Niin kului viikko. Ihan tosi äkkiä, varsinkin näin jälkikäteen mietittynä. Tuntuu, että ihan kuin vasta hetki sitten olisin julkaissut ne ennen-jälkeen kuvat ja kertonut, että meidän loma olisi edessä. Ja nyt se jo meni.
Mutta mikä ihana loma meillä olikaan! Mä en oikein tiedä mistä aloittaisin, sillä kaikkea kivaa kerrottavaa olisi vaikka kuinka. Mutta kai se tärkein on se, että mieli ja kroppa on ihan totaalisen levännyt. Oli ihan mahtavaa viettää koko viikko omalla porukalla nauttien oikein kunnon perhelaatuajasta. Mulle itselleni parasta koko matkassa oli se helppous, kun ei tarvinnut siivota, kokata tai kantaa edes rahaa mukanaan. Ja tietysti kaikkein ihaninta oli se, että sai keskittyä ihan täysillä meidän perheeseen ja lapsiin. Oli aikaa kuunnella heidän juttuja, katsella ilmeitä ja seurata niitä oivalluksia. Välillä tähän perusarkeen urautuu niin kovin, että unohtuu nuo parhaat jutut.

Hotelli oli tosi ihana, näki siitä toki, ettei ollut ihan uutuudeen loistossaan ja ainakin meidän huone oli niin kostea, että tuntui kuin pyyhkeet ei ikinä kuivuisi. Alue oli kuitenkin tosi siisti ja puhdas, ei lainkaan liian täysi, vaikka porukkaa tosi paljon olikin. Tämä oli asia, joka meitä eniten mietitytti kun varattiin ko. hotelli. Monelta suunnalta nimittäin varoiteltiin, että allasalue oli aivan liian pieni hotellivieraiden määrään suhteutettuna. Mutta kyllä meille joka päivä aurinkotuoleja riitti, vaikkei niitä kukonlaulun aikaan varailtukaan. Se ikävä piirre nimittäin tässäkin hotellissa, tai lähinnä sen vieraissa oli, että aurinkotuolit käytiin varaamassa jo reilusti ennen kasia. Altaalle sitten valuttiin vasta puolenpäivän jälkeen. Muutamasti allasvalvojat keräili pyyhkeitä pois, mutta eiväthän hekään kunnolla pysy kartalla siitä, millä paikalla milloinkin ihmisiä käy ja mikä odottaa vaan varattuna.
Bamsekerho oli ihan hitti, niin lapsille kuin vanhemmillekin. Isot pojat rakasti sitä niin kovaa, että olisivat halunneet käydä siellä päivittäin niin aamu- kuin iltäpäivälläkin. Kaikkiaan he olivat kerhossa kuitenkin vaan neljänä päivänä, joko aamulla, iltapäivällä tai molempina. Paristi jopa niin, ettei ohjaajina ollut lainkaan suomenkielentaitoista opasta, mutta eipä se poikia haitannut. Bamsekerhot toivat meille vanhemmille myös hetken omaa rauhaa, varsinkin, jos ne sattuivat Justuksen päiväuniaikaan. Silloin rentouduttiin ihan täysillä, kun ketään lapsista ei tarvinnut vahtia. Kuunneltiin äänikirjoja, oltiin vaan tai siemailtiin Cavaa auringossa.
Lapset uivat niin paljon, että saattoivat jopa kasvattaa evät. Isot pojat oppivat uimaan ilman kellukkeita, kun suolainen merivesi kellutti juuri sopivasti. Justuksen meno oli tietysti ihan päätöntä, hänellä kun ei itsesuojeluvaistoa ole yhtään, jalat vievät jo melkoisen kovaa vauhtia, eikä hänellä ole pienintäkään halua käyttää kellukkeita. Tuon pienimmän vuoksi loma olikin välillä varsin vauhdikas, kun vuorotellen juostiin hänen perässään ympäri allasaluetta. Vielä odotellaan sitä lomaa, kun kaikki kolme lasta ovat jo sen verran isoja, että heidän vahtimiseensa riittää silmällä pitäminen aurinkotuolista käsin. Ehkä parin vuoden päästä? Isot nimittäin olivat jo oikein helppoja matkaseuralaisia.

![]() |
| Aurinkolasit saatu KIDDEX |



Ruoka ja juomat oli hyviä, varsinkin Cava ja punaviini yllättävän hyviä siihen nähden, että olivat kuitenkin sieltä halvimmasta päästä. Varsinkin illallisten sisältö vaihteli kiitettävästi ja päästiin maistelemaan niin japanilaisen, espanjalaisen kuin italialaisenkin keittiön herkkuja. Syötiin Tavernassa tapaksia ja Italialaisessa ravintolassa ihanan ohutpohjaista pizzaa. Lounas ja välipalat olivat enemmän sitä perinteistä buffetsettiä, tosin pääravintolalla ei käyty lounaalla kertaakaan, vaan napattiin syömistä allasbaarin vierestä. Tosi pizza- ja pastapainotteistahan se tietysti oli. Lapsien suosikkeja oli jätskibaari, josta jäätelöä sai hakea just niin paljon kuin halusi. Allasbaarista haettavat kaakaot kermavaahdolla ja jäiset slush-juomat oli hittejä nekin. Lapsista oli myös hauskaa, kun limpparia sai juoda monta lasillista päivässä, se kun on meillä kotona aika harvinaista herkkua.
Aamupalan jälkeen suunnattiin yleensä aina altaalle tai rantaan, pidettiin lounaan jälkeen pieni päivälepo ja jatkettiin iltapäivällä altaalla. Suihkun jälkeen mentiin illalliselle ja siitä seuraamaan iltaohjelmaa päälavalle. Iltaohjelma kesti aina reilu pari tuntia, jonka lopuksi oli joka ilta vaihtuva esiintyjä. Ennen sitä lapsia liikutti Bamse ja Captain T sekä muu esitystiimi. Kaikkiaan hotellin valikoima ohjelman suhteen oli kattavampi kuin missään hotellissa missä aiemmin ollaan oltu.
Lennotkin menivät ihmeen hyvin siihen nähden, että Justus istui sylissä, eikä ole koskaan ollut kovin hyvä pysymään paikallaan. Kovin paljon tuota pidemmälle lennolle en tosin pienten lasten kanssa lähtisi, tämä neljä tuntia oli aika sopiva!
Nyt matkakuume on vaan entistä kovempi ja haaveissa olisi seuraava reissu viimeistään ensi syksylle. Ehkä Rodos tällä kertaa, sillä Kreikka houkutti meitä jo nyt kovasti. Jospa vuoden päästä pieninkin olisi hivenen helpompi tapaus 😀
Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa hotellista tarkemmin, mehän majoituttiin TUI:n Family Life Alcudia Pinsissä, joka taita aolla yksi Mallorcan suosituimpia. Olisiko teillä jotain muuta toivetta aiheista?


