Tämä otsikko on pyörinyt luonnoksissa varmaan jostain niistä ajoista saakka, kun pojille potat hankittiin, ja heidät siihen ekoja kertoja istutettiin. Nyt viimein alkaa olla asiaaan jotain sanottavaa ja kerrottavaa. Pitkään myös ajattelin, että pottailu ja kuivaksiopettelu ovat asioita, joista en blogiin kirjoita. Sekun tuntuu aiheelta, joka on jokaiselle niin kovin henkilökohtainen ja yksilöllinen. Päädyin kuitenkin lopulta kirjoittamaan, vaikka toisin jo päätinkin. Voihan tämän tehdä yleisellä tasolla ja hyvällä maullakin.
Pottailu ja kuivaksi opettelu on olleet ainoita niitä vauvavuoden asioita, joista en ole suostunut stressiä ottamaan. Ensinnäkin, en usko että yksikään lapsi oppii kuivaksi ennenkuin on itse siihen valmis ja toisekseen, potalle ei voi pakottaa. Kuivaksi oppimisen taustalla on myös paljon rakenteellisia ja fysiologisia asioita, jotka eivät opettamalla kehity. Tai en suostunut ottamaan stressiä, mutta koin kyllä painostusta kuivaksi oppimiseen. Kovasti kuitenkin tavoittelin itselle sitä zen-fiilistä, ja hoin kyselijöille, ettei pojat armeijassa enää vaipoissa olisi. Kuivaksi oppimisessa on mun mielestä ihan turha vertailla lapsia. Meillä on kaksi samoin potalle opetettua, ja silti ihan täysin erilailla siihen suhtautuvaa lasta. Jos yhden perheen sisällä voi olla kaksi ääripäätä, niin eri perheissä laidasta laitaan mennään vielä enemmän. Vanhempien on myöskään ihan turha nostaa itseään jalustalle lapsen kuivaksi oppimisesta. Kaikki lähtee lapsesta ja hänen valmiudestaan. Vanhempi voi vaan kannustaa lasta oivaltamaan idean itse.
Poikien ollessa pieniä, haaveilin että he oppisivat päiväkuivaksi puoleentoista vuoteen mennessä. Tuplasti vaippoja tarkoitti myös tuplasti euroja, joten kuivana olo tarkoittaisi isoa säästöä lompakolle. Kun potat kotiutuivat meille poikien ollessa 9kuisia, pojat pelkäsivät niitä. Baby Björnin “tuoli”potta on niin korkea, ettei meidän yhdeksänkuisilla ylttäneet jalat maahan. Itse pelkäsin, että he tupsahtavat siitä nenälleen ja satuttavat itsensä. Kumpikaan ei jaksanut istua potalla kahta sekuntia kauempaa, he karkailivat ja aina kun sain toisen palautettua, toinen häipyi. Ei ollut yhdeksän kuukautta oikea aika pottailun aloittamiseen. Huomasin, että pottailu sai oman verenpaineen aina nousemaan, kun homma ei toiminutkaan toivomallani tavalla. Potat muuttivat kodinhoitohuoneesta vessaan, sillä siellä ne olivat turvassa innokkailta leikkijöiltä. Pottia työnnettiin ympäri asuntoa niitä nuoltiin ja niihin noustiin seisomaan. Pottakuppia heiteltiin. Aina kun poikia yritti potissa istuttaa alkoi huuto. Pottailu jätettiin suosiolla myöhemmäksi.
Pitkin toista ikävuotta pottia otettiin esiin välillä tiuhemmin, välillä harvemmin. Mentiin täysin poikien ehdoilla, eikä missään tilanteessa pakotettu heitä potalle. Uskoin, ja uskon vieläkin, että lapsi kyllä kertoo kun on valmis. Oman esimerkin kautta kerrottiin pojille mistä pottailussa on oikein kyse. Mä itse kävin aina pissalla ovi auki ja kerroin pojille mitä tapahtuu. Juteltiin potista ja siitä mitä niillä tehdään. Istuttiin pottien päällä ja otettiin vaippa pois jos pojat oli suostuvaisia.
Puolitoista vuotiaina meillä koettiin läpimurto, kun pottaan saatiin ensimmäiset pissat. Niitä ihailtiin, kehuttiin ja taputettiin. Tehtiin iso numero pissan kaatamisesta pönttöön ja ihailtiin vielä vähän lisää. Toinen pojista hoksasi homman jujun samantien. Pottailu lähti sujumaan. Kuitenkin kun hetki myöhemmin jätettiin pitkään kuivana pysyneet vaipat pois, ei homma toiminutkaan enää. Päädyttiin siihen, että vaipat saisivat olla. Useimmiten ne pysyivät kuivina, välillä ei. Päivät menivät molemmilla helposti kahdella, korkeintaan kolmella vaipalla. Pois niitä ei vaan saatu millään. Nyt poikien ollessa kaksivuotiaita, uskallan sanoa heidän olevan kuivia. Vahinkoja sattuu, mutta niin kuuluukin. Hyvin uskalletaan lähteä ilman vaippoja reissuun. Ajaa autolla pitkiäkin matkoja, kunhan varavaatteet vaan on mukana. Yövaippaa käytetään kuitenkin edelleen. Kai siitäkin voisi jo irrottautua, muttei kuitenkaan olla vielä osattu. Kaikki ajallaan.. 😀
Parhaiten meillä toimi aika. Ihan rauhassa edettiin, potat laitettiin välillä tauolle ja sitten hetken päästä taas jatkettiin. On aika pikkujuttu, onko lapsi kuiva yksivuotiaana, kaksivuotiaana vai kolmevuotiaana. Kyllä siitä kuiva tulee. Eli mun vinkki on, nou panic! Ja toinen vinkki, matot pois ja potat olohuoneeseen. Kun potta on näkyvissä, taaperokin muistaa sen helpommin. Ja meillä muuten muistutellaan vieläkin. Pieneltä ei vaan oikein voi odottaa, että hän muistaisi käydä aina hädän tullen potalla. Välillä pojat osaavat pyytää potalle aiheesta, välillä turhaan. Välillä potta unohtuu. Tuotoksista ollaan kovin ylpeitä ja kumpikin käy niitä ihailemassa ennen kuin ne kaadetaan pönttöön. Iso juttu on myös vessanveto.