Tiedättehän sen ajatusmaailman, että lapsiin kyllä voi käyttää aikaa, rahaa ja rakkautta mielin määrin, mutta kun kyseessä on omat tarpeet ja halut, oiotaan, nipistetään ja säästetään. Lapset menee aina kaikessa edelle ja itse tulee sitten jossain siellä jonon viimeisenä, heti siivoamisen ja miehen harrastusten jälkeen.

Mä olen välillä ihan mahdoton suorittaja. Välillä suorittaminen menee oman jaksamisenkin edelle ja sitten sitä havahtuu, että hei mäkin tarvitsen muutakin kuin vaan välttämättömän. Vaikka lapsista, erityisesti pienimmästä on välillä hurjan vaikea olla erossa, pitäisi niitä omia hetkiä osata nipistää arjesta muutenkin, kuin niinä päivinä kun seinät meinaa kaatua niskaan.

Multa löytyi pitkään näitä projekteja, kesäkuntoon, talvikuntoon, energisyyteen, parempaan vaatekaappiin, sokerittomuuteen, alkoholittomuuteen, hyvinvointiin, lukemiseen.. Kunnes ymmärsin, ettei ne koskaan kanna hedelmää kovin kauaa. Jokusen viikon jaksaa aina pitää kiinni päätöksistään, mutta sitten alkaa lipsua. Ehkä mä olen vaan heikko, mutta huonon päivän tullen en vaan millään osaa sanoa ei suklaapatukalle!

Nyt tän uusimman kotiäitiysjakson alkaessa, mä päätin tehdä asioita vähän toisella tavalla. Totaali-EI:n sijaan aloin noudattaa sellaista suunnilleen projektia. Kesäkuntoon joksikin kesäksi tai talveksi, energiaa päiviin ulkoilusta ja laadukkaasta ruuasta, suklaata ja herkkuja unohtamatta. Lasillinen hyvää viiniä kun siltä tuntuu ja ehdottomasti jos jokin ruoka sitä kaipaa, hyvinvointia omat mielenkiinnon kohteet muistaen, ei hammasta purren vaan oikeasti nauttien. Lukemistakin, jos vaan huvittaa. Unta riittävästi. Nipistetään mielummin ruutuajasta, ei unitunneista. Ja nyt tuntuu hyvältä. Tällä kertaa en ole syöksynyt salille synnytyksen jälkeen heti kun siihen on jonkinmoinen lupa saatu. Itseasiassa, en ole miettinyt salia juuri lainkaan. Johonkin jumppaan olisi kiva syksyllä suunnata, mutta mitään aktiivista saliharrastusta tuskin tulee aloitettua. Tää tietystikin tarkoittaa sitä, että siihen omaan ihannepainoon pääsyssä kestää vielä jokunen tovi, mutta uusi minä ei anna sen häiritä. Mä olen suosiolla siirtänyt kaapista ne ennen-lapsia-vaatteet pois, joko varastoon tai suoraan kirpparille. Sitä en tiedä meneekö ne 28 koon farkut koskaan mukavasti jalkaan, mutta ei se oikein haittaakaan. Juuri tilasin perjantaisilta Nosh-kutsuilta itselleni niin söpön ja mukavan pisaratunikan ja legsut, että tuskinpa tuun ikävöimään farkkujen perään ihan hetkeen! Suklaan mussuttamisen rajoittaminenkin on prosessissa, varsinkin kun yötkin tuntuu taas sujuvan hyvin ja pitäisi muutenkin palailla kunnon arkirytmiin kesäloman jälkeen. Tää suklaa on kyllä aina ollut mulle pieni haaste, siitä kun ei tunnu saavan tarpeekseen! Ulkoiluakin tulee tänä syksynä harrastettua vähän toisella tavalla kun aiemmin, sillä tässä meidän yhden auton taloudessa, mun osakseni tulee jäämään lasten vienti ja haku kerhoon. Matkaa ei tosin ole reilua kilometria enempää, mutta onhan se jo kahdesti päivässä yhteensä neljän kilometrin rypistys. Tätä silmällä pitäen pitäisikin sovittaa, josko kuoritakit mahtuu jo päälle, onko pipo, hanskat ja sadetakki vielä käyttökunnossa ja jostain pitäisi bongata vielä kunnolliset kuorihousut. Jos vaikka tällä kertaa panostaisin myös itseeni ja ostaisin niiden halppisten sijaan kunnon gorehousut. Ripsienpidennykset mulla on ollut silmissä jo yli vuoden, kesällä pidin parin kuukauden tauon vain tajuten, että mä vaan tarvitsen ne silmiini. Juurikaan muuten en meikkaa, joten ne on ne mun pelastukseni kiireisiin aamuihin. Huoltoaika on myös sitä ihan yksinaikaa, jolloin ei tarvitse olla valmiina täyttämään aina jonkin lapsen tarpeita. Tän lisäksi mä ajattelin alkaa herättelemään taas hölkkäharrastusta ja alkaa käydä ihan itsekseni pari kertaa viikossa juoksulenkillä. Ottaa siitä sen yhden minä-hetken, joko luureista musaa huudattaen, tai sitten kuunnellen vaan luonnonääniä. Myös ihan se simppeli ajatus jokaiseen arkipäivään, että mä kyllä riitän, vaikken joka päivä viitsisikään tehdä kaikkea mitä pitäisi, vaan välillä on ihan jees vaan istahtaa keskelle lasten leikkejä kahvikupposen kanssa, auttaa jaksamaan tässä hullunmyllyssä! Ja se parisuhde. Siihen pitäisi nyt taas alkaa panostamaan hieman enemmän, kun pikkuvauva-arkikin alkaa tasaantumaan! Haluisitteko kuulla tässä lähiaikoina vaikka vähän parisuhdejuttuja? Niitä on usein toivottu, mutten ole aikoihin kirjoittanut, mitä meidän parisuhteelle kuuluu, tai kuinka se reagoi raskaus- ja vauva-aikaan.

Ihanaa ja energistä alkanutta viikkoa! 💕