
Pojat saivat viime jouluna joululahjaksi vauvapulkat. Silloin pulkkailusta ei hirveästi tajuttu mitään ja huonon talven vuoksi pulkkailukin jäi vähiin. Plus että kahden kävelemättömän vauvan kanssa oli aina vähän haastavaa lähteä vain pulkalla kauppaan, joten usein liikuttiin rattailla pulkkien sijaan. Tänä vuonna on eri juttu ja pulkat onkin joulukuun aikana ehditty kaivaa jo paristi esiin. Paitsi vauvapulkat, myös stigan tuplapulkka on pojista aivan ihana! Voi sitä naurua, minkä pulkan kyydissä olo saa pojissa aikaan! Viikonloppuna juhlittiin paitsi itsenäisyyspäivää, nautittiin myös koko perheen voimin lumesta. Pitkän aikaa leikittiin porukalla pihalla, vedettiin poikia pulkissa ympäri pihaa ja rakennettiin lumiukkoja. Voikun tää lumi jäisi maahan pidemmäksi aikaa! Heti on ulkona paljon jouluisempaa, kun maassa on valkoinen lumi.
Ihanaa joulukuun yhdeksättä kaikille!
