Imetys on tainnut olla tässä raskaudessa se isoin huolen ja murheen aihe. Tai ehkä vähän kärjistetysti sanottu, kun eihän imetystä vielä edes pystyisi aloittelemaan. Se kuitenkin on ollut se asia raskaudessa ja vauvassa, jota olen pyöritellyt niin omassa mielessäni, miehen kanssa kuin neuvolassakin. Imetyksestä on kirjattuna pitkät kappaleet synnytystoivelistaan ja synnärille lähteneeseen synnyttäjän esitietolomakkeeseen.
Imetys on ehkä sellainen pieni punainen vaate mulle, se on yksi niistä asioista, jotka jäi poikien vauva-ajalta harmittamaan. Silloinhan imetys ei onnistunut, ei sitten millään. Vaikka tiedänkin, että silloin tein kyllä kaikkeni ja lopulta korvikkeelle siirtymispäätös oli se ainoa oikea meitä kaikkia ajatellen. Ja että korvikkeellakin kasvoi iloisia ja onnellisia lapsia. Silti se kaihertaa. Mulla oli silloin suuret suunnitelmat ja toiveet ja luonnollisesti kun niitä joutui muuttamaan, ei päätöksen kanssa ollut varsinkaan alkuun helppo olla.
Luin jokin aika sitten poikien vauva-aikana julkaisemaani postausta imetyksestä, TÄÄLLÄ. Ja kylläpä tulvahti ne kaikki tunteet mieleen. Kovasti toivoisin, että sellaisia kommentteja en jatkossa enää saisi, joita siihen postaukseen oli tullut. Tuli paha mieli silloisen Nellin puolesta, miksi imetys onkaan niin kovin iso juttu? Vaikka tietystihän se on, onhan se kuitenkin se oletettu tapa ruokkia vauva. Mutta ehkä kaipaisin, tai toivoisin ainakin itse voivani antaa vähän sallivampaa palautetta samassa tilanteessa olevalle. Ei se imetyskään ole kaikkikaikessa. Siihen en hetkeäkään usko, että imetetyt vauvat ja heidän äitinsä olisivat jotenkin läheisempiä kuin korviketta saaneet, tai että kiintymyssuhteessa olisi muutenkaan mitään eroja. Uskon edelleen vakaasti siihen, että joskus vaan pitää päättää luovuttaa ja seistä sen päätöksen takana.
Vaikka näin ajattelenkin, en millään pääse eroon siitä imetys”möröstä” mikä takaraivossa nyt jyllää. Mä tosiaan haluan onnistua tällä kertaa ja uskon että siihen on nyt paremmat mahdollisuudetkin. Ihan vain jo siksi, että vauva ei yhtä todennäköisesti synny pienipainoisena, hän ei todennäköisesti joudu lasten teholle ja häntä on vain yksi. Ensi päivien ja viikkojen ajan, voin keskittyä vain ja ainoastaan häneen. Jonossa ei ole huutamassa veljensä ja odottamassa omaa maitoannostaan. Nyt tuntuu, että olen myöskin tiedostavampi. Osasin kieltää synnäriä antamasta lisämaitoa, ellei se vauvan voinnin vuoksi ole ehdotonta. Tuplillehan maitopullot tyrkättiin suuhun heti synnytyssalissa, ilman että meidän vanhempien kantaa asiaan tiedusteltiin lainkaan. Nyt tiedän, että maitoni nousee kyllä. Pari päivää siinä varmasti menee kuten viimeksikin, mutta ennen sitäkin vauvalle on kyllä tarjolla tippoja. Tuleehan niitä jo nytkin. Tiedän, että ne tipat riittävät kyllä vauvalle. Tiedän kuinka pieni vauvan mahalaukku ensipäivät on ja tiedän hänen selviävän hyvin ihan vaan omalla maidollani.
Enää en suostu siihen kilpajuoksuun pullomaidon kanssa, että joka syöttö tulee tapahtua kolmen tunnin välein ja joka kerta pitää mennä 10ml enemmän maitoa kuin edellisellä kerralla. Nyt aion sulkea korvani kokonaan tuollaiselta ja keskittyä ihan vaan siihen imuotteen harjoitteluun ja ihokontaktiin vauvan kanssa.
Imuote onkin se toinen imetys”mörön” osa, Rasmushan otetta ei oppinut koskaan ollenkaan ja Kasperkin onnistui siinä vähän vaihtelevasti. Nyt kuitenkin uskon, että kun tarpeeksi monta kertaa vaadin apua, onhan se jo toiveisiinkin kirjattu, imetysote löytyy kyllä. Nyt lienee isoin osa sillä, että voin keskittyä vain yhteen imuotteeseen, yhteen vauvaan ja hänen kanssa harjoitteluun. Neuvolan kanssa on kirjattuna myös ylös, mistä apu imetykseen löytyy. Aina voin soitella neuvolaan, käydä siellä vauvan kanssa, tai pyörähtää synnärillä hakemassa vielä viime hetken tipsit.
Mä USKON, että hyvin se tällä kertaa menee, mutta silti se imetys on pieni jännitysmomentti. Tällä kertaa olen kuitenkin valmistautunut henkisestikin siihen, ettei kaikki välttämättä suju luonnollisesti ja helposti heti. Saatetaan joutua harjoittelemaan, treenaamaan ja kokeilemaan eri asentoja. Mutta pohjimmiltaan uskon, että kyllä nyt onnistutaan!
Imetystä tukemaan olen hankkinut myöskin useamman imetystopin, -rintsikat ja imetykseen sopivia muitavaatteita. Omat normaalikoon vaatteet työnsin laatikoihin ja nostin korkealle makkarin yläkaappeihin, tällä kertaa en edes kuvittele, että ne moneen kuukauteen mahtuisivat päälle. Huoletta ja ilman painetta omaan painoon pääsystä, puen ensikuukaudet päälle löysiä teeppareita, neuleita ja legginsejä. Nyt jätin kokonaan ostamatta ne trikoiset ihoa nuolevat trikoo paidat, ja hamstrasin kaappiin vain löysia a-linjaisia vaatteita.
Hyvä tästä tulee! Vai mitä?
Onko siellä ruutujen toisella puolella muita, jotka miettivät samoja juttuja tai jännäilevät myöskin imetyksen onnistumisen kanssa?