Olen aina ollut ja olen edelleen sitä mieltä, että lapsia saadaan. Niitä ei tehdä, hankita tai suunnitella.
Tekemiseksi se lapsen saaminen kuitenkin usein menee, jos takana on useampi yrityskuukausi. Jollain asteella lapsia pitää myös mielestäni suunnitella. En kannusta ketään hankkiutumaan raskaaksi vain koska nyt tuntuu siltä. Miehestä ja elämäntilanteesta viis. Kehotan opiskelemaan, hankkimaan ammatin ja vakaan elämäntilanteen ennen lapsia. Se ei tietenkään takaa sitä, että kaikki menee nappiin, mutta antaa ainakin isommat mahdollisuudet sille.
Se, kuinka monta lasta me mieheni kanssa saadaan, on arvoitus. Meille on jo siunaantunut kaksi ihanaa, joista olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Itse ajattelen niin, ettei elämää voi kovin tarkkaan suunnitella. Voi tehdä aikatauluja, pohtia ja haaveilla. Mutta loppupelissä asiat vaan menevät omalla painollaan.
Olen aina ajatellut, että 2 (tai korkeintaan 3) lasta on hyvä. Mieheni samaten. Kuitenkin kun tieto kaksosista, kahdesta vauvasta kerralla tuli, olin jo aika varma ettei lapsilukuni olisi heistä täynnä. Jos lapset olisivat tulleet erikseen, tilanne olisi saattanut olla toinen. Nyt kuitenkin jäi tunne että jotain on vielä kokematta ja näkemättä. Sen yhden riskiraskauden ja tuplavauva-arjen kokeneena tuntuu, että jotain puuttuu. Poikien vauvavuotena en kuitenkaan voinut kuvitellakaan, että kolmonen (tai kolmonen ja nelonen) tulisi kovin pienellä ikäerolla poikiin nähden. Halusin nauttia poikien vauva- ja taaperoajasta, ilman uutta vauvaa. Toisaalta en myöskään kokenut olevani valmis uuteen raskauteen. Pahoinvointi ja liitoskivut olivat vielä liian tuoreena mielessä. Ei varmasti vuoden ikäerolla, eikä todennäköisesti kahdenkaan. Ehkä kolmen vuoden ikäerolla tai sitten neljän, jopa viiden. Tiesin ja tiedän kuitenkin, että kolmatta lähdetään jossain vaiheessa yrittämään ja toivomaan.
Nyt tuntuu, että kolme on se lapsilukuni. Lähipiirin lisääntyneet vauvauutiset ja pyöristyneet masut ovat aikaansaaneet sen, että pieni raskauskuume kytee jo jossain. Vauvakuumeeksi se ei ole vielä kasvanut, pojat kun kuitenkin vielä tuntuvat niin pieniltä. Toisaalta taas tiedostan oman riittämättömyyteni jo kahden taaperon kanssa, mitä se olisikaan kolmen alle kolmevuotiaan kanssa? Ihan vielä en ole valmis itseäni siihen soppaan laittamaan, vaan poikien pitää seistä varmemmin omilla jaloillaan ennen uutta vauvaa.
Raskauskuume yllätti, sillä en kauheasti viihtynyt raskaana. Kai se osittain johtuu siitä, että oma raskausaika ei ollut kovin perinteinen tai nautittava. Voimakas pahoinvointi ajoi tiputukseen jo viikolla 10 ja pysyi lääkkeillä joten kuten hallinnassa siihen asti, kun se viikolla 16 loppui lähes seinään. Siitä alkoi sietämätön väsymys, joka kaatoi sohvan pohjalle jo loppuiltapäivästä. Toinen raskaus kolmannes päättyi onneksi energisesti ja sieltä kai se kaipuu raskauteen kumpuaakin. Maha oli selvästi näkyvä ihana pikku pallo ja vauvojen liikkeet tuntuivat jo selvästi. Äitiysvaatteet mahtuivat päälle eikä maha ollut tiellä bodypump-tunneillakaan. Sekin ilo sitten loppui lyhyeen, kun kohdunkaulan tilanne ajoi sairaslomalle rv 26 alkaen. Siitä loppuaika olikin yhtä pelkoa, kipua ja tylsyyttä. Tuntuu siis, että jotain jäi kokematta. JOtain jäi puuttumaan. Sitähän ei tiedä, seuraisiko seuraavaakin raskautta sama tunne, mutta jotenkin kaipaan vaan tavallisuutta. Tavallista raskautta. Tavallista raskauden seurantaa ja tavallisia reaktioita. Kaksosraskaus kun on vaan riskiraskaus, siitä ei kai yli eikä ympäri pääse.
Lapsilukuni taitaa siis olla kolme. Sitähän en tiedä, kasvaako se kolmen jälkeen neljäksi, tai jopa viideksi, mutta nyt tuntuu tältä. Kolme on hyvä ja meidän perheelle juuri sopiva. Kovasti toivoisin yhtä tyttöä. Kai se vaan on monilla kaipuu saada ne molemmat sukupuolet, niin itselläkin. Mutta lasta me ensisijaisesti lähdetään yrittämään. Kaksospojat ja tyttö tuntuu hyvältä tiimiltä. Kuitenkin kaksospojat ja pikkuveli, on ihan yhtä tervetullut paketti. Olisi melkein oma jääkiekkokentällinen kasassa. Nyt luulen, että vaikka toiveissa olisin yksi tyttö, jäisi meidän lapsiluku siihen kolmeen vaikka poika tulisikin seuraavaksi. En oikein näe itseäni suurperheen äitinä ja toisaalta, saisimpa sitten olla itse se meidän perheen prinsessa 😉 Enkä nyt suoraansanoen oikein ymmärrä sellaista, että lapsia tehtäisiin vain jonkin tietyn sukupuolen toivossa.
Mä jatkan siis raskauskuumeilua ja ihastelen kavereiden kasvavia masuja ainakin hetken. Varsinkin tulevat häät pitävät raskautumishaaveet vielä ainakin vuoden poissa. Mutta vuosihan menee ihan hirveän nopeasti. Jospa siihen mennessä saisin myös tuon miehen pään käännettyä! 😉
Millaisia lapsilukuja teillä lukijoilla on? Onko ne jo täynnä vai vielä odottamassa täydennystä? Mikä tekijä eniten vaikuttaa lapsilukuunne?