Heippa ja ihanaa maanantaita! Maanantain kunniaksi, täällä siirryttiin jälleen uusille viikoille ja vauva on taas pikkuisen valmiimpi syntymään. Nyt alkoi raskausviikko 35, eli mitään kiirettä toki ei ole, mutta kun tiedossa on riski ennenaikaisuuteen, helpottaa nämä vaihtuvat viikot ainakin omaa mielenrauhaani!
Edellisten mahakuulumisten jälkeen ei ihan hirveästi olekaan tapahtunut, voinnit on aikalailla samat, nukun vaihtelevan hyvin ja huonosti, supistuksia tulee vaihtelevasti kipeitä ja ei-kipeitä ja vauva on hyyyyvin liikkuvainen tapaus. Juuri nyt oon vähän epävarma siitä, kuinka päin bebe masuss aoikein majailee, sen verran siellä on nyt muutamana yönä ja päivänä myllätty. Oma fiilis kuitenkin on, että pää tiukasti alaspäin. Huomennahan tuohon saan taas varmistuksen, kun suuntaan jälleen neuvolaan.
Neuvoloita tässä onkin nyt ollut aika tiheään, edellisestä on vasta vajaa kaksi viikkoa, viime viikolla kävin sokerirasituksessa (vähän myöhässä tosin) ja ensi viikolla olisi lääkärin tekemä synnytystapa-arvio!
Mä edelleen aina ihmettelen näitä ohi humahtavia viikkoja, vaikka välillä aika tuntuukin matelevan. Olo on kyllä tosi raskaana oleva, fyysisesti voin jopa huonommin kuin tuplien raskaudessa, ja tää on yllättänyt mut itseni täysin. Onko se sitten ikä, rankempi arki vai vaan sattuman kauppaa, mutta muistelen tuplien raskauden olleen fyysisesti paljon helpompi. Henkinen puoli siellä taas oli sitten haastavampi, mutta enpä toisaalta ihan helpolla ole tässäkään raskaudessa siltä osin päässyt.
Kun raskautta on jo näin paljon takana, olen alkanut jo kovasti kaivata sitä omaa normaalia olomuotoa. Vaikka maha onkin aika ihana, tällainen suloinen pallo, on se kuitenkin sen verran iso ja vaikea, että lisää ihan reilusti haastetta arkeen. Kun mukaan lisätään vielä ne jatkuvasti kiusaavat supistukset, on myönnettävä etten tällä hetkellä oikein viihdy raskaana. Mulla on tosi iso olo ja jotenkin semmonen ihan mammafiilis. Tuntuu, että se naiseus on kadotettu jonnekin tosi kauas, enkä mä ole kuin yksi iso vauvahautomo. Kaipaan jo aktiivisuutta ja energisyyttä, sitä että voin ottaa juoksuspurtin, venytellä fitnesrullan kanssa ja lähteä pitkälle lenkille ilman supistuksia, puuskutusta, superkorkealla huitelevaa sykettä ja varovaisuutta siitä, etten nyt vaan riko kroppaani mitenkään. Mä kovasti ikävöin sitä, että voin taas olla ihan minä vaan.
Mikään superiso en onneksi ole, vaikka siltä kyllä välillä tuntuukin. Toki raskaus on muutellut muotoja aika paljon ja tuonut jokusen kilonkin, mutta enimmäkseen olen niiltä ylimääräisiltä kiloilta välttynyt. Tästä täytyykin olla tosi iloinen, sillä varsinkaan näin loppuviikkoina mun ruokavalioni ei ole ollut erityisen terveellinen. Raskauteen lähdettäessä, mulla oli jo kuusi kiloa ylimääräistä verrattuna siihen mikä lähtötilanne oli tuplien raskauteen. Viime neuvolassa mun painoni oli noussut kahdeksan kiloa ensipunnituksesta. Aikalailla kaikki siinä on kyllä vauvaa, lisääntynyttä verta, lapsivettä ja muuta. Sellaista, jonka uskon jäävän synnärille tai poistuvan itsekseen ekan kuukauden aikana. Eniten tästä vähäisestä painonnoususta saan varmaan kiittää mun tosi terveellisiä himoja. Suurimmat himot on nimittäin olleet marjat, hedelmät, kananmunat, mannapuuro ja mangovissy. Satsumoita, viinirypäleitä, minitomaatteja, vihreitä omenoita ja appelsiiniä on kulunut tässä raskaudessa monia kiloja. Pakastevadelmat katosi myöskin parempiin suihin jo aikoja sitten, kurkkua oon saattanut syödä parikin joinain päivinä ja ruisleipä kananmunalla on ollut ihan superihanaa! Ja verigreippi. OMG kun se on hyvää! Lämmintä ruokaa en ole kaivannut juuri ollenkaan, enkä sitä isoja annoksia olekaan pystynyt edes syömään. Pahoinvointiaikana elin melkein mannapuurolla ja smoothiella.
Oon kyllä himoinnut ranskalaisiakin, tosin vain ihan paristi. Suurempi pahe raskausaikana on kuitenkin selkeästi olleet kirpeät hedelmäkarkit, salmiakkipääkallot ja Kouvolan laku. Välillä on tehnyt mieli syödä niitä päivittäin, mutta varsinkin alkuun olin itselleni tosi tiukka herkku- ja karkkipäivistä. Nyt sairaslomalla on kyllä tullut lipsuttua vähän liikaa ja vähän mua kyllä jännittää taas huominen punnitus!
Verenpainekin pysyttelee tosi hyvissä lukemissa, jopa himpun verran liian alhaalla sillä välillä olo on aika hutera! Viime neuvolassa mitatut 107/58 ei ole edes ne matalimmat, mutta toki tilanne onkin parempi näin kuin toisinpäin! Muistaakseni pojista oli ihan samajuttu, ei mun verenpaine ilman raskauttakaan kovin korkea ole. Hemoglobiini on taas ollut yllättävän hyvä, eikä sitä nyt pariinkertaan ole mitattukaan. Edellinen oli 135, lukema kuukauden takaa. En tiedä onko mun hb noin hyvä edes normaalisti ilman raskautta! Tuplienkin raskaudesta jouduin napsimaan rautalisää jo jostain 15 viikosta alkaen ja silti arvot pysyttelivät vain reilussa sadassa.
Sokeriarvotkin on olleet ihanteelliset, ja tästä syystä olenkin vähän katkera, että olen silti joutunut tämänkin raskauden aikana kahdesti sokerirasituskokeeseen. Neuvolan testit ei koskaan ole hälyttäneet, eikä sokerit nousseet tuplienkaan raskaudessa kertaakaan. Nytkin edellinen sokerirasitustulos oli oikein hyvä, reippaasti alle viitearvojen. Toki olen kyllä kiinnittänytkin ateriarytmiin raskausaikana paljon enemmän huomiota kuin normaalisti.
Jos muut arvot sitten ovatkin neuvolassa olleet hyviä niin sf-mitta on kyllä huidellut ihan omissa sfääreissään! Mitään noottia en tästä oikeastaan kyllä ole saanut vaan neuvolatätini on ollut sitä mieltä, että nopea kasvu johtuu kertaalleen niin äärilleen venyneestä kohdusta. Kasvu on nyt loppuakohti vähän hidastunut, mutta reippaasti yli yläkäyrän se kasvaa edelleen. Toki plajon pienempänä kuin tuplista, rv34 ero mitassa oli huikeat 10cm! Neljä vuotta sitten mitta oli 44cm kun se nyt oli 34cm. Vauva on kuitenkin kaikissa mittauksissa todettu hyvin keskivertokokoiseksi ja edellisen ultran mukaan lasketunajankokoarvio olisi 3700g. Eli mitään mutanttivauvaa en korkeasta mitasta huolimatta pelkää synnyttäväni. Hauska ensiviikolla kuulla mitä se nyt on! Tuplathan syntyi 36+0 eli tasan kahdenviikon kuluttua tästä päivästä ja olivat 2500g ja 3000g painoisia!
Nää mun pikaraskauskuulumiset nyt kyllä vähän venähti, tarkoitus oli vielä kertoa mun viikonloppuisista babyshowereistani, jotka mulle yllärinä järkkäiltiin lauantaiiltapäivällä! Mutta niistä voisin kyllä tehdä ihan oman postauksensa, kunhan saan siskoltani vähän lisää kuvia. Kaiken kaikkiaan iltapäivä oli kyllä aivan ihana, en voi vieläkään käsittää kuinka moni paikalle tosiaan saapui, mitä kaikkia herkkuja he olivat tehneet ja tilanneet ja miten ihanilla lahjoilla mua ja vauvaa muistettiin! Ja kaikkein paras juttu oli ehkä se, että kaikki paikalla olijat lupailivat mulle treffeja vuodeksi eteenpäin, eli mulla on nyt joka kuukaudelle tiedossa treffit jonkun ihanan kanssa.