Viikonloppuna oltiin Kasperin kanssa ihan kaksin reissussa. Rasmus ja isi jäi kotiin Joensuuhun ja me lähdettiin Kasperin kanssa junalla mun äidille. Lauantaina Kasper jäi sinne hoitoon, kun mä lähdin kaasojeni kanssa Helsinkiin mekkosovituksiin.
Ennen lauantaita, mulla oli aika selvät sävelet siitä, mitä mä haluan. Edellisen sovituksen perusteella tiesin, että tyköistuva ja olkaimeton puku oli ihan ehdottomasti mun ja kroppani juttu. Yllättävää kyllä, mun tasapaksuksi luulemani kroppa paljastuikin melkoisen kurvikkaaksi tyköistuvissa puvuissa. Turha sitä olisi siis piilotella a-linjaisen mekon sisään. Olkaimettomuus oli jo alusta saakka ihan ehdotonta mulle, ja se fiilis vaan vahvistui ekan sovituksen jälkeen.
Kuvittelin, että pitsimekko on mun juttu. Alunperin ajattelin satiinisen olevan se, mutta kun ekan kerran puin pitsisen, rakastuin siihen. Olinkin jo aika varma, että jos mikään mekko ei nyt sykähdyttäisi ihan valtavasti, päätyisin siihen pronoviaksen kaunokaiseen, joka oli se ihan ensimmäinen hääpuku jonka ikinä olen päälleni pukenut.
Ainoa asia mikä tuossa ylemmässä mekossa mätti, oli se ettei se täyttänyt mun kriteerejä prinsessamekosta. Helmaa oli aivan liian vähän, jotta siihen oltaisiin saatu mun vaatimaa nostetta. Muuten yllä oleva pronovias oli niin ihana, että olisin varmaan päätynyt siihen.
Mutta en päätynyt. Lauantaina se THE DRESS tuli vastaan Niinattaressa. Sovitin varmaan ainakin kymmenen pukua, joista kaikissa oli jotain ihanaa, ja ne mun visiot vaan täydellisestä mekosta vahvistui. Mutta aina silti mätti jokin. Yläosa ei miellyttänyt, tai alaosa oli liian pliisu. Tai sitten jokin sauma korustui liikaa tai blingblingiä ei ollut tarpeeksi. KUNNES. Kunnes laitoin sen rakkausmekkoni päälle. Vetoketju meni juuri ja juuri ja ilman vannehametta mekko oli liian pitkä. Mutta muuten, pelkkää täydellisyyttä ylhäältä alas.
Blogissa ei tulla tämän tarkempia kuvia näkemään, enkä myöskään paljasta mistä mekosta on kyse. Sen näette vasta häiden jälkeen! Ja jos joku mekon tunnistaa, niin pidäthän tiedon omanasi! 😉
En oikein uskonut niihin, kyllä sä sitten tiedät kun THE mekon saat päällesi, että se se on -kommentteihin. Mutta sellainen se fiilis juuri oli. En olisi halunnut riisua mekkoani, eikä yksikään mekko sen jälkeen näyttänyt enää yhtään miltään.
Tämä mekko oli täydellinen. Varsinkin puettuani kaksivanteisen alushameen alle, tiesin että tämä oli saatava, maksoi mitä maksoi. Onneksi mekko oli lähes budjetissa. Olo mekossa tuntui nyt jo niin täydelliseltä, olin kaunis, upea ja ihan morsian! Yläselkä ja kädet vaatii vielä treeniä, mutta mitään pakkoa laihtumiselle ei ole, mikä taas poisti yhden ison stressitekijän! Toisaalta taas parin kilon laihtuminen tuskin vaikuttaisi mekon istuvuuteen muuten kuin positiivisella tavalla. Ja jos useampi kilo taas lähtisi, olisi saumoista mahdollista ottaa vähän sisään. Pituus mekossa on kuitenkin juuri passeli sen vannehameen kanssa, eli korjattavaksi mekkoa ei välttämättä tarvitse viedä.
Olen niin innoissani! Millään en malttaisi odottaa heinäkuuhun, että saan pukea tämän ihanuuden päälleni! Onneksi saan mekon jo parin viikon päästä kotiin, joten ainakin voin sitten hypistellä ja kosketella sitä ikävän tullen. 😀 Hääsuunnitelmat sai taas vähän potkua alleen, ja nyt olen hurahtanut taas vähän uudenlaiseen tyyliin mekon myötä!
Tarkemmin hääsuunnitelmia voi kurkkia siellä hääblogin puolella, tämä blogi pyörii edelleen enempi arjen ympärillä! 🙂
p.s vähän haluaisin nyt myös mainostaa, Hääblogini Born to be your Bride. on ehdolla Love me Do:n vuoden hääblogiksi 2015 sekä vuoden tulokkaaksi! Käythän antamassa äänesi vaikka joka päivä TÄÄLLÄ Kannattaa samalla katsastaa muutkin ehdokkaat, ihania hääblogeja on vaikka kuinka!