* Sisältää mainoslinkin

Tiedättekö, olen miettinyt tätä vaihtoehtoa usein, oikeastaan siitä saakka kun luin instasta että Miia Metso -blogin Miia oli siirtänyt heidän telkkarin pois. Ollaan haaveiltu pitkään erillisestä tv-huoneesta, jossa voisi sitten rauhassa keskittyä vain ja ainoastaan siihen telkkariin. Koskaan tätä ratkaisua ei kuitenkaan oltu tehty, sillä meillä ei ole oikein tilaa siihen. 

Ennen kuin nyt, kun isi kyllästyi heittämään oppineen vauvan järjestämiin sydämentykytyksiin. Pelkäsihän hän telkkarin puolesta jo aiemmin ja ainakin instaseuraajat tietää, että telkkarin edessä on ollut kuukauden verran rahi, ettei vauva pääsisi sitä lähmimään. Reunoilta hän yletti telkkariin kuitenkin ja sivut olivat aina täynnä pieniä sormen jälkiä. Nyt hän tosiaan oppi heittämään ja muutamat pikkuauton lennettyä melkein keskelle telkkarin ruutua, muutti telkkari meidän työhuoneeseen.

Eli nyt meillä on tavallaan tv-huone ja mä sain tästä uutta kimmoketta, josko sisustettaisiinkin yksi makuuhuone ihan kokonaan tvhuoneeksi. Työhuone pitäisi sitten vaan siirtää muualle tai saada ne jotenkin yhdistettyä.

Telkkarin poistuttua olohuoneesta, sain inspiraation kääntää huonekalujen järjestystä. Kivasti se toimii näinkin päin, vaikkakin nyt tuntuu että tuo sohva pomppaa vielä enemmän silmille. En tällä hetekllä pidä siitä lainkaan ja laitoinkin sen viime viikolla jo myyntiin. Haaveilen uudesta sohvasta, mutta niin kauan kuin vanha ei mene kaupaksi, on sitä ihan turha miettiä. Eli näillä mennään ainakin jonkin aikaa.

Tv luultavasti palaa olohuoneeseen kunhan vauvan heittelyinto laantuu ja hän vähän kasvaa ja viisastuu. Ellei sitten todeta, että tv on turha ja jätetä sitä kokonaan vierashuoneen sisusteeksi. Ja tuota tv-huonetta pitää vielä miettiä!

Jalkavalaisin täältä*, matto täältä*. 

Taso Ikea bestå, sohva Masku Bellus.