Moni on jo useaan otteeseen kysellyt meidän astiaston perään, ja toivonut postausta astiakaapistamme. Nyt viimein kurkistetaan sinnekin!
Mä olen henkeen ja vereen Iittalafani. Pitkään syötiin perusIkea-astioista, mutta jo parin vuoden yhdessäolon jälkeen alettiin kerätä omaa astiastoa. Sävelet oli aika selvät, väri valkoinen ja tyyli ajaton. Ei haluttu Teemaa, niin kaunis kuin se onkin. Sitä kun tuntui löytyvän joka kodista, haluttiin meille jotain muuta ja erilaista. Päädyttiin KoKo:on
KoKoa meillä on isona, soikeana, syvänä, L-kokoisena kulhona ja kahvilautasena. KoKoa löytyy myös kahvikuppeina (jotka kylläkin ovat lähdössä myyntiin). KoKon rinnalle on hankittu Taika-sarjan isoja kulhoja ja kahvikuppeja. Nämä kahvikupit ovat muuten yksi ainoa oikea aamukahvikuppi 😉

Muita kahvikuppeja meillä on myös Marimekon siirtolapuutarhaa ja liuta muumimukeja. Mukipaljouden vuoksi ne KoKo-kupit saavatkin nyt lähteä.
Laseissa löytyy isoa kartiota aikuisille, ja muumi-kartiot lapsille. Viinilaseissa luotetaan essenceen, se on vaan kaikessa selkeydessään kaunein mahdollinen.

Poikien astioissa käytössä on paitsi muumilautaset, myös Pentikin keraamiset. Paljon käytetään myös Ikean muoviastioita, vaikka lautaset pääasiassa pöydillä pysyvätkin.
Nyt Iittala-verkkokaupassa* on KoKon perusastiat Ota 6 maksa 4 tarjouksessa! Pakko oli tästä vinkata teillekin, sillä harvemmin KoKoja näkee noin hyvässä tarjouksessa! Kaupassa on myös Teema ja Arctica nyt samassa tarjouksessa, ja myös nuo Kartio-lasit kuuluvat samaan aleen! Meidän astiastoa voisi täydentää ainakin noilla isoilla 28cm matalilla lautasilla* sekä myöskin syvillä*. Pari pakettia Kartio-laseja* tulisi tarpeeseen myös, sillä ainakin yksi pari on jo parissa vuodessa mennyt rikki.
Lisäksi, mikä itsestä oli jo aika huikea ale, oli tuo -30% alennus ostoskorin kalleimmasta tuotteesta! Ale tulee koodilla MYIITTALA ja saat sen käyttöösi rekisteröitymällä Iittalan verkkokauppaan.
Mitä mä itse tuolla alella ottaisin? Luulen, että valinta olisi joko puupohjainen kirkas Viriini*, joka sopisi niin nätisti kaveriksi meidän häälahjaksi saaman täyskirkkaa rinnalle, tai sitten mun NIIIIIN kauan haaveilemani iso valkoinen Vakka-laatikko. Tuossa Vakassa -30% ale alkaisi jo tuntua!

Löytyykö teiltä astiaskaapista Iittalaa? Vai onko jokin muu merkki mieluisampi?
* sisältää mainoslinkin
