
Sinne se äitiysloma sitten vaan hujahti. Vauva täytti pari päivää sitten yhdeksän kuukautta ja tänään alkoi virallisesti mun hoitovapaa. Tai oikeastaan olen tässä juurikin kesälomalla ja hoitovapaa alkaa oikeammin vasta sen perään. Mutta potato poteto, se ja sama.
Hoitovapaalle jääminen ei ole itsestään selvää. Omalla kohdalla se tarkoittaa tulojen tipahtamista aika roimasti, eikä menoja ole aina mahdollista tiputtaa samassa tahdissa. Hoitovapaalle jäämistä helpottaa varmasti ennakointi ja säästäminen, joka ainakin meillä pelastaa jo paljon. Äitiysloman aikana kannattaa nipistää jo menoista, näin hoitovapaalle on käytettävissä muutamia ekstrakymppejä tai satasia.
Mä ajattelen niin, että lapset ovat ihan pieniä vain niin lyhyen hetken, että haluan mahdollistaa heidän kotonahoidon niin pitkään kuin mahdollista. Jos se taloudellisesti vain suinkaan onnistuu, toivon omien lasteni lähtevän hoitoon vasta lähellä paria vuotta, mieluiten ylikin sen. Muutamalla helpolla vinkillä penniä voi venyttää, ja mahdollistaa niin kotona olon vähän pidempään.
1. RUOKA
Ruoka on ehkä se kaikkein isoin kuluerä, jonka kanssa säästöä saa tehtyä ihan valtavasti. Ollaan omassa kuluttamisessa huomattu, että tekemällä ostoslistoja ja suunnittelemalla viikon ateriat säästää ihan hirveästi. Silloin säästyy heräteostoilta, hävikki pienenee ja extempore ulkonasyöminen vähenee.
Kilohintoja vertailemalla löytää usein sen fiksuimman vaihtoehdon, tosin silloin kannattaa muistaa huomioida myös säilyvyys. 700g jauhelihaa ei olekaan halvempi jos puolet joutuu heittämään pilaantuneena pois. Itse usein teen lihojen kanssa niin, että ostan ison paketin, valmistan ruokaa kerralla sen ison satsin ja pakastin sitten annosrasioissa. Näin pakastimessa on aina ruokaa, vaikkei sitä aina jaksaisi valmistaa.
Punaiset ja keltaiset laput hyödyntämällä lihat ja leivät tulee tosipaljon halvemmiksi. Itse ostan niitä paljon pakastimeen, josta niitä on sitten helppo sulattaa ja ottaa käyttöön. Suunnittelu on yksi isoimmista jutuista joilla saa isojakin summia säästettyä. Tällä säästää myös sen hävikin, kun jääkaapin sisältö on tarkoin suunniteltu. Parina päivänä kannattaa tehdä jotain hävikkiruokaa, siis sellaista johon on raavittu kokoon kaikki jämät. Meillä ne on monesti munakasta, kasvissosekeittoa tai pitsaa. Niihin kun voi sekaan heittää melkein mitä vaan! Toinen hävikin minimointikeino on ennakointi. Jos vaikka iso satsi hedelmiä on tummumassa ja pehmenemässä korissa, pilkon ne ja pakastan, sieltä ne on helppo sitten heitellä smoothien sekaan. Banaani esimerkiksi on tosi kätevä näin tehtynä!
Alehaukkabongailu säästää myös kummasti, jos vaan viitsii kiertää useat kaupat. Silloin vaan kannattaa pitää tarkkana mielessä, mitä kannattaa ostaa ja minkä verran. Me on todettu helpoimmaksi ja halvimmaksi tavaksi käydä kerran viikossa isossa kaupassa ja täydentää sitten maidolla ja hedelmillä pienemmästä. Mulla ei aika tahdo riittää siihen, että kävisin monena päivänä moneen kertaan kaupoilla.
2. ÄLÄ LÄHDE IKKUNAOSTOKSILLE TAI KIERTELEMÄÄN KAUPUNGILLE
Aina tulee heräteostoksia. Vaatekauppoja kierrellessä bongaa aina jonkun kivan löydön tai aletuotteen, joka tulee ostettua sen kummemmin miettimättä, onko sille tarvetta. Kaupasta tulee haettua välipalaa tai käytyä kahvilassa pullalla. Take away -kahvi hörpättyä lasten leikkiessä. Jos kiertelemään kuitenkin lähtee, kannattaa pakata lapsille juomapullot mukaan, ottaa itselle kahvia termosmukiin ja valmistaa eväät jo kotona. Tai ainakin pakata itselle se termosmuki, esimerkiksi ärrällä oman mukin täyttö on vaan euron! Kauppojen paistopisteet hyödyntämällä löytyy välipalapullat tai -piirakat kahviloita halvemmalla.
3. BUDJETOI
Tee budjetti ja taloudenseuranta. Excel-taulukko menoista ja tuloista on aika raakaapeliä, mutta siitä sitä parhaiten näkee oman tilanteen. Jos kuukausittaiset menot ja tilitapahtumat ylittävät jatkuvasti tulot, ei ole kuin yksi vaihtoehto ja se on karsia menoja. Budjetoimalla hahmottuu myös summa, joka jokaiseen isompaan hankintaan pitää säästää kuukausittain, jotta sen osto on mahdollista. Kun budjettiin lisää vähän ilmaa pyöristämällä menot lähimpään kymmenlukuun, saa euroja helposti säästöön.

4. SÄÄSTÄ
Säästä niistä vähistäkin rahoista. Vaikka säästäisi kuukausittain vain parikymppiä, on sekin tyhjää parempi.
5. MAKSA LASKUT AJALLAAN
Tällä saa säästettyä helposti kymppejä kuukaudessa, verrattuna siihen että laskut maksaa aina myöhässä. Viiden euron huomautuskulu ei ehkä tunnu missään, mutta jos se kuukausittain tulee neljästä laskusta, on summa äkkiä jo iso. Mulla itselläni on paha tapa unohtaa paperilaskuja milloin minkäkin mainospinon väliin, joten hyväksi ratkaisuksi olen todennut e-laskut. Ne näkyvät hyvissä ajoin verkkopankissa, ne saa klikattua maksetuksi helposti, eikä ne näin häviä tai eräänny.
Jos laskua ei pysty ajallaan maksamaan, kannattaa laskuttajan kanssa sopia maksuajasta. Esimerkiksi vakuutuslaskujen eräpäivää saa siirrettyä helpostikin ilman mitään maksuja.
6. KILPAILUTA JA JAKSOTA
Kilpailuta sähkö, vakuutukset, puhelinliittymät, netti.. Jaa isot laskut useaan erään, jolloin suuria laskuja ei rysähdä yhtenä kuukautena kerrallaan. Toinen hyvä keino on jakaa isot laskut eri kuukausille. Meillä esimerkiksi isot laskut tulevat yhdessä erässä, mutta ne on jaettu pitkin vuotta. Kotivakuutus tammikuussa, sairaskuluvakuutukset maaliskuussa, autovakuutukset ja käyttövoimavero huhtikuussa yms.
7. PIDÄ LISTAA HANKITTAVISTA TAVAROISTA
Tee etukäteen lista tavaroista, joita vaikka puolen vuoden aikana pitää hankkia. Kun paperille on listattuna kaikki, on helpompi bongailla niitä kirpparilta tai alesta. Tällöin myös tärkeysjärjestyksen näkee helpommin. Uudet kengät itselle olisi tietysti kiva, mutta voisiko ne hankkia vaikka ensi kuussa, kun tässä kuussa lapsille pitää ostaa kurikset ja saappaat.
8. KIERRÄTÄ
Myy aktiivisesti omia vanhoja ja tarpeettomia tavaroita pois, näin niistä saadut tuotot kattavat uusien hankittavien hinnat. FB-kirpparit ovat käteviä, jos vaan jaksaa sitä yv, av -huutelua.
Omien kavereiden kanssa voi miettiä myös vaihtorinkejä. Olisiko toisella jotain itselle tarpeellista jonka itse voisi vaihtaa johonkin minulle tarpeettomaan?
Pyri ostamaan kaikki käytettynä, jos ei löydy, osta sitten vasta uutta. Kirppikset, fb, tori.fi yms palvelut ovat täynnä uudenveroista käytettyä tavaraa, jonka hinta on murto-osa uudesta. Me esimerkiksi ostettiin Justukselle juuri STOKKEn taple tap, jonka hinta uutena olisi 50e. Nyt maksettiin siitä 15e. Kun sen joskus myy eteenpäin, saattaa olla että saa jopa omansa pois. Uudessa tavarassa näin hyvin harvoin on, ja itse jää vaan miinukselle.
9. VÄLTÄ RAVINTOLASYÖMISTÄ
Aika itsestäänselvä vinkki, mutta ainakin meillä yksi niistä vaikeimmista. Nälissään ja väsyneenä on niin helppo turvautua valmiiseen ja ajatella ettei se nyt ole kuin pari kymppiä. Mutta viiden hengen perheellä ravintolalasku ihan vaan ketjupaikassa on helposti 50e. Sillä saa jo kuitenkin hyvin suunniteltuna ostettua viikon ruuat kaupasta.
Eli jos menet ravintolaan, niin vaan kerran kuussa ja johonkin kohtuullisen hintaiseen. Me on todettu monesti myös kannattavammaksi ostaa kolme aikuisten ruokaa, joista sitten jaetaan lasten lautasille. Lasten listan ruuat ovat usein tosi pieniä ja tosi kalliita.
10. HARRASTA ILMAISIA HUVEJA
Aina ei tarvitse harrastaa maksullisia harrastuksia. Leffailta kotona omilla poppareilla toimii myös. Salin voi korvata kotijumpilla ja lenkkeilyllä. Paljon on myös ilmaisia tapahtuma, niitä kannattaa bongailla vaikka facebookista. Retkeily ja luonnossa liikkuminen on ilmaista ja hauskaa koko perheen tekemistä.
Bussilla pääsee monessa kaupungissa ilmaiseksi vaunujen kanssa, tää etu kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Nyt myös lähijunissa alkoi päästä vaunuilla ilmaiseksi, eli Helsingin reissu täältä Lahdesta tulee jo aika edulliseksi, kun matkat ovat ilmaiset!
Millaisia vinkkejä itse antaisit säästämiseen?
