä uutuusleffoista sellainen, että jaksoin itsekin katsoa sen lasten kanssa kahdesti. Niin hauska ja viihdyttävä! Opettavakin 🙂

1. Petteri Kaniini

2. Mulan

3. Räyhä Ralf

Siinä missä katsellaan Viaplayta koko perheellä, kuuluu se myös tiiviisti meidän parisuhdeaikaan. Yleensä arjessa katsotaan joka ilta pari jaksoa meidän suosikkisarjoja. Saatiin juuri loppuun Criminal Mindsin viimeisin kausi ja se jäi kyllä taas niin kutkuttavaan kohtaan, etten malta odottaa jatkoa! Chicago Fire on meillä myöskin ihan lopuillaan, ja tuota suosittelenkin kovasti myös muille. Mun omia suosikkeja sarjojen parissa on kaksi sairaalasarjaa, jotka napsautan päälle aina yksin ollessani. Toinen se iki-iki-ihana Greyn Anatomia, joka on ihan mun all time favourite ja hyvän kakkosena Chicago Med, josta en malttaisi odotta akolmos kautta ja sitä, että se viimein tulisi Viaplayn valikoimiin.

#VIAPLAYVIIKONLOPPU onkin sitten aikaa myös leffoille, ja hiihtolomalla katsottiin yksi, jonka mieheni on halunnut jo pitkään nähdä. Jasper Pääkkösen tähdittämä Blackkklansman oli yllättävän hyvä, vaikkei se ehkä ominta leffatyyliä minulle olekaan. Nyt viikonloppuna onkin sitten vuorossa minun valintani, nimittäin A Star is born, jonka olisin halunnut käydä katsomassa jo leffassa, mutta se meni vähän ohi. loppukuussa on pakko katsoa toinenkin musaleffa, Bohemian Rhapsody, joka on vihdoin vuokrattavissa Viaplaysta 18.3 alkaen. Can’t wait!

Nyt kolmella mun lukijalla on mahdollisuus voittaa katseluaikaa itselleen, arvomme nimittäin tätä postausta kommentoineiden kesken 2kk VIAPLAY leffat&sarjat ilmaiskatselupaketit. Kommentoi alle sun hiihtoloman kohokohdat ja olet mukana arvonnassa! Muista jättää toimiva sähköpostiosoite, jotta saadaan ilmoitettua voittajalle. Arvonta-aikaa on tasan viikko, eli perjantaille 15.3 saakka. Arvonnan säännöt täällä.