Mun raskausviikot vaihtuu sopivasti aina maanantaisi. Kun alkaa uusi viikko, alkaa myös aina uusi raskausviikko. Tää on kätevää, sillä ei ainakaan pääse unohtumaan viikon vaihtumiset. Tai niinhän sitä luulisi. Tällä hetkellä kylläkin tuntuu, että viikot vaan huitelee eteenpäin ja mä vaan aina havahdun siihen, että jälleen vaihtui uusi raskausviikko ja vauvan syntymä on taas yhden viikon lähempänä! Tää on jotenkin tosi ihmeellistä, sillä poikien raskaudessa olin AINA ihan tasan tietoinen tarkoista raskausviikoista päivän tarkkuudella. Nyt joudun tsekkaamaan viikot raskausappsista, joka onkin kyllä mun pelastus. 

Mulla oli suunnitelmissa kirjoittaa isompi raskauspostaus puolenvälin kunniaksi, mutta niin vaan maanantaina havahduin puhelimen piipatessa siihen, että nyt alkoi jo 23.raskausviikko! Puolivälistä on siis jo kaksi viikkoa aikaa, eikä mitään isoa raskauspostausta kyllä ole näkynyt! 😏

Mun olo on edelleen aika sama kuin viimeksikin raskaudesta kirjoittaessa. Pahoinvoinnit on luojan kiitos pysyneet poissa ja mä voin tosi hyvin. Joka paikka on kylläkin kipeä ja mun tekisi mieli vaan valittaa koko ajan, mutta mitäpä se auttaisi, joten hyvällä fiiliksellä täällä mennään! Liitoskivut on välillä ihan kaameat ja ne kyllä kaataa sohvanpohjalle. Silti yritän liikkua normaalisti, hitaammin vaan. Mutta veikkaampa, että lasten nostelut alkaa nyt kyllä loppua mun osalta, sen verran kipakoita vihlaisuja se aiheuttaa. Ja mä lyllerrän. Siis voi luoja kun mä lyllerrän! Oon kuin pieni (suuri) vaappuva ankka..

Supistelujakin on alkanut nyt tulla, ei toki mitään kovin kipeitä, mutta epämiellyttäviä harkkasuppareita sitäkin enemmän. Vauva on ihan valtavan vauhdikas tapaus, liikkeet näkyy ja tuntuu jo helposti mahan päältä, eikä tää pikkumies meinaa mun antaa nukkua ollenkaan. En nimittäin muista, että olisin poikien raskaudessa kärsinyt lainkaan niin paljon huonosta unenlaadusta kuin nyt. Tää kaveri tuntuu pitävän niitä isoimpia bileitä keskellä yötä ja tykittävän erityisesti rakon suuntaan sellaisella voimalla, että saan ravata vessassa ihan koko ajan. Ihan pian aion laittaa tilaukseen kunnollisen imetystyynyn, sen ison Doomoon, jos se vaikka auttaisi vähän uneen ja hyvän nukkumisasennon löytämiseen. Varmaan se olisi hyödyllinen sitten myös imettäessä!

Raskaussovelluksen mukaan, raskautta on jäljellä enää 125 päivää, eikä mun äitiyslomaankaan ole kuin reilu kaksi ja puoli kuukautta. Onko teillä muilla odottavilla koskaan fiilis, että raskaus loppuu kesken? Olen aika varma, että tää fiilis kestä loputtomiin, ja vielä odotan tän raskauden päättymistä. Nyt kuitenkin tuntuu aika kiitävän, ja mulla on tunne, etten ehdi tehdä mitään! Kela-neuvolakin on ihan kohta, eikä olla taidettu edes lyödä lukkoon tilataanko äitiyspakkaus vai ei. 

Vauvakin alkaa olla jo iso, tämän viikon lopulla jo yli puolikiloinen ja lähes 30 senttinen! Eihän se siis ihme, että potkut on jo napakoita. Ensi viikolla vauva on jo niin “suuri” että jos se syntyisi yllättäin, olisi hänellä jo mahdollisuus selvitä. Tai ainakin lääkärit tekisivät kaikkensa, jotta pieni selviäisi. Luonnollisestikaan sitä ei toivota, vaan vauva saa kyllä ihan rauhassa kasvaa mahassa aina sinne laskettuun aikaan saakka. Mutta tuohan tuo tieto turvaa. Vauva on jo vauva. Lapsi, pikkuinen poika, joka ihan pian saapuu tänne ilahduttamaan meitä! 

Kahden viikon päästä on seuraava neuvola, joten palaillaan niihin raskauskuulumisiin viimeistään silloin! Vaikka luulempa, että jotain vauvahöpöhöpöä tulee kyllä ennen sitäkin!