Mä luen itseni suvaitsevaksi ja erilaisuutta kunnioittavaksi ihmiseksi. Väitän etten ole rasisti tai että omaisin putkinäön, joka suvaitsee vaan yhden mielipiteen. Uskon siihen, että jokainen mielipide on oikea, jos se vaan voidaan perustella hyvin. Vihaan sitä, että ollaan jotain mieltä koska vaan ollaan. Jos mielipide kerrotaan, pitää jokaisen kyetä perustelemaan miksi niin ajatellaan. Ihmisen arvottaminen materian ja ulkonäön mukaan saa karvat nousemaan pystyyn. Raha tai rahattomuus ei automaattisesti tuo onnea, vaan ihminen itse vaikuttaa omaan onnellisuuden asteeseen ja tunteeseen. Kaikkien kanssa ei tule toimeen, eikä voikaan tulla, mutta ketään ei pidä syrjiä mielipiteensä takia. Toisaalta taas ulkoisen habituksen perusteella ei pidä myöskään luoda ensivaikutelmaa tai ennakko-odotusta ihmisestä. Ulkokuori pettää usein, ja sisältä löytyykin ihan toisenlainen ihminen, kuin ennakko-odotus antoi ymmärtää. Vihaan ennakko-odotuksia!!
Näin kasvatan myös lapseni. Erilaisuus on ihanaa. Se, että lapsikin ymmärtää erilaisuuden rikkautena, on meidän kasvatuksessa tavoite. Lapseni ei tule ikinä syrjimään kehitysvammaista, köyhää, lihavaa, lyhyttä, pitkää tai punahiuksista lasta vain siksi, että toinen ei ole hänen peilikuvansa, tai ajattele asioista samalla lailla kuin hän. Ei ainakaan, jos minulla on valta vaikuttaa siihen. Lapsellani on tottakai oikeus itse valita lapset joiden kanssa hän leikkii, mutta haluan opettaa hänet siihen, ettei ulkoinen erilaisuus tai eroava ideologinen ajatusmaailma tee toisesta välttämättä huonoa leikkikaveria. Erilaisuus saattaa tuoda leikkiin ihan toisenlaista syvyyttä kuin mitä siihen muuten tulisi.
Lapseni leikkii leikkejä. Ei tyttöjen leikkejä, ei poikien leikkejä, eikä tyttöjen tai poikien leluilla. Lapseni leikkii sitä leikkiä, juuri sillä lelulla kuin itse haluaa. Jos hän valitsee leikikseen nukkeleikin ja syöttää nukkeja pinkki tutu päällä, hän saa tehdä sen. Se ei tee hänestä outoa tai mieleltään vääristynyttä, vaan kertoo hänen mielikuvituksestaan. Vanhempana minun velvollisuuteni on kasvattaa lapsestani itsevarma ja oman-arvonsa tunteva. Jotta sitten kun hän ehkä valitsee jonkin yhteiskunnallisesta valtavirrasta eroavan mielenkiinnon kohteen tai tavan toimia, hänellä on eväät puolustaa itseään ja olla ihan juuri sitä mitä on, välittämättä muiden puheista. Kieltoja perustellaan usein sillä, että muuten lapsi tulee kiusatuksi. Koulumaailma on julma. Kiusatuksi voi tulla ihan mistä syystä vaan, siinä missä sitä erilaista lasta voidaan kiusata hänen erilaisuutensa vuoksi, voidaan yhtälailla massaan uppoavaa lasta kiusata ihan mistä syystä vaan. Aina kiusaaminen ei vaadi edes syytä.
Kotileikki ei ole tyttöjen leikki. Se on leikki, jossa lapsi leikkii arkea. Harjoittelee tärkeitä taitoja, joilla on tai ei ole hyötyä tulevaisuudessa. Meillä ei ole kotitöissä miesten tai naisten töitä, miksi niitä olisi lasten leikeissä? Lapset tulevat saamaan kasvettuaan leikkikeittiön leikkeihinsä, enkä näe sen olevan millään tavalla liian tyttömäinen. Tekeehän meillä isikin ruokaa ja keittiötöitä.
Lapseni saa käyttää kaikkia värejä vaatteissaan. Ei ole olemassa tyttöjen tai poikien värejä, on vaan värejä. Tummia värejä, kirkkaita värejä, hempeitä värejä. Toiset niistä mielletään enemmän feminiineiksi kuin toiset, mutta lapsen käytössä sillä ei mielestäni ole väliä. Tyttö voi käyttää sinistä ja vihreää ja poika pinkkiä sekä punaista. Mielestäni lapselle tulee antaa mahdollisuus käyttää eri värejä. Ihan kaikkia värejä, eikä täyttää hänen vaatekaappiaan vain yhdellä. Tutkimusten mukaan yhden ainoan värin käyttäminen lapsella, vaikeuttaa hänen tasa-arvoiseksi aikuiseksi kasvamistaan. Väri leimaa lapsen helposti tietyntyyliseksi. Vaaleanpunaisella söpösteleväksi, sinisellä rohkeaksi. Haluan lapseni olevan HÄN, ei vaatteiden perusteella arvotettu ja niiden mukaan lokeroitu.
Jos lapseni lempilakanat ovat vaaleanpunaiset Rakkausmuumi-lakanat, saa hän nukkua yönsä niissä. Se että hän tykkää hempeistä vaaleanpunaisista lakanoista ei tee hänestä heikompaa tai huonompaa äijää. Päinvastoin avarakatseisen ja tiedostavan. Hän tietää mitä haluaa ja mistä pitää.
Lapseni ei tarvitse alkaa pelaamaan jääkiekkoa, koska se on poikien laji. Hän saa myös aloittaa tanssin tai baletin, jos se hänestä tuntuu kiinnostavalta. Minä olen vanhempi, joka tukee lastani siinä mitä HÄN haluaa tehdä.
Vanhempi on se, joka asettaa lapset rajat ja säännöt, joiden sisällä lapsi valitsee. Meillä uskotaan kasvatuksessa rajojen ja rakkauden kombinaatioon. Sopivassa suhteessa molempia. Vanhemman säännöt ovat juuri ne, jotka hän kokee hyviksi ja tarpeellisiksi. Toinen vanhempi ei voi sanoa niiden olevan huonoja tai järjettömiä. Jokainen kuitenkin kasvattaa vain sitä omaa lastaan. Ei naapurin tai sukulaisen.
Minulla on kaksi ihanaa, täydellistä ja kaunista pientä poikaa. He saavat itkeä jos heitä itkettää. Nauraa jos heitä naurattaa. Kertoa päivästä niin että heitä kuunnellaan. Tehdä valintoja niin että heitä tuetaan. Turvata vanhempiin joka hetkessä kun pelottaa.
Se, että lapsesta kasvaa tasapainoinen, toisia-ajatteleva, rehellinen ja empaattinen ihminen on monen asian summa. Paitsi kasvatus, myös vertaissuhteet vaikuttavat valtavasti siihen, millainen lapsesta kasvaa. Siksi koenkin, että hyvän kasvatuksen vastapainona, lapsi tarvitsee myös hyvät vertaiset. Eli ”kunnolliset” ystävät. Niin raa’alta kuin se kuulostaakin, minusta vanhempi päättää kenen kanssa lapsi viettää aikaa. Piste. Sitä ei päätetä ulkonäöllisten syiden, taloudellisten tai edes ideologisten aatteiden perusteella , vaan puhtaasti toiminnan. Jos koen, ettei toisen lapsen seura ole hyväksi omalle lapselleni, on minulla oikeus ja velvollisuus kieltää lastani viettämästä aikaa tämän lapsen kanssa. Näin sanottuna kuulostaa aika kamalalta, mutta olen mielummin kamala, jos sillä voin estää lastani myöhemmin joutumasta huonoihin piireihin.
Kasvatuksella haluan tukea lasteni kasvua itseajatteleviksi ja suvaitsevaisiksi ihmisiksi. Haluan että he ensisijaisesti ovat yksilöitä, heitä itsiään eikä poikia, kaksosia tai miehiä. Heillä on oikeus tehdä niitä asioita, pukeutua sen värisiin vaatteisiin ja leikkiä niitä leikkejä juuri sen sukupuolisen lapsen kanssa kuin ITSE haluavat.
Vaikka lapseni ovat sukupuoleltaan poikia, ei heidän tarvitse upota mihinkään lokeroon ja toimia sen lokeron sääntöjen mukaan. Mies ei muka puhu, pussaa eikä näytä tunteita. Lasteni pitää pystyä puhuamaan vanhemmilleen kaikesta. Osata kertoa milloin suututtaa, miksi ja mikä sen aiheuttaa. Kertoa ihanista hetkistään, avautua ja luottaa. Osata sanoa anteeksi, kiitos ja rakastan sinua. Lapseni, sukupuolestaan huolimatta, ei pidä joutua turruttamaan tunteitaan vain koska se ei jollekin sukupuolelle ole ominaista.
Vielä vuosia me vanhempina päätämme ison osan lastemme asioista ja tekemisistä. Ja niin sen kuuluukin mennä. Lapsen pitää kuitenkin myös saada itse vaikuttaa häntä koskeviin asioihin, sen verran kun se hänen ikäkaudelleen on mahdollista. Vanhempi opettaa lapselle neuvottelua, keskusteluja ja kompromisseja. Jos lapselleni tulee valtaisa Hello Kitty-kuume jossain vaiheessa, koen että vanhempana minulla on oikeus kieltää lasta päällystämästä itseään ja huonettaan Hello Kittyyn. Sillä en mielestäni rajoita lasta, vaan opetan hänelle kohtuutta. Ei ole tervettä hurahtaa täysillä ja totaalisesti vain yhtään asiaan, vaan oppia tykkäämään monesta. Ei mielenkiintoa tarvitse rajata vain yhteen piirroshahmoon vaan niitäkin voi fanittaa useampia. Lapselle voidaan hankkia vaikka hello kitty yöpuku, mutta häntä ei tarvitse kuorruttaa pelkällä hahmolla päästä varpaisiin. Minä vanhempana annan siis lapselle rajat joissa hän valitsee itselleen mieluisimman vaihtoehdon.
Tällä hetkellä tuntuu vallitsevan se ajatus, että jokainen poikalapsi tulee kiinnostumaan Disney Pixarin Carsista ja Lentskareista ja tyttö Hello Kittystä. Ei ole vaihtoehtoa, ettei niistä kiinnostuta missään vaiheessa. Miksei? Eiväthän aikuisetkaan aina kiinnostu yhdestä ja samasta asiasta muiden kanssa. Lapsi voi tykästyä Chuggingtoniin, Muumeihin tai vaikka Lohikäärmeratsastajiin. Ei se, että jotkut tykkäävät CARSista tai Kittyista tarkoita että kaikki automaattisesti pitävät. Vanhempana haluan tarjota lapselleni vaihtoehtoja, enkä olettaa hänen tykkäävän vain siitä yhdestä, vain koska toisetkin pitävät.
Sukupuoli on mielestäni tärkeä asia, siksi en koekaan olevani täysin sukupuolineutraalisuuden kannattaja. Haluan lasteni tietävän heidän olevan sukupuoleltaan poikia. MUTTA sukupuoli ja poikana olo eivät saa määrittää sitä, millaisista asioista he saavat kiinnostua tai millaisia he ovat. Pojilta monesti hyväksytään koulumaailmassa enemmän huonoa käytöstä kuin tytöiltä. Poikia pidetään matematiikassa tyttöjä parempina ja tyttöjä kielissä. Nämä ennakkoluulot ja –käsitykset haluaisin kitkeä kasvatuksestamme kokonaan pois. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että sukupuoliroolit käännettäisiin päinvastaisiksi, vaan siitä, että pojille mahdollistetaan erilaisia toimintatapoja ja asioita OMAN mielenkiinnon mukaan.
Mitä ajatuksia teksti teissä herätti? Onko teillä tytöillä tyttöjen vaatteet ja pojille poikien leikit, vai meneekö roolitukset sekaisin?
MITÄ MIELTÄ SINÄ OLET SUKUPUOLISENSITIIVISESTÄ KASVATUKSESTA?