Pari viikkoa sitten, mun henkilökohtainen FB-profiili muistutti kolmen vuoden takaisesta päivityksestä. Päivitys sai mut miettimään sitä syksyä, niitä muutamia viikkoja kolme vuotta sitten. Kuinka pitkä aika siitä onkaan, mutta silti muistan hyvinkin elävästi ne tunteet ja ajatukset!

Se päivitys josta nyt kerron, oli kaksi sydäntä perätysten. Ei sen kummempaa, mutta muistan sen hetken kun ne näpyttelin profiiliini. Oli perjantai-aamupäivä. Mä istuin silloisen työpaikkani pöydän ääressä ja googletin. Töiden teosta ei tullut yhtään mitään, mä en vaan pystynyt millään keskittymään. Käsi eksyi välillä vatsalle, joka jo silloin tuntui tosi isolta, vaikkei sitä varmasti ollutkaan.

Niinkuin varmaan arvaattekin, se oli se aamu kun kuultiin mieheni kanssa ne sanat, jotka muutti meidän elämän lopullisesti. Meille tulee kaksoset!

Mä en koskaan ollut ajatellut, että meille voisi tulla kaksi vauvaa kerralla. Kaksoset on varmaan niitä ainoita juttuja, joita kukaan ei tosiaan voi suunnitella! Voihan niitä aina epäillä odottavansa tai arvella saavansa. Mutta tuskin kukaan tietentahtoen suunnittelee kahta vauvaa kerralla. Voisi luulla, että tieto kahdesta vauvasta olisi järkytys ja samaa kyllä ajattelin itsekin, ennen kuin se pommi mulle tiputettiin.

Heti plussaamisen jälkeen viikolla 4+6 mä pelkäsin hirveästi. Raskaus oli alkanut yllättävän helposti, mutta takaraivossa jyskytti koko ajan tieto, ettei kaikki aina mene hyvin. Mä pelkäsin tuulimunaa, keskenmenoa ja kohdunulkopuolista raskautta. Mä en ollut yhtään varma, että raskaus todella oli alkanut, vaikka testit kertoikin ihan muuta. Etova olokin mulla alkoi jo heti alussa. Ekat kerrat oksensin jo ennen varhaisultraa. Siltikin epäilin ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Mutta HETKEÄKÄÄN mun mielessä ei käynyt että meitä olisi onnistanut tuplasti.



Silloin perjantaiaamuna marraskuussa 2012 mä olin omien laskujeni mukaan raskausviikolla 7+1. Mentiin aamulla ennen kahdeksaa paikallisen terveyskeskuksen äitiysneuvolaan odottelemaan pian alkavaa varhaisultraa. Olin saanut ajan sen kummemmin kinuamatta, mulla kun ei ollut tarkkaa varmuutta viikoista, vaikka ovulaation ajankohdan tiesinkin. Oma TH halusi varmistaa raskausviikot ja se kävi mulle oikein hyvin. Jos ei olisi halunnut, olisin varannut ajan yksityiselle. Mä en olisi voinut odottaa NP-ultraan saakka. 

Mä pelkäsin ihan hirveästi sitä, että terveydenhoitaja sanoisikin ettei kohdussa ole mitään. En uskaltanut edes pöydällä maatessa vilkaista ultraruutua. En halunnut sitä tyhjää ruutua mieleeni. Mä olin haaveillut vauvasta, suunnitellut ja miettinyt kaikkea. Vauva tuntui pojalta ja mä pystyin jo kuvittelemaan miltä hän näyttäisi. Olin jo ostanut siniset Newbie jumpsuitin ja punaiset tennarit.

Kun terveydenhoitaja sitten sanoi nuo legendaariset sanat, mä olin tipahtaa pöydältä. Katsottiin miehen kanssa ihmeissään toisiimme ja muistan itkeneeni ja nauraneeni samalla. MITÄ IHMETTÄ! Ihan oikeastiko? Se mikä mua yllätti, oli ettei kaksosuutinen tuntunutkaan enää yhtään oudolta. Näin sen kuuluikin mennä, meille tulee vauvat! Mun mieli tuplasi heti vauvaluvun ja sen yhden vauvan suunnitelmien sekaan tupsahtikin toinen vauva. Shokista ei siinä vaiheessa ollut tietoakaan. Mä olin niin ikionnellinen siitä lyövästä sydämestä. Kahdesta lyövästä sydämestä!

Heti meille kerrottiin, että mun raskaus oli tyypiltään se turvallisin. Vauvoilla oli kaikki omaa ja jo silloin oli selvää että kyseessä oli epäidenttiset vauvat. Mun suurimpia huolia heti alkuun oli se, että kuinka musta riittäisi kahdelle. Rakastaisinko varmasti kumpaakin yhtä paljon. Henkka taas mietti enemmän käytännönjuttuja. Autoa, rahaa ja omaa jaksamistamme.

Mä en osaa oikein edes selittää millaista se on, kun kuuleekin vatsassa kasvavan kaksi pientä elämää. Ihan mahtavaa tottakai, se että oikeasti on saanut aikaa jotain niin erityistä. Kaksoset! Pelko siitä, että saataisiin vaan yksi lapsi, olisi aina turha. Meidän lapsilla olisi jo heti pienestä se läheisin mahdollinen sisarus rinnallaan. Me ollaan etuoikeutettuja, kun päästään seuraamaan niin läheltä tuota erityistä yhteyttä.

Mun olisi tehnyt mieli tuona aamuna kertoa jo koko maailmalle. Mulle tulee kaksi vauvaa! Tottakai jännitin myös omaa jaksamista, riittämättömyyden tunnetta ja sitä, että riittäisikö musta kahdelle. Ne asiat ja taidot kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa, ja tuolloin päällimmäisenä mielessä olikin vain se, kuinka saisin kannettua näitä pieniä sisälläni riittävän pitkään.


Kaksosuutiseen varmaan aika harva on varautunut, siksi musta tuntuukin tosi oudolta se, kuinka rennosti tuo tieto otettiin vastaan. Ei tarvinnut sulatella, uutinen tuntui meiltä jo samantien. MOnta kertaa kyllä mietin, kuinka paljon helpompaa olisi ja tulisi olemaan yhden vauvan kanssa. Mutta meille tulisikin kerralla kaksi. Tuplasti onnea kerralla. Silloin vielä kuvittelin, että jossain vaiheessa arki tulisi olemaan helppoa. Ei ole vielä ollut, mutta varmasti (ehkä) vielä jonain päivänä! ;D

Millaisia tunteita te olette käyneet läpi plussan/tuplaplussan tehtyänne?