
Pallot ja pojat. Meillä on aina tän suhteen menty hyvinkin stereotypioiden mukaan ja kumpainenkin isoista pojista on ollut ihan höpönä palloihin aina. He varmaan osasivat potkia palloa ennen kuin oppivat kävelemään. No ei, mutta melkein.
Kaksin he saavat aika kivat pelit jo käyntiin, ja jalkapallo onkin aina ollut yksi ylitse muiden. Jonkin verran pojat isin innoittamana mätkivät sählypalloakin mailalla, mutta ei se ole yhtään niin mieleinen puuha kuin jalkapallo. Toinen on maalissa, kun toinen laukoo pallolla. Sitten vaihdetaan.
Mä olen viime kuukausina miettinyt paljon isojen poikien harrastuksia, ja sitä, milloin olisi oikea aika aloittaa jokin oma harrastus. Kumpikin pojistahan on pari vuotta käynyt isin kanssa perhejumpassa, mutta nyt luulen että tarvittaisiin jotain vähän muuta. Mä itse kävin lapsena telinevoimistelussa, ja tykkäsin siitä ihan valtavasti. Toinen mikä sopisi meidän vauhtiveikoille, olisi jokin temppujumppa. Toisaalta he varmasti tykkäisivät myös palloilukoulustakin, ja olisivat siihen kovin jo keväällä halunneet, täällä vaan pallokoulu on ikärajattu ja vasta 5v alkaen.
Jotain harrastusta näille tyypeille on ehdottomasti saatava, sillä kumpainenkin on niin kovin energinen, että johonkin sitä on purettava. Toisaalta, haluan myös opettaa pojille, että liikunnan harrastaminen on hauskaa. Kiva olisi, jos siitä tulisi heillä luonteva osa päivää ja viikkoa.
Kertokaahan, mitä teidän nelivuotiaat harrastavat tai ovat harrastaneet?

Mä luulen, että me päädytään tuohon telinevoimisteluun nyt ainakin aluksi ja ehkä kevään tullen sitten futikseen. Uimakoulukin pojilla koittaa loppuvuodesta, joten sen kaverina tuo jumppa olisi aika kiva. Telinevoimistelu myöskin kestää tunnin, joten siinä ehtisi itsekin vetäistä jo kivan lenkin tai pyörähtää vähän kaupoilla.
Sitten yksi käytännönkysymys jota olen miettinyt. Pojat kun ovat niin tiivis paketti, niin onko joku monikkoperhe kokenut tarpeelliseksi erottaa kaksoset eri harrastuksiin? Mun mielestä olisi kiva tarjota heille ryhmätilanteita ilman veljeä, mutten tiedä mitä pojat olisi asiasta mieltä.. 😀 Tämä olisi aika yksinkertainen juttu, jos mielenkiinnon kohteet olisi kovin erit. Meillä vaan kumpikin haluaa jumppaan, uimakouluun ja futiskouluun. Jos toinen kaipailisikin balettiin, olisi helppo laittaa molemmat omiin harrastuksiinsa.
