Mä rakastan syksyä.
Syksyllä alkaa aina niin moni uusi asia.
Syksyllä saa kaivaa taas kynttilät kaapista. Syksyllä saa pukeutua villasukkiin, neuleisiin ja saappaisiin. Syksy tuo tullessaan kirpeät aamut, pimeät illat ja puiden väriloiston. Syksy on ihanan virkistävää lämpimän kesän jälkeen.

Kesän mittaan olen tehnyt isoa inventaariota omaan kaappiin. Myynyt sieltä kaiken melkein kaiken turhan. Päivittänyt sitä monipuolisemmaksi ja hävittänyt kaikki kulahtaneet ja nukkaantuneet vaatteet. Kohta kaapista lähtee vielä kaikki kesävaatteet talvivarastoon ja siinä vaiheessa toivon kaappini olevan riittävän monipuolinen vastaamaan juuri niihin omiin tarpeisiini.
Olen tennarimutsi ja leggarirakastaja henkeen ja vereen. Hyvin harvoin jalassa näkyy farkkua ja kun näkyy, on se monesti niin strechiä kuin olla voi. Tunikat ja pitkät paidat on siis legginsien kanssa kovalla käytöllä.
Sain House of Brandonilta* ehdotuksen tilata verkkokaupasta pari vaatetta ja postailla niistä sitten. Innolla lähdin mukaan, sillä vaatekaappini kaipaa ehdottomasti täytettä kaiken tehdyn karsinnan jälkeen! Valintaa tehdessä yritin muistaa tämän hetkisen tarpeen sekä sen, millaista vaatetta minulta jo löytyy. Myös se, että vaatteet istuvat ja tuntuvat päällä hyvältä merkkasi paljon.
Tämä sinapinkeltainen Vilan Share Knit Dress -neule* oli ihan ehdoton ykkönen, joka iski silmääni heti House of Brandonin* valikoimaa selatessa. Vaikken oikein mitään keltaista omistakaan, tuntui se ihan täydelliseltä luottoneuleelta tulevaan syksyyn. Neule on sopivan viileä vielä näille lämpimämmille keleille, mutta lämmittää varmasti takin alla myös viileämmällä ilmalla. Värikin sattui ihan just eikä melkein! En tiennyt että keltainen voisi olla värini, mutta ainakin itse tykästyin tuohon kovasti!
Neule on kirjailtu kauniisti, mutta on silti mukavan simppeli. Eli juuri sellainen mitä kaipaan. Niskasta löytyy vielä kivana yksityiskohtana lyhyt vetoketju.
Toinen valintani oli Vilan lyhythihainen Tinny Dress Total Eclipse -raitatunika*. Minulta löytyy tämä samainen tunika konjakin värisillä nahkataskuilla jo ennestään ja se on ollut niin kovalla käytöllä, että päätin hankkia siihen rinnalle toisen samantyylisen mutta erivärisen. Näissä pituudet on juuri sopivat, jotta alle voisi laittaa myös sukkikset, mutta itsestä tuntuu varmimmalta tuvautua legginseihin. Tässäkin tunikassa on niskassa tuo samainen vetoketjuyksityiskohta, joka tuo kivan lisän muuten niin perusvaatteeseen! 
Mitä mieltä olette valinnoistani?
House of Brandon* on itselleni kovin vieras verkkokauppa, enkä ollut ennen tilannut sieltä mitään. Siskoni on tätä kovasti kehunut ja nyt vakuutuin itsekin. Tilaukseni saapui nimittäin päivässä! Verkkokaupassa on vielä MID SEASON SALE käynnissä ja verkkokaupasta voi tehdä todellisia löytöjä! Tiesittekö, että rekisteröityessään House of Brandonin* verkkokauppaan, jokainen tilaus kerryttää bonuksia? House of Brandonilla* ei myöskään ole toimitusmaksuja, joten tuotteita voi tilata kotiin vaikka vaan kokeiltavaksi!
Kiinnostaako teitä tällaiset postaukset jatkossa? Itsellä tämä oli kunnon hyppäys pois omalta mukavuusalueelta! Tuo kameran edessä poseeraaminen ei nimittäin yhtään ole minun juttuni! 😀
Vaatteet saatu.
* sisältää mainoslinkin
