Me ei olla poikien kanssa ikinä oltu kovin paikallaan pysyvää porukkaa. Useimpina päivinä meillä on jotain ohjelmaa, jonka vuoksi kotoa pitää lähteä. Toisinaan lähtemiset ovat ihan vaan lähikauppaan tai -puistoon menoja, jolloin organisointiakaan ei ihan valtavasti tarvita. Sitten on niitä reissuja, kun lähteminen on työn ja tuskan takana. Hiki valuu selkää pitkin ja kaikki tavarat ovat paitsi hukassa, myös levällään.
Lasten kanssa lähteminen oikeastaan minne vaan, on kamalaa. Ikävä on niitä aikoja, kun kasasit vaan omat tavarat mukaan ja lähdit. Nyt liikkuminen vaatii ihan toisenlaisia järjestelyjä ja suunnitteluja. Varsinkin kun jonnekin lähtee yksin kahden lapsen kanssa.
Aika paljon käytetään julkista liikennettä liikkumiseen. Isillä on yleensä auto töissä, joten meille jää vaihtoehdoksi polkupyörä ja bussi, mikäli mielitään yhtään kauemmas. Bussi onkin hyvä vaihtoehto, sillä täällä vaunujen kanssa pääsee ilmaiseksi ja bussejakin kulkee aika usein. Bussiin meno ja erityisesti siihen ehtiminen vaatii taas sen oman hommansa. Järjestelyt alkaa usein jo heti aamusta. Aamupalalla pojat syövät leipää puuron sijaan, sillä sen he saavat helposti syötyä itsekseenkin sotkematta ja itse voin käyttää ruokailuajan meikkaamiseen ja tavaroiden pakkaamiseen. Koti jää melkein aina kaaokseen, kun täältä lähdetään. Se että noille kahdelle saa tarpeeksi vaatetta niskaan ja pistettyä heidät ulos, vie jo usein niin paljon aikaa ja energiaa, ettei vaan millään ehdi enää siivota kuin ne pahimmat sotkut. Pojat ymmärtävät jo niin paljon, että tietäessään meidän olevan lähdössä jonnekin, he roikkuvat ovenkahvassa tönien toisiaan tieltä. Lähteminen ja pukeminen onkin sitä jatkuvaa kilpailua, kumpi ensin. Odottaminen on jotain mitä kumpikaan pojista ei voi sietää. Olipa kyse sitten mun omasta meikkaamisesta tai valojen sammuttamisesta, pojilla menee hermot, ellei olla sillä samaisella sekunnilla ulkona, kun toisen viimeinen vaatekappale on laitettu päälle. Useimmiten lähdetäänkin kotona huudon kera, matot jää vinoon ja lelut lattioille.
Tänään meillä oli ohjelmassa kaupassa ja postissa käynti, kirpparipöydän siivous ja yhden ikea-kassillisen sinne vienti sekä takin osto Name Itistä. Mä itse tarvitsin uusia sukkia, joten myös ne oli tän päivän hankintalistalla.
Aamu alkoi meillä jo kuuden jälkeen, kun pojat heräsivät Henkan herätyskelloon. Henkka lähti bussilla töihin, joten meille jäi auto. Kirppiskamoja olisi ollut ihan turha lähteä kuskaamaan bussilla. Pojat söivät jo ensimmäistä aamupalaansa Henkan seurana, joten mä ehdin hyvin tehdä aamupesut ja aamupalan itselleni. Henkka lähti töihin ja pojat katselivat muumeja yöpuvussa. Mä hörpin kahvia ja mietin päivän ohjelmaa. Keräsin pojille vaatetta ja mietin omat vaatteet. Samalla komensin poikia pois tv-tason päältä, käskin heitä potalle, muistuttelin ettei peiliä saa hakata ja kielsin tönimästä veljeä. Kaikkia näitä niin monta kertaa, ettei laskupää pysynyt perässä. Kun poikien aamutoimet oli saatu tehtyä ja päivävaatteet päälle, istutin heidät uudelleen aamiaispöytään riisikakkujen kanssa. Nyt sain hetken omaa aikaa ja ehdin aloittaa meikkaamisen ja hiusten harjaamisen. Kasper kyllästyi istumaan, ja lähti juoksemaan keittiötä ympäri riisikakkunsa kanssa. Kielsin ja käskin jättää riisikakun pöydälle. Kasperilla meni hermo. Rasmus pyysi maitoa, joten vahdin hänen juomistaan samalla kun Kasper raivosi jaloissani. Kasper rauhoittuu kun muistutan häntä kaapissa olevista uusista kengistä, jotka laitetaan jalkaan. Kasper haluaa Kengät jalkaan NYT, joten oman meikkauksen lomassa puen hänelle kuorihousut ja kengät. Kasper löytää itselleen pipon ja juoksee kengissään keittiön pöytää ympäri. Myös Rasmus haluaa kengät jalkaan, joten pyyhin pöydälle kaatuneet maidot, vaihdan Rasmuksen märän paidan kuivaan ja laitan myös hänelle kengät jalkaan. Molemmat juoksevat pöytää ympäri.
Jatkan oman meikkauksen loppuun, cc-voide ja kerros ripsaria saa riittää. Puen päälle, jonka aikana pojat ovat keksineet keittiön aterinlaatikon ja tyhjentäneet sen lattialle. Siivoan aterimet takaisin laatikkoon (ihan sama, pestään myöhemmin) ja pakkaan poikien repun mukaan. Pojille takit päälle, lapaset käteen ja pipot päähän. Kumpikin poika roikkuu jo ovella. Puen itselle takin, sammuttelen valot, omat kengät, huivi, lapaset.. POjilla menee molemmilla jo hermot. Avaan oven ja päästän heidät ulos. Kumpikin rientää plaston kärryjen luo. Kiukkuavat ja rimpuilevat taaperot autoon ja vöihin. Pakkaan takakonttiin vaunut, kirppiskassin, haen sisältä vielä postiin menevät kuoret ja otan avaimet mukaan. Kello on, 9.15 ja ollaan tehty lähtöä yli tunti. Hyvä me, selvittiin liikenteeseen!
Mennään ensin kauppakeskukseen, ajan auton halliin ja kasaan vaunut. Molemmat pojat kitisevät jo takapenkillä, kai ne on ihan varmoja, että jätän heidät autoon ja lähden kaupungille vain vaunujen kanssa.. Rasmus vaunuihin istumaan, Kasper ei suostu vaan haluaa kävellä. Muistan vielä laittaa auton ovet lukkoon ja sitten mennään! Name it ei olekaan vielä auki, joten kierretään odotellessa Lindex ja haetaan mulle niitä sukkia H&M:ltä. Kasper keräilee vaatteita mukaansa ja hermostuu kun vien ne aina takaisin. Koon 128 shortsit KUN VAAN PITÄÄ SAADA! Mennään Name itiin, pojat näkevät leikkipaikan, ja haluavat sinne. Meidän toivomaa takkia ei ole myymälän puolella eikä myyjä voi hakea sitä varastosta ennen kuin toinen työntekijä tulee paikalle.. Kulutetaan aikaa sitten se tunti. Käydään kahvilla ja kahvilla ollessa vastaan kolmelle kyselijälle poikien olevan kaksoset. Ruuat on syöty ja pojat haluavat jo jatkaa matkaa. Käydään Kappahlissa ja Anttilassa tappamassa aikaa. Kello tulee yksitoista, joten lähdetään hakemaan takkia. Saadaan takki onneksi heti ja jatketaan matkaa autohalliin. Pojat istuimiin, vaunut kokoon ja takakonttiin, startataan ja ajetaan ulos hallista. Sitten suunnaksi kirppari.
Kirpparilla taas vaunut autosta, pojat kyytiin ja kassi mukaan. Kumpikin aloittaa hirveän huudin kun päästään sisään. Vaunuissa istuminen on syvältä, eikä tasan kiinnosta odottaa, että äiti saa tavarat laitettua pöytään. Rasmus rauhoittuu viereisen pöydän bussilla, mutta Kasper haluaisi vaan kävellä. Selitän moneen kertaan ettei onnistu, nyt laitetaan tavarat ja sitten mennään. Kasper jatkaa karjumista ja mä kiroan koko reissun alimpaan h*lvettiin. MIKSI mä en koskaan tule kirpparille rauhassa ja yksin. Saan tavarat laitettua, monta säälivää katsetta rikkaampana. LÄhdetään pois, laitan pojat taas autoon istuimiin ja kasaan vaunut. Vastaan autossa Henkan laittamaan viestiin ja starttaan auton. Musiikki kovalle, etteivät pojat vaan nukahda. Vahtaan heitä taustapeilin kautta ja jos silmä alkaa lupsua, huhuilen poikaa hereille. Kauppa- ja postireissu saa nyt jäädä välistä. Ehkä illalla yksin? Tullaan kotiin ja riisutaan vaatteet. Rasmus on jo ihan väsynyt ja vaan huutaa ja kiukkuaa. Huutava Rasmus sylissä lämmitän jääkaapista pojille lounasta ja komennan taas Kasperia alas tv-tasolta. Pojat syövät, Rasmus suuttuu kertaalleen, kun ruoka on liian kuumaa. Itse pääsen käymään vessassa ja saan siivottua ulkovaatteet lattialta. Sitten pojat ovatkin jo syöneet ja riennän pyyhkimään heidän käsiään ja kasvojaan. Sitten viimein. Päiväunille.
Liikkuminen ja lähteminen ei siis tosiaan ainakaan meillä ole mikään pikkujuttu. Joten en ihmettele jos muita useamman pienen lapsen äitejä ei hirveästi kiinnosta poistua kotoa, pelkässä pukemisessakin on jo hirveä työ näin talvella! Mutta toisaalta, niin tuskaista kun se lähteminen välillä onkin, tuo se hirveästi sisältöä päiviin ja piristää kummasti. Tasapaksut päivät vaan kotona, saa ainakin mun hermot kiristymään, joten välillä vaihtelu virkistää. Hetkeen en kuitenkaan suuntaa kahden uhmailijan kanssa kirpparille..