Pari viikkoa sitten käytiin koko perheen voimin allekirjoittamassa asunnon kauppakirjat ja maksamassa meidän asuntolaina pois. Ensimmäistä kertaa vuosiin, ollaankin ihan velattomia! Juhlistettiin tätä uutta velatonta elämänvaihetta sitten kakkukahveilla. Pakko oli istahtaa alas miettimään, että mitäs sitä tulikaan tehtyä ja mitä nyt tulevaisuudessa. Mitä me halutaan, missä me sitä halutaan ja miten sen toteuttaisi. Kovasti ollaan parin viime viikon aikana selailtu netin vuokra-asunto tarjontaa, soiteltu vuokranantajille ja täytelty asuntohakemuksia. Onneksi asuntotarjonta tuntuisi olevan aika hyvä, erityisesti niille isoille perheasunnoille!
Huhtikuun aikana meidän pitäisi saada tavarat kasaan ja tämä vanha koti siivottua. Edessä olisi myös yli kolmensadan kilometrin muutto toiselle paikkakunnalle. Saa nähdä miten me siinä onnistutaan! Huhtikuun aikana meidän isi nimittäin aloittaa uudet työt Helsingissä ja meillä toivottavasti on jo uusi koti Lahdessa. Äkkiä ne asiat vaan etenee, kun pääsevät vauhtiin! Parin kuukauden päästä ollaankin koko porukka lahtelaisia! Hurjaa! Jo jonkin aikaa me ollaan pyöritelty ajatusta etelään muuttamisesta. Mä itse olen kotoisin Päijät-Hämeestä ja edelleen mun koko suku asuu siellä. Henkkakin on aina tykännyt Lahdesta, eikä kaukaa hakenut ettei oltaisi muutettu Lahteen jo silloin meidän seurustelun alkuaikoina. Silloin päätettiin toisin, koettiin että mun opintojen vuoksi Joensuu olisi parempi asuinkaupunki. Ja se olikin. Henkkakin lopulta luki itsensä ekonomiksi parantaakseen työllistymismahdollisuuksiaan. Ja mulla opinnoissa olisi jäljellä enää se loppurutistus, gradu. Lopulta päätös muutosta tapahtuikin yllättävän nopeasti. Ajatus heitettiin ilmoille, ja sen onnistumista alettiin selvitellä. Yllättäen kaikki kävikin helposti. Nyt me ollaan muutamien viikkojen sisällä muuttamassa Lahteen, vuokraamassa asuntoa ja asettumassa sinne asumaan. Vuokra-asuntoon me päädyttiin ihan käytännön syistä. Ei vaan tunnu järkevältä sitoutua omaan asuntoon, kun töistä, opiskeluista ja asuinpaikkakunnasta ei ole vielä varmuutta. Vuokralla ollaan aika vapaita liikkumaan nopeallakin temmolla. Onhan se hölmöä maksaa vuokranantajalle asumisesta, mutta nyt se vaan tuntuu parhaalta ajatukselta. Mulla siintää haaveissa tontin ja talopaketin osto, ja niiden hankinnassa ollaan näin vuokralla niin paljon joustavammassa tilanteessa, kuin jos asuttaisiin omistusasunnossa. Ja se, mitä moni varmasti miettii, miksi Lahteen jos kerran miehen työ on Helsingissä. Tähän päädyttiin ihan vaan rahan vuoksi. Asuminen pääkaupunkiseudulla on niin jerjettömän kallista, verrattuna vaikkapa Lahteen, ettei vaan nähty järkeväksi asunnon vuokraamista Helsingistä. Myös se, että meillä on laaja tukiverkko Lahdessa, vaikutti valintaan valtavasti. Kumpikin meistä myös tykkää Lahdesta kaupunkina. Se on kooltaan sopiva, siellä on kaikki hyvät palvelut, etäisyydet muihin kaupunkeihin ovat loistavat, ja kaupunki on kaikinpuolin hyvä lapsiperheelle. Myös rakentaminen sinne on kohtuuhintaista. Eikä rehellisesti sanoen pääkaupunkiseutu ollut meille missään vaiheessa vaihtoehto.
Nyt kovasti mietitään vielä ensi syksyä. Joko mä alan tehdä gradua, vai kuluuko syksy vielä poikien kanssa kotona. Vähän kaipaan jo töihin, mutta toisaalta nautin myös kotona olosta.. Onneksi päätöksiä ei tarvitse tehdä ihan vielä.
Seuraavat viikot tulevat siis varmasti täyttymään kirpparitavaran hinnoittelusta, kaappien siivouksesta ja uuden asunnon metsästyksestä! Tekemistä ei varmasti tule puuttumaan, mutta yritän pitää bloginkin menossa mukana!
Oikein ihanaa viikkoa teille kaikille!
