Takana on vähän nukuttu yö. En yhtään ymmärrä mitä meidän hyvin nukkuvalle vauvalle on tapahtunut, sillä nyt 6 tankkauskertaa/yö on enemmän sääntö kuin poikkeus. En edes muista, milloin viimeksi Justus olisi syönyt yöllä vaan kerran. Tyypillisesti hän syö neljä kertaa, niin tänäkin yönä. Tai niin kuvittelen, olen nimittäin jossain vaiheess anostanut hänet viereeni ja työntänyt vaan tissin suuhun hänen herätessään. Jos oikein muistan, Justus heräsi yhdeltä, kolmelta, neljältä ja puoli kuudelta. 06.00 Henkan herätyskello soi. Justus ei siihen onneksi herää, joten jatketaan hänen kanssaan unia. Henkka nousee aamupalalle ja aamupesuille. 06.15 Justus herää kujertamaan, eikä nukahda tyypilliseen tapaansa uudelleen. Henkka hakee hänet kanssaan aamiaiselle. Mä jään vielä sänkyyn. Isot pojatkin heräilevät ja isi antaa heille aamiaiseksi talk-muruja ja mehukeittoa.
07.15 Henkka tulee herättämään mua ja kertoo olevansa lähdössä töihin. Kahvi odottelee pannussa ja lapset ovat syöneet. Nyt pennut katselevat piirrettyjä ja Justus hytkyttelee sitterissä. Heilutetaan isille heipat ja mä istahdan kahvin kanssa lasten seuraan. 08.00 Sammutetaan telkkari. Laitan radion päälle ja kuuntelen aamulypsyä. Isot saavat vaatteet ja pukevat ne päälleen. Justuksellekin päivävaatteet. Teen itselleni samalla aamupesut ja puen päälle. Otan toisen kupin kahvia ja yhden ruisleivän. Isot aloittelevat leikkejään, vien Justuksen heidän kanssaan leikkimään. Laitan pesukoneen pyörimään, petaan sängyt ja siivoilen aamiaissotkut. Hörpin kahvia ja haukottelen. Väsymys ei yhtään sovi mulle. 09.00 Justus alkaa kitistä, imetän hänet, puen ulkovaatteet ja laitan vaunuihin terassille. Pojat leikkivät. Selvittelen välillä heidän riitojaan, mutta enimmäkseen leikki sujuu kivasti. Luetaan kirjaa, pesen pyykkiä ja siivoilen. Kierrän sohvan kaukaa, sillä sinne rojahtaminen tarkoittaisi sitä, etten enää millään pääsisi ylös. 11.00 Justus herää, nostan hänet olkkarin lattialle leikkimään. Lämmitän isoille pojille pakastimesta kukkakaalisosekeittoa ja Justukselle bataattikukkakaalisosetta. Lapset syö.
11.30 Annan isoille ulkovaatteet ja he suuntaavat ulos leikkimään yöllä sataneeseen lumeen. Imetän Justuksen ja puen hänellekin päälle. Ollaan hetki ulkona. Kirjoittelen samalla kauppalistaa puhelimeen. 12.30 Lähdetään autolla hakemaan fb-kirpulta ostettu lelu. Mietin, että sen voisi laittaa Justukselle pukin konttiin. Suunnittelin hakua ensin kävellen, mutten millään jaksanut lähteä lasten kanss atarpomaan lumessa. Kun nyt kerran autolla lähdettiin liikkeelle, päätin että käydään kaupass atekemässä ruokaostot samalla. Ei nyt ihan viikoksi, mutta muutamaksi päiväksi ainakin. 13.00 Kaupassa. Tekee mieli suklaata, mutta pääsen ohi karkkihyllyn. Käydään vielä apteekissa hakemassa Rasmuksen atopiarasvoja. 13.15 Takaisin kotona. Isot jäävät hetkeksi vielä pihalle, mä ehdin purkaa ruokakassit ja imettää Justuksen ennen kuin he tulevat sisään. Laitan Justuksen päiväunille vaunuihin ja keräilen isojen ulkovaatteet lattialta kylppäriin kuivumaan. Isot leikkivät ja mä istahdan keittiön pöydän ääreen syömään kaupasta ostamaani saladbar-salaattia. Selailen uutta Pirkkalehteä ja käyn kauppakuittia läpi. 13.45 Annan lapsille kaupasta ostetut riisipiirakat välipalaksi ja keitän itselleni kahvia. Pojat leikkii edelleen, joten istahdan sohvalle kahvikuppini ja läppärin kanssa. Lueskelen parit blogit läpi ja totean, että olen varmaan tullut immuuniksi kofeiinille. Väsymys on nimittäin edelleen ihan mahdoton ja uni tulisi varmasti jos silmät vaan laittaisi kiinni. 14.30 Viikkailen pestyjä ja rummutettuja pyykkejä. Pojat auttavat välillä. Soitetaan isille ja kysellään iltapäivän aikataulua. Viestittelen muutaman kaverinkin kanssa whatsupilla ja katson hetken Ensitreffit alttarilla -jaksoa. Leikin samalla lasten kanssa duploilla lattialla. Mun osaaminen ei vaan poikia oikein vakuuta. Äiti ei kuulema osaa ajaa autoilla.






