Tästä onkin useampi kysely blogiin jo tullut ja paristi oon luvannut aiheesta tarkemmin kirjoitella. Nyt viimein tuntui hyvältä ajankohdalta avata vähän ajatuksia tulevasta keväästä, kesästä ja syksystä. Kuinka käy lasten hoitopaikan, kun äiti jääkin töistä pitkälle vapaalle? 
Subjektiivisestä päivähoidosta olen kirjoittanut paristikin ja se on aina kirvoittanut kiivasta keskustelua blogin kommenttiboksin puolella. Nytkin toivoisin toki ajatusten vaihtoa, mutta vielä enemmän muistuttelisin siitä, että pidetään keskustelu myös asiallisena. Ollaan täällä kaikki siitä ihanassa asemassa, että meillä jokaisella on oikeus valita, kuinka lapsi hoidetaan. Yhden tapa ei ole ainoa oikea, mutta myöskin mielipiteen vapaus on kaikilla. Eli asiallisesti ja toisia kunnioittaen, puolin ja toisin!
Jos multa vuosi sitten olisi kysytty, kuinka lasten hoidon käy uuden vauvan tullessa, olisin varmastikin sanonut, että isommat lapset jatkaa hoidossa. Tuoreena oli silloin vielä tilanne, josta kotoa palasin töihin ja tuntui että ei musta enää ole kotiäidiksi. Ajatus päiväkodistä avustavana kasvattajana on myös houkutteleva, sillä kotona ollessa ihan kaiken kasvatusvastuun hoitaa yksin. Myös se paljon puhuttu laadukas varhaiskasvatus, erinäiset aktiviteetit ja kaverit houkutti.
Nyt vuosi myöhemmin, lasten oltua päiväkodissa pääasiassa 8-9 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa reilun vuoden ajan, mun ajatukset on vähän toiset. Toivon heille enemmän kotona oloa. Sitä että aamulla saa nukkua pidempään, syödä aamupalan rauhassa, katsoa hetken piirrettyjä, leikkiä omassa rauhassa ja olla kotona. Mä en enää näe sitä päiväkotia mitenkään auvoisena paikkana, jossa superkasvattajat kasvattavat mun lapsestä huippuihanan lapsen, vaikka meillä vaan hyviä kokemuksia poikien kahdesta päikystä onkin. Päiväkoti näyttäytyy mulle nyt paljon enemmän hyvinkin rajoitettuna ympäristönä, jonka myötä lapsilla on tiukka aikataulu koko päivän, liian vähän hoitajia ja huomion anatjia, ihan liikaa lapsia ja melua ympärillä.. Kaiken lisäksi, he ovat ihan liikaa poissa kotoa ja vanhempien luota.
Mä toki näen päiväkodissa paljon hyvääkin. Opetellaanhan siellä toimimista ryhmässä, toisen huomioimista, käytöstapoja, ihan vaan niitä arjen perustaitoja. Mutta mitään sellaista siellä ei ole, mitä meillä ei voisi olla kotonakin. Lasten päiväohjelma päiväkodissa on hyvin samanlainen kuin mitä se on kotonakin. Leikkiä, aamupala, ulkoilua, ruoka, askartelua, päiväunet, välipala, leikkiä ulkoilua.
Mulle lasten paikka on kotona, jos siellä heille joku hoitaja on. Sosiaalistua ja ryhmäytyä ehtii kyllä, mutta lapsi on vain pienen hetken pieni. Siihen oravanpyörään, jossa aamulla lähdetään kotoa ja illalla palataan, ehtii kyllä vielä monta vuotta tottua. Kun mahdollisuus on olla kotona, mä haluan tarjota sen lapsillekin. Tiedänhän mä itsekin, kuinka ihanalta tuntuu ajatus ainakin vuodesta kotona, poissa työympyröistä. Miksi tätä en tarjoiasi lapsillekin? Päiväkoti ei edes ole mikään ihan piece of cake pienelle. On oikeasti rankkaa olla tunteja, monesti valtaosa päivää poissa kotoa, toisten ihmisten ympärillä, monesti metelissä ja kaiken sen touhun ja kiireen keskellä. Kotiympäristö on kuitenkin paljon rauhallisempi.
Meidän tilanteeseen vaikuttaa vielä paljon se, että uuteen kotiin muuton myötä lasten päiväkoti vaihtui yksityiseen päiväkotiin, jotta saatiin heidät hoitoon lähemmäs kotia. Yksityinen hoito on taloudellisesti mahdollista kiitos kuntalisän, jolloin meidän päivähoitomaksu ei ole sen isompi kuin kunnallisenkaan maksimi. OIkeus tuohon kuntalisään kuitenkin päättyy, kun mä jään kotiin. Se tarkoittaisi lapsille siirtoa uuteen päiväkotiin, ties minnepäin kaupunkia. Nyt päädyttiin tekemään se valinta, että lapset aloittavat syksyllä seurakunnan kerhossa kilometrin päässä meiltä. Saadaan heidät takuuvarmasti ryhmiin muiden lasten kanssa ja tiedetään että kerho sijaitsee lähellä kotia, jolloin haut ja viennit ei aiheuta lisävaikeuksia tai -haasteita. Ja se mikä tässä mun mielestä on tärkeintä, me ei viedä paikkaa sellaiselta lapselta päiväkodista, joka sitä vanhempien töiden vuoksi tarvitsisi. Voin nimittäin sanoa omasta kokemuksesta, että hieman ketutti kun kaupungilta hoitopaikkaa kyselin ja liputettiin ei-oota. Tiedän, että subjektiivinen päivähoito takaa jokaiselle lapselle yhtälaisen oikeuden päivähoitoon, mutta ei se siinä vaiheessa lämmitä, kun omien lasten hoitopäivän pituus kasvaa tunnilla päivittäin, vain koska heitä pitää hakea ja kuskata toiselta puolelta kaupunkia.
Eli meidän valinta on ei päiväkodille. Voihan se olla, että mun mieleni muuttuu syksyyn mennessä. Mitäpä mä tiedän kolmilapsisen perheen arjesta ja kotiäitiydestä. Hoitoratkaisu voidaan kuitenkin ihan yhtälailla tehdä silloinkin kuin nytkin ja silloin se ainakin tehdään perheen edun ja jaksamisen vuoksi. Nyt tuntuisi siltä, kuin laittaisin lapset hoitoon vaan, koska vauva SAATTAA valvottaa tai VOI OLLA haastava. Yhtälaiset mahdollisuudethan tässä on, että meillä lähtee arki rullailemaan lasten kanssa kotona oikein mukavasti. Haluan ajatella tämänkin enemmän lasi puoliksi täynnä kuin tyhjänä, ei niitä ongelmia välttämättä tarvitse tulla, jos tulee niin mennään niiden mukaan ja tehdään ratkaisut sitten siinä valossa.
Mä en pidä itseäni supermutsina tai yritä nostaa itseäni millekään jalustalle. En ajattele, että mun on pärjättävä. Voin vannoa, että jos siltä alkaa tuntua, isommat pojat menee hoitoon, jos se mun jaksamisen kannalta on niin parempi. Mutta mä haluan kokeilla. Mä ihan oikeasti nautin lasten kanssa olosta kotona. Mä ihan oikeasti odotan sitä, että saan antaa heille mahdollisuuden olla mun kanssa, siinä missä vauvakin. Musta tuntuisi, että laittaisin heidät toisten hoidettavaksi, jotta voin keskittyä vauvaan. Vaikka eihän se niin mene. Vauva tulee meidän perheeseen, muttei kenenkään tarvitse poistua hänen tieltään. Mun ehkä ruusuisissakin kuvitelmissa vauva sopeutuu meidän arkeen ja elämään, ei toisinpäin.
Toki mun ja meidän pitää tässä vielä miettiä monta kuviota kuntoon, ennen kuin arki voi sujua. Kotona pitää olla tarpeeksi aktivitetteja ja tekemistä isommille lapsille ja mun on opeteltava laskemaan vähän sitä vaatimustasoani kotitöiden ja ruokien osalta. Mun on myös jotenkin sovitettava tämä blogin kirjoittaminen meidän arkeen, kun omaa aikaa ei enää juurikaan ole. Mutta luulen, että näitä työstetään sitten vauvan synnyttyä. Nyt tämä kaikki tuntuu hyvältä ratkaisulta juuri näin!
Millaisia ratkaisuja teillä on tehty lasten hoitoa ajatellen?