Mä olen jonkin aikaa pyöritellyt postaussarjaa lasten vaatekaapin sisällöstä. Usein siitä on toivottu postauksiakin, mutta mä en oikein koskaan ole osannut toteuttaa niitä! Josko nyt tulisi näytettyä ainakin jokunen vaatekaapin suosikki!

Mä tykkään pukea poikia mätsääviin asuihin. Osa vaatteista on toistensa kopioita, mutta usein päällä näkyy samantyylisiä, mutta silti erilaisia vaatteita. Alkuun mulla oli vaikeuksia olla ostamatta aina kahta samanlaista vaatetta, mutta nykyisin ostan jopa mieluummin kaksi erilaista kuin kaksi samanlaista.

Edelleen mulla on silti vaikeuksia ostaa kahta samantyylistä vaatetta, jos toinen niistä on musta selkeästi kivempi. Mulla on pieni pakkomielle siitä, että pojilla pitää olla päällään aina yhtä kivat vaatteet.

Lasten vaatekaapin sisältö valikoituu pitkälle laadun ja ulkonäön mukaan. Meillä on merkkejä ihan laidasta laitaan, enkä voi millään sanoa olevani jollekin merkille merkkiuskollinen. Ulkonäkö on usein ratkaisevassa osassa, kulkien laadukkuuden rinnalla. Mulle ei ole väliä mikä merkki vaatteen niskalapussa lukee, jos vaate vain muuten miellyttää.

Hankinnoissa olen tosi pihi, enkä mielelläni laita vaatteisiin ihan kauheasti rahaa, ellei kyse sitten ole jostain tosi spesiaalista. Perusvaatteet on meillä hyvin peruskamaa, enkä niihin ole valmis kovin montaa euroa laittamaan. 

Mukavuus on myös yksi tosi tärkeä juttu ja vaatteissa tsekkaankin aina sen pehmeyden ja materiaalin. Vaatteen pitää olla myös vähän reilu, muttei missäännimessä liian iso. Mulla on itselläni lapsuudesta muutama muisto, joissa päälläni oli pari kiristävää tai muuten epämukavaa vaatetta. Siksi taidan olla lastenkin vaatteissa aika tarkka näistä.

Yhdet suosikkihousuni poikien kaapissa on tällä hetkellä nuo Papun polvipaikka legginsit. Hieman varoen ostin ne, sillä meillä ei aiemmin merkkiä ole ollut. Nyt kuitenkin oon menettänyt sydämeni niille, sillä leggarit ovat paitsi pehmeät, istuvat lapsille ihan passelisti. Kangas on myös ollut tosi laadukasta eikä ole kulunut nyt neljän kuukauden käytössä mihinkään. 

Toinen suosikki on tuo Gugguun uuden malliston huppari. Edelliset hupparit ovat palvelleet meitä yli vuoden, ja vaikka vähän petyinkin vanhan hupparin värin säilyvyyteen oli tälle uudelle annettava vielä mahdollisuus. Toi väri on just se oikea minttu ja niin mun suosikki. Meiltä löytyy minttua vähän joka puolelta, niin sisustuksesta kuin vaatteistakin, pojilta ja multa. Huomatkaa miten Rasmuksen huppari mätsää tuohon lego-säilytyslaatikkoon!


Tää setti pojille löytyy kummallekin ihan samanlaisena. Hupparit ovat kokoa 104cm ja legginsit kokoa 98/104. Kumpainenkin on hieman reilu, mutta pienempi kokoa olisi sitten jo liian nafti. 

Mitäs tykkäätte postaussarjasta? Lisää näitä vai näkyykö lastenvaatepostauksia ihan liikaa jo muutenkin?