Löytyykö sieltä ruutujen takaa muita, jotka jo innoissaan osottaa tulevaa kevättä? Musta tuntuu, että itselläni ainakin kevät on sellaista energisoitumisen aikaa, innostun uusista jutuista, jaksan paremmin ja muutenkin mieli on virkeä! Ehkä se on tuo valon määrän lisääntyminen, joka vaikuttaa noin positiivisesti kaikkeen muuhun! 

Me pyörähdettiin tänään pikaisesti lenkin päätteeksi iltapäiväkahvilla keskustassa ja samalla kurkistettiin Kappahlin uutuudet. Sieltä bongasinkin meidän lapsille ensi talveksi haalarit puoleen hintaan ! Hehkutin miehellekin koko loppumatkan, kuinka iloinen tuosta löydöstä olin! 

Lenkin loppumetreillä tulikin sitten puheeksi lasten välikausivaatetus ja sieltä vielä uupuvat tuotteet. Siitä inspiroituneena kasasin nyt vielä teillekin vähän kollaaseja siitä, miltä poikien kevät tulee ulkovaaterintamalla näyttämään. Aika paljon niitä on, mutta toisaalta ovat tosi paljon yhdisteltävissä. Ja onhan välikaudella monenlaista keliäkin! 😀 seliseli..

1. Päikkyvaatteet

Syksylle meillä oli kaksi setti takki+housut -yhdistelmiä, mutta hieman kaipailin silti taaperoille haalaria. VAikka pukeminen olikin aika sujuvaa, kiitos omatoimisten taaperoiden, on haalarissa vaan etuja, joita yhdistelmistä ei löydy. Tälle keväällä kaappeihin hankittiin joulun alennusmyynneistä POlarn o Pyretin fleecevuorelliset kuorihaalarit koossa 104, jotka on todettu meidän aiemmalla kokemuksella ihan loistaviksi. Ne menee niin kätevästi nollakelistä lähtien, että käyttöikä on pitkä! Lämpimämmällä nepparikiinnitteisen fleecevuoren voi irroittaa ja kylmällä alle vetäistä vielä yhden kerroksen villaa tai fleeceä. Nämä haalarit ovatkin päässeet käyttöön jo paristi ja lämpimänä on pysytty. Loskakelien ykköskenkä on tuo Crocsilta saatu Kids Crocband saapas* joka pitää jalat lämpiminä tavallisia saappaita paremmin. Tukeva kenkä on ollut tosi toimiva päiväkodissa.  Koska haalarit tuli valittua lapsille samanlaisina, halusin pipoon jotain eroavaisuutta. Sopivasti löytyikin sitten alesta tuo kaksi värinen raitapipo, jota sitten samassa sävyssä otettiin uudesta mallistosta myös toiselle pojalle. Ja myös nuo trikoiset tuubihuivit on olleet meillä tosi käteviä.  Reiman Poimii rukkaset* on olleet tosi hyviä, joten niitä myös tälle kaudelle! 

2. Sadesää

Toinenkin vaatesetti tulee oikeastaan vaan käyttöön päikyssä. Kotiin ei ainakaan vielä ole toista kurissettiä tullut ostettua, perjantaisin nuo vaatteet tuodaan kuitenkin kotiin pesuun, eikä arkena kuitenkaan tule vesisateen sattuessa pahemmin ulkoiltua.

Lapsilla on aina ollut käytössä Crocsin saappaat*, niin nytkin. Ollaan tykätty että ne vaan on parhaita. Plussaa tuosta värikkyydestä! Siniset saappaat on vielä KAsperille sopivat mutta, Rasmus tarvitsisi jo uudet.  Kurahousuina syksylle oli Reiman Lammikko housut* ja oon kyllä kovasti tykännyt niistä! Ne onneksi menee vielä tänäkin keväänä, samoin rukkaset. Sadetakkien* kohtaloa oon vähän nyt punninnut. Syksylle meillä oli, tosin ne ovat nyt jo pienet. Käyttöä niillä kyllä oli ihan kivasti, mutta pärjäisikö sitten ilmankin?

3. Ulkoiluasu

Oon kokenut aika toimivaksi sen, että lapsilla on kaksi settiä ulkoiluun. Toinen on sitten aina kuiva ja voi sitten myös kelien mukaan vähän vaihdella.

Tämä setti on oikeastaan kokonaisuudessaan viime syksyltä, tai takit ostin jo vuosi sitten joulun aleista, mutta keväällä ne oli meidän lapsille ihan liian isot. Oon nyt ihan rakastunut noihin Tuike-takkeihin. Ne on olleet ihan loistavat! Harmi kun niitä ei ole isommille lapsille enää :/ 

HOusut on henkselimalliset, ja ne tuntui aika toimivilta syksyllä. Eivät valuneet ja suojasi lasta enemmän. Laatu oli myös ihan loistavaa, ollakseen kuitenkin KAXSin, eli tavallaan markettimerkki. Ei voi kun suositella! Takki ja housut koossa 98cm menee edelleen ainakin tämän kevään.

Pipoissa tykästyin noihin Reiman uutuusmalleihin myös, ja vähän ehkä harkitsen niiden hankintaa. Tosin meiltä kyllä löytyy aika monet pipot lapsille jo nyt, että pitää ehkä käydä varastot ensin tarkemmin läpi.

Kenkäkaupoille joudutaan ainakin. Vuosi sitten ostetut Vikingin Goretexit jäivät syksyllä pieneksi ja taidetaan taipua niiden ostoon myös tänä keväänä. Tykättiin kaikki noista kengistä valtavasti!

4. Hiekkalaatikon asu

Tokihan nämä kaikki vaatteet menee siellä hiekkalaatikolla, mutta erotin tän nyt muista koska huomasin itsekin viime keväänä että välillä tarvittiin vain pientä kosteuden- ja tuulen pitoa. Hiekka/ liukumäki on monesti yön jäljiltä kostea, oli keli mikä vaan. Silloin kevyet ulkohousut ja windfleece toimii parhaiten.

Meillä housut on viimevuotiset ja alkujaan molemmat hankittu second handina. Merkki on Lindex ja oon tykännyt kyllä näistä pöksyistä. Lahkeista läytyy kuitenkin lenksut, mikä on aina hyvä ulkovaatteissa. HOusut pitää vähän kosteutta, mutta ovat toisalata myös hengittävämmät kuin peruskuorihousut.

Yksi mun ehdottomista luottovaatteista lasten kaapeissa on varmasti nuo Polarn o pyretin windfleecet. Niin monikäyttöiset paitsi ulkovaatteiden alla myös sellaisenaan. Menee niin kaupassa kuin hiekkalaatikolla. Keäslläkin nää on olleet meillä tosi kovalla käytöllä. Jos johonkin ulkovaatteeseen vaan voi panostaa, niin se on mun mielestä ehdottomasti tämä!

Pakko on myös mainita nuo magicmittensit, joita löytyy nyt meiltä aika monta paria! Istuu kivasti lapsen käteen eikä roiku löysänä tai tipahtele.

5. Kauppa-asu

Kauppavaatteina sovelletaan tietysti kelinmukaisia vaatteita ja vähän sitä, miten sinne kauppaan mennään. Mutta jos autolla suunnataan parkkihalliin tms. on käytössä nuo H&M:n toppaliivit. Paljon on käytetty myös noita Reiman takkeja kaupoilla ollessa.

Crocsilta saadut colorlite bootit on olleet meillä enimmäkseen siistimmässä käytössä ja oon tykännyt niistä valtavasti! Nämä kengät on yhdet lastenkin suosikeista! Keväälle himoitsen lapsille myös consseja, ollaanhan me vanhemmatkin kuitenkin enimmäkseen nuo tennarit jalassa. Tummansiniset tulee varmaan ostettua, voivat sitten samistella isin kanssa! 

Noihin reiman lippapipoihin* ihastuin myös totaalisesti ja ne on vaan ihan pakko saada! Myös H&M:n raitatuubihuivi on ihan meidän lastennäköinen ja sopiihan se nyt vaan noihin POlarn o pyretin lapasiin ihan huippuhyvin!

Meillä ollaan siis aika valmiina ottamaan kevät vastaan. Kengät pitäisi vielä jostain bongailla! Tulkaahan vinkkaamaan jos näette hyviä alennuksia!

* sisältää mainoslinkin