Väittäisimpä, että tämän hetken kuuma peruna perheblogipiireissä on vanhempien lasten vienti päiväkotiin, äidin ollessa kuopuksen kanssa kotona. Lukijan toiveesta, avaan itsekin sanaisan arkkuni.
Ihmisillä, ja ihan erityisesti äideillä, tuntuu olevan kova tarve päteä, tuomita ja paheksua. Kovaan ääneen huudetaan, kuinka en minä mitenkään itse voisi tehdä noin tai näin! Olipa kyse sitten sektion toivomisesta, imetyksen lopettamisesti, kaupansoseiden antamisesta, einesruuista tai päiväkodista. Toitotetaan kovaan ääneen, tai annetaan vähintään rivien välistä ymmärtää, että kyllä se hyvä äiti vaan hyppii niiden aitojen yli ja tekee IHAN KAIKEN ITSE.
Hyvä äiti ei oio, se taistelee kuusikiloisen vauvan alakautta ulos, vaikka kuka sanoisi ettei se mahdu. Alatiesynnytys kun nyt vaan on sektiota parempi. Hyvä äiti imettää, vaikka sitten hampaat irvessä ja nännit verillä vauvaansa yksivuotiaaksi, koska se nyt vaan on se suositus. Hyvä äiti ei kuitenkaan missään nimessä pelkästään imetä puolivuotiastaan, vaan kyllä silloin jokaisen hyvän äidin pitää jo antaa muutakin ravintoa. Ja hyvä äiti ehdottomasti lopettaa imettämisen siihen yhteen vuoteen, koska imetys sen jälkeen nyt vaan on ällöä ja outoa. Hyvä äiti kasvattaa porkkanat ja perunat itse ja höyryttää niistä lapselleen soseet. Vuoden ikäisestä piltille annetaan oman maan vihanneksista tehtyjä ruokia ja jos suuhun joskus päätyy einespinaattiletut, alennetaan äiti heti huonoksi. Syillä ei ole väliä. Einesruoka tekee huonon äidin. Ja auta armias, jos äiti laittaa alle kaksivuotiaansa päiväkotiin, se se vasta kauhea äiti on kun ei halua hoitaa lastaan kotona. Tai jos se äiti saa uuden vauvan ja laittaa kolmivuotiaan esikoisensa osa-aikaisesti päiväkotiin. P*ska äiti, joka hylkää esikoisensa muiden hoitoon, päästäkseen kotona helpommalla.
Voi luoja sanon mä. Annettaisiinko vähän armoa? Paitsi toisille, myös itselle? Mikä ihmeen tarve äideillä on koko ajan arvottaa itseään ja toisia sen kautta, millaisia valintoja he tekevät? Jos Pekan vanhemmat (ja nimenomaan vanhemmat, harvoin äiti sitä päätöstä yksin tekee!) kokevat, että Pekan päivät ovat mukavampia osa-aikaisessa hoidossa, kuin kotona äidin ja vastasyntyneen kanssa, eikö se nyt ole niiden vanhempien päätettävissä? Eikai siihen nyt enää tarvita yhtäkään naapuria, blogin lukijaa tai kumminkaimanmummoa taivastelemaan, että kyllä tämä ratkaisu nyt vaan on niin väärin! Ihan vain siksi että itse on sitä mieltä. Eikä tietenkään kannata kysyä mitä se Pekka itse ajattelee. Pekka kun saattaisi kertoa nauttivansa päiväkodista. Siellä kun on ne leikkikaverit, ne kivat hoitajat ja niitä kivoja retkiä. Käydään metsässä ihmettelemässä käpyjä, askarrellaan ja taiteillaan sormiväreillä. Leikitään pitkä tovi ulkona. Saa touhuta rauhassa, ilman että vauva kokoajan sotkee ja huutaa, tai äiti ei voi auttaa, kun imettää vauvaa sohvalla.
Puhun nyt tietoisesti osa-aika hoidosta. Siitä, että lapsi käy hoidossa esimerkiksi kolmenatoista päivänä kuukaudessa. Ihan hyvin voitaisiin kuitenkin puhua myös kokoaika hoidosta, siitä että lapsi on hoidossa 5 päivänä viikossa kahdeksan tunnin ajan. Hoidon tarpeet ja määrät menevät kuitenkin yksilöllisesti jokaisella perheellä, ja nimenomaan tarpeen pitäisi määritellä se aika. Mä itse ajattelen, että osa-aika hoito on se, mitä voitaisiin tarjota kaikille perheille. Siihen jokaisella olisi ainakin se oikeus. Se on se minimi, jonka kukin halutessaan saa. Sitten on niitä poikkeuksia, joissa toimitaan tilannekohtaisesti. Kotona on vaikka koliikkivauva, jonka hoitoon äidillä menee kaikki voimavarat. Ei ole enää mahdollisuutta hoitaa perheen muita lapsia kotona, kun kaikki aika kuluu vauvan kanssa. Silloin astuu kuvaan kaupungin tukitoimi perheelle, kokoaika hoito osa-aikaisuuden sijaan.
Optimitilannehan toki on se, että kotona oleva vanhempi pystyisi hoitamaan kaikki perheen lapset kotona, eikä täyteen ahdettua päivähoitoa tarvitsisi enää kuormittaa. Säästyisi ne paikat sellaisille, joilla ei ole mahdollisuutta ollenkaan jäädä kotiin kotihoidontuelle. Tämä on se optimi. Sitten on ne tilanteet, kun kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu. Tilanteet muuttuvat. Lapset kasvavat, kehittyvät ja kaipaavat virikkeitä. Äidin/isän helmoissa kotona ei aina ole se paras ratkaisu kaikenikäisille ja -luonteisille lapsille. Leikki-ikäinen lapsi tarvitsee virikkeitä ja toimintaa päästäkseen purkamaan energiaansa. Ei se lapsi ymmärrä, että ei me nyt voida muuta tehdä kuin katsoa piirrettyjä, koska äiti imettää vauvaa. Tai ei me voida lähteä ulos, kun äiti on niin väsynyt. On vaan tilanteita, joissa lapsen on parempi päiväkodissa.
Olen siis ehdottomasti sen kannalla, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on vaan hyvä asia. Väitän, että harva sitä käyttää väärin, ja nämä “latteäidit” ovat vain urbaania legendaa. Tai jos joku äiti/isä oikeasti laittaa lapsen hoitoon saadakseen olla rauhassa, eikö se hoito erityisesti silloin ole sille lapselle parempi? Kaikkia ei ole luotu kotiäideiksi, ja toiset vaan tarvitsevat arkeensa muutakin kuin sitä päiväkotivirikkeiden antamista kotona. Turha silloin on tulla avautumaan, että mitäs menit tekemään lapset, nyt sitten hoidat ne. Kaikki kun nyt vaan ovat oikeutettuja lastentekoon, ja vanhemmuuteen olennaisesti liittyy se, että päätöksiä tehdään lapsen parhaan nimissä. Jos se lapsen paras on hoitoon laitto, niin se on.
Tilanteet on erilaisia. Ihmiset ovat erilaisia ja asiat koetaan erilailla. Jos sinusta arki kahden kanssa kotona on helppoa, etkä voisi kuvitella toisen lapsen laittoa hoitoon, ei se tarkoita ettei toisen tilanne ja arki voisi olla toisenlaista. Ja vaikka arki ja kuormittavuus olisi tismalleen samaa, kokemusmaailmat ovat erilaisia. Toinen voi kokea sen sinun helpon arkesi raskaana, ja kaivata siihen helpotusta.
En itsekään voisi kuvitella tällä hetkellä lähteväni töihin ja laittavani vajaa kaksivuotiaitani hoitoon. Mutta se on vaan mun kokemus ja meidän tilanne. En usko, että yksikään lapsi kärsii hoidosta, vaan päiväkotihoidossa, kuten kotihoidossa, on ne omat hyvät ja huonot puolet. Jokainen perhe luo itselleen sen oikean vaihtoehdon. En myöskään voisi kuvitella, että tässä tilanteessa laittaisimme toisen pojista hoitoon ja itse olisin toisen kanssa kotona. Vaikka en itse sitä osaisikaan kuvitella, eipä tule mieleenkään paheksua tai tuomita sitä äitiä joka niin tekee! Jälleen, tilanteet, ihmiset ja lapset ovat erilaisia. Meillä on itsenäiset, omatoimiset ja hyvin samanikäiset lapset, joten kahden kanssa voi toisinaan sujua jopa helpommin kuin yhden kanssa. Kuitenkin heti, jos jokin noista piirteistä poistettaisiin, lapset olisivat kovin eri-ikäisiä, kaipaisivat leikittäjää koko ajan, roikkuisivat vaan äidissä, estäen myös toiselta ne virikkeet, pitäisi tilanne miettiä uusiksi ja laittaa toinen tai molemmat hoitoon. Erityisesti tilanne, jossa meille nyt tähän palettiin tulisi vielä vauva, sekoittaisi pakkaa lisää. Uskon, koen ja luulen, todellisesta tilanteesta toki mitään tietämättä, että helpon ja tyytyväisen vauvan kanssa arki saataisiin rullaamaan ihan hyvin. Kuitenkin, jos uusi vauva toisi mukanaa valvomista, jatkuvaa tissillä oloa, itkua, hyssyttelyä ja sylissä kantamista, väitän että pojille olisi jopa parempi päästä muutamana päivänä ikäistensä kanssa touhuamaan. Leikkimään rauhassa ulos, piirtämään ja askartelemaan. Touhuamaan ja hakemaan virikkeitä, joita en itse heille täällä kotona ollessa pysty antamaan.
Jo nyt huomaan, että vajaa kaksivuotiaamme alkavat kaivata päiviin muutakin ohjelmaa kuin kotona hengailua. Piirtäminen, leikkipuistot, Perheentalo, lukeminen ja palapelit rytmittävät kivasti taaperoiden arkea, jolloin itsenäisesti leikkiminenkin sujuu paremmin. Kun nuo aktiviteetit otettaisiin pois, leviäisi tämäkin touhu aika äkkiä.
Eli, antakaa toisillenne armoa. Jos sinä olet supermutsi ja hallitset hyvin kotiäitiarjen, niin hyvä homma sinulle! Mutta anna nyt vähän ymmärrystä niillekin, jotka eivät siihen syystä tai toisesta pysty. Astu alas jalustalta, et ole silti yhtään sen parempi äiti kuin se toinenkaan. Ymmärretään kaikki jatkossa vähän enemmän toistemme ratkaisuja, niin ehkä ei itsekään saada sitten toisilta päänpudisteluja omissa valinnoissamme. Oli se valinta sitten mitä vaan lapsen syntymän ja täysi-ikäisyyden välillä.
Mitä mieltä sinä olet? Onko äidit toisilleen susia, vai onko vastuu aina mielensäpahoittajalla? Kannatatko sinä subjektiivistä päivähoito-oikeutta?