Häät senkun lähenee, ja pakko myöntää että täällä stressataan välillä aika hurjan paljon! To do -listoja syntyy päivittäin milloin mistäkin aiheesta, ja koko ajan on se fiilis että jotain unohtui! Viime viikon Joensuu-reissulla kävin juttelemassa tulevasta kampauksesta ja meikistä Top Studion Sannan kanssa. Lisäksi saksittiin vähän mun ylikasvanutta otsistani, jotta se asettuisi edes jollaintavalla siihen saakka, kun se leikataan kunnolla kampausmuotoon.

Pakko sanoa että jännitti! Kampaus ja meikki on mulle tosi iso juttu, sillä ne kuitenkin määrittelee hääpäivänä aika vahvasti sen, miltä näytän. Lisäksi ne kaikki kauhutarinat niistä epäonnistuneista lookeista kummitteli aika vahvana takaraivossa. Käynti helpotti! Sanna tuntui lukevan mua kuin avointa kirjaa, ja sai heti parista Pinterest-kuvasta ja mun sekavasta seliteksestä kiinni mitä hain. Tämän päivän koekampaus vaan vahvisti sitä visiota, mikä mulle tulevasta kampauksesta on tullut. Alla muutama kuva siitä, millaista tyyliä lähdetään hääkampaukselta hakemaan. Ensi viikolla kirjoittelen tarkemmin kuvien kera, millaisia kokeiluja me Sannan kanssa tänään tehtiin! Oma fiilis hyvin valitusta kampaamosta vaan vahvistui! Henkilökemiat kun on kuitenkin niin iso juttu kampausta tehdessä!

Kuvat: PINTEREST

Otsatukka sai tosiaan myös hieman uutta muotoa, kun sitä kevennettiin ja leikattiin hieman viistompaan muotoon. Heti näytti paremmalta kun hiukset asettuivat paremmin! 

Samalla saatiin varattua ajat koemeikkiin, värjäykseen ja leikkuuseen, sekä kaasojen kampauksiin. Sain taas ruksia useammin jutun checklistiltä pois! Apua, kohta täällä muuten kirjoittelee vaimo!!

Millaisia hääkampauksia teille on tehty? Menikö ihan nappiin, vai jäikö jokin juttu valmiissa kampauksessa häiritsemään?