Sokerinsyönti on yksi niistä kuumista perunoista äitien keskuudessa,  perheblogeissa ja vähän muillakin areenoilla. Mäkin olen sokeria ja sen syömistä sivunnut paristi ja kertaalleen kirjoittanut ainakin yhden hyvin mustavalkoisen postauksenaiheesta. Sille toivottiin jatkoa, joten tässäpä tulee! Ovathan pojat kuitenkin jo pari kuukautta syöneet samaa ruokaa kuin mekin, joten näkökulmaa on ehkä enemmän kuin viimeksi.

Hei olen Nelli ja olen sokeriaddikti.  

Eli satun tietämään mistä puhun. Mulle oikeasti aiheuttaa vaikeuksia pysytellä tavoitepainossa jos sokerin mussuttaminen tulee tavaksi ja osaksi arkipäivää. Ja mä olen kuitenkin aikuinen ja tiedostan sokerin ja epäterveellisen ruuan ongelmat. Silti se karkkipussi ja suklaapatukka houkuttaa mua ihan vietävästi!! Siksi mä en olekään yhtään yllättynyt uutisesta, jonka bongasin tänään Iltalehden sivuilta. THL:n tekemän tutkimuksen mukaan, joka kymmenes suomalainen tyttö on ylipainoinen. Pojista luku on vielä karmaisevampi. Useampi kuin joka viides! Mun mielestä nuo luvut vaikuttaa aika hirveiltä. Aikuisilla se on vähän oma valinta ja ongelma, jos herkkuja tulee napsittua niin paljon, että se alkaa kehittyä ylipainoksi. Lapsi on kuitenkin vähän toinen juttu. Vanhemmilla pitäisi olla vastuu ja tieto siitä, mitä lapsi syö ja milloin.

Mun mielestä sokeri ja siihen addiktoituminen on ihan täysin rinnastettavissa muidenkin nautintoaineiden riippuvuuteen. Ehkä sokeria voi pitää parempana vaihtoehtona riippuvuudelle kuin huumeita tai alkoholia, mutta riippuvuudenaiheuttaja se on siinä missä nuo muutkin. En tiedä ihan tarkkaan mistä mun riippuvuus johtuu, meillä nimittäin oli pienenä karkkipäivät. Meillä kuitenkin myös syötiin paljon muroja ja juotiin mehuja, joten luulen että ne osaltaan ovat vaikuttaneet addiktion kehittymiseen. Oma addiktioni pysyy hanskassa tiedostamalla, ja tiukoilla karkki/herkkupäivillä. Kun on hetken ilman makeaa, ei sitä enää kaipaa jokapäiväiseen elämään. Homma kuitenkin tosi helposti lähtee hanskasta, jos kalenterissa on samalla viikolla useampi herkkuhetki tai kaupassa erehtyy kävelemään karkkihyllyn läpi. Suklaa on ihan ehdottomasti mulle se karkkia suurempi himonaiheuttaja.

Muroja, mehuja ja valmisjogurtteja ilman olen jo ollut niin pitkään, ettei niiden käyttämättömyys aiheuta mitään ongelmaa. Voin ihan rehellisesti sanoa, että mehu maistuu todella harvoin ja muroihin en ole koskenut vuosiin.

vähän alkaa ehkä tehdä mieli karkkia…

Itse käytän jonkin verran makeutusaineita sokerin sijasta. Limsoissa ostan AINA sen laittiversion ja makurahkoja (profeel ja skyr) meillä on jääkaapissa. Lapsille mun mielestä kuitenkin puhdas sokeri on parempi kuin keinotekoiset makeutusaineet. Stevia on vähän niillä rajoilla. Onhan se kuitenkin luonnonmukainen makeuttaja. Toisinaan tuleekin hankittua pojille stevialla makeutettuja mehuja tai jogurtteja. Enemmän suosin kuitenkin hedelmäsokerilla makeutettuja tuotteita, tai makeutan rahkat ja jugut marjoilla tai soseilla.

Mä olen ehkä sokerinatsi ja tiukkapipo, mutta mua ihan oikeasti järkyttää keskustelut, joissa vanhempien mielestä on ihan ok antaa kaksivuotiaalle aamupalaksi muroja, janojuomaksi mehua, lounaaksi einesruokaa, välipalaksi vanukkaita ja iltapalaksi kaakaota. Siis mitä ihmettä! Eikö oikeasti tajuta mikä määrä sokeria tuollaisessa ruokavaliossa tulee pienelle! Se kun vielä suhteutetaan lapsen painoon niin huhheijaa! Monesti puolustellaan, että ei se nyt niin paha ole, ei kukaan sokeriin ole kuollut ja itsekin syön näin. Joo ei nyt ehkä kuollut, mutta oletteko kuulleet 2. tyypin diabeteksestä? Empä itse ainakaan haluaisi sitä vaivoikseni jos sen jotenkin ruokavaliolla voi välttää. Puhumattakaan mistää muista sokerin syönnin haittatekijöistä, kuten siitä jo mainitusta liikalihavuudesta.  

Sokeri on täysin tyhjää energiaa. Se ei aiheuta kylläisyyden tunnetta vaan sotkee aivojen nälkäreseptoreita aiheuttaen vain lisää sokerinhimoa. Kuulostaapa hyvälle! Sokeri koukuttaa nopeasti, kun sokeriin tottuu sitä kaipaa jatkuvasti lisäravinnoksi. Syntyy helposti sokerikierre. Sokerista kertyy ylimääräisiä kaloreita kroppaan, jotka sitten taas keräävät rasvaa. Rasva kertyy erityisesti sisäelinten ympärille, viskeraalinen rasva you know.. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva taas on sitä kaikista vaarallisinta. Se ei edes aina näy ulospäin, ja myös hoikka ihminen voi helposti kärsiä rasvoittuneista sisäelimistä.

Mun mielestä se sokerivero alkaa kuulostaa jo aika hemmetin hyvälle!

Mä en vaan millään käsitä, että MIKSI? Miksi vanhemmat antaa sitä sokeria niin paljon, jos yllämainitut asiat on kuitenkin tiedossa? Onhan tästä sokerista nyt kuitenkin jankattu jo ikuisuus! Joo toki on helpompi antaa se karkki karkkihyllyllä ja mehu janojuomaksi jos se lapsi vinkuu sitä. Mutta miksi se alunperinkään pitää opettaa siihen, että kaikki maistuu makealle? Joo himo makeaan on luontaista, mutta vähemmälläkin pärjää! Ei se lapsi tule ikinä juomaan janoonsa vettä, jos se on jo pienestä tottunut siihen, että janoon juodaan vain ja ainoastaan makeaa mehua. Silläkin perustellaan sokerin syöttämistä, että pitäähän lapsenkin saada nauttia elämästä. Ihanko oikeasti se kaikki elämästä nauttiminen tulee vaan syömisen ja nimenomaan sokerin syömisen kautta?!

Joo onhan se ihana nähdä kun lapsi tykkää jostain ruuasta. Maiskuttaa suutaan, herkuttelee ja hokee namnam. Mutta meillä ainakin tuo sama reaktio tulee sekä banaaniin että jäätelöön. Eli eikö se sitten ole sama antaa välillä ihan vaan banaania jälkkäriksi?

En mä sano että sokeri pitää kieltää, mutta mun mielestä sitä pitää rajoittaa todella paljon! Ja vanhempi on se joka sen tekee. Tottakai se lapsi testaa vanhempaa kaikessa ja koko ajan. Mutta kun on tietyt rajat, jotka lapsikin tuntee uskon että lapsellakin on parempi olla.

Murot , mehut ja valmisjogurtit on mun mielestä ihan ok herkkuhetkissä. Mutta nimenomaan vain niissä. Mä itse rinnastan ne karkkiin, joten mun mielestä ne kuuluu niihin spesiaalitilanteisiin eikä jokapäiväiseen arkikäyttöön.  Maustamattoman jogurtin voi hyvin maustaa hedelmäsoseilla tai marjoilla ja sokerimurot voi korvata puurolla, talkmuruilla tai täysjyvämyslillä. Ja ne mehut. Mun päähän ei vaan uppoa miksi niitä pitää pitää janojuomana? Eikai kukaan juo janoonsa punaviiniäkään?!

Kyllä meilläkin syödään sokeria mutta ei ylenpalttisesti tai koko ajan. Meillä aikuisilla on herkkupäivä kerran viikossa, joten miksei myös lapsilla? Tällä hetkellä pojille vaan herkuksi on hyvin kelvannut myös itsetehty kiisseli, vesimeloni, pullanpala ja jogurttijäätelö. Mun mielestä vaan karkit eivät kuulu pikkulapsen ruokavalioon. Ne ei osaa niitä kaivata eikä pyytää, joten miksi antaa? Mä luulen, että karkkiakin ehtii syödä tulevaisuudessa ihan mielinmäärin!

Viimeksi mulle kommentoitiin, että sokerin kieltämisellä aiheutan lapsilleni juuri sen, että sokerista tulee kielletty hedelmä ja he haluavat sitä kahta kauheammin. Itse en usko tähän pätkääkään, enhän kiellä sokeria vaan nimenomaan opetan siihen kohtuukäyttöön ja myös muihin makuihin. Moni muukin asia voi olla lapsesta herkkua kuin vaan karkit ja sokeria pursuilevat jälkkärit.

 Hedelmäsalaatti vaniljakastikkeella tai omenakaurapaistos on lapsesta myös herkkua. Mä uskon siihen, että se on vaan mihin sen lapsen totuttaa. Jos ei ole tottunut siihen, että kaikki ruoka maistuu makealle, ei sitä myöskään kaipaa jatkossa.

Toinen millä perusteltiin viimeksi sitä, että tämä vähäsokerisuus ei tule onnistumaan oli se, etten voi vaikuttaa lapseni sokerin syöntiin tilanteissa joissa hän on jonkun toisen kanssa. Kummin tai isovanhemman, tai ihan täysin ulkopuolisella hoidossa kuten päiväkodissa. No en täysin voikaan. MUTTA meillä isovanhemmat ja kummit tietää mitä me sokerista ajatellaan. Aika takuuvarmasti pojat tulevat saamaan enemmän herkkuja mummoloissa kuin saisivat kotona. Mutta mitäs sitten? Mä luotan meidän mummoloiden arvostelukykyyn siinä, että lapselle ei lyödä eteen kilon karkkipussia vaan se määrä on kohtuullinen, oli se sitten pullaa tai kakkua. Ja mummolassa tai kummilassa olo ei ole arkipäivää. Lapsellekin voi opettaa sen, että mummolassa mummon säännöt kotona äidin ja isin. Jos mummo antaa viikolla pannukakkua niin se antaa. Mutta se on mummola. Se ei tarkoita että kotona syötäisiin viikolla pannukakkua iltapalaksi. Päiväkodista taas.. No, meidän lapset eivät ole pariin vuoteen menossa kodin ulkopuolelle hoitoon, joten se ei ole meille tämän hetken murhe. Päiväkodissakin voi kuitenkin halutessaan vaatia lapselle sokerittoman ruokavalion, jolloin välipalat eivät ole niitä pullapaloja tai kiisseleitä.

No, mä olen taas puhunut. Saatan olla aika fanaattinen tästä aiheesta, eikä mun tarkoitus tosiaan ole loukata ketään, tai saada aikaan mitään paska mutsi tai faija -oloa. Ennen kaikkea, jokainen kasvattaa ja syöttää lapsensa ihan just niin kuin tykkää ja se on heidän perheelle juuri oikea tapa. Ihan varmasti, jos vanhempien aamupalaan kuuluvat murot, ja karkit ovat arkipäivää, on niitä vaikea kieltää myöskään lapselta. Ehkä mä vaan haluan vähän aukoa silmiä. Tiedostetaanko oikeasti sokerin vaarat? Jos sokeri on paljon edustettuna ruokavaliossa olisiko sitten paikallaan kunnostautuminen koko perheelle? Ennen kuin sairastutaan siihen diabetekseen? Ylenpalttinen sokeri kun ei nyt vaan millään tavalla ole terveellistä. Mutta niin tai näin, varmasti monen mielestä tämä meidänkin tapa on ihan järjetöntä holhoamista. 

Mitä ajatuksia teksti sinussa herätti? Onko mielipidepostauksia kiva lukea? 

Tuleeko sokerikeskustelu jo korvista ulos vai asuuko teilläkin pieni sokerinatsi?