Mistä mä aloittaisin. Varmaan siitä, että tää oli mun mielestä hyvä päätös. Tavallaan. Tavallaan siksi, etten ymmärrä miksi yksikään lapsi tarvisi kokoaikaista hoitoa, jos toinen vanhemmista on kotona. Hyvä siksi, että hoitopaikat on julkisella ihan tosi kiven alla ja ryhmäkoot suuria. Hyvä siksi, että pitää olla kuitenkin yhtälainen mahdollisuus ihan jokaisella päästä varhaiskasvatuksen piiriin niin halutessaan.

Huono siksi, että päätös vaikeuttaa työttömien ja pätkätyöläisten työnsaantia entisestään. Huono siksi, että.. no en mä oikeastaan keksi enää muita syitä 😀 

Tän päivän oon silmäillyt useitakin keskusteluja aiheesta ja eniten ehkä mua raivostuttaa kahden tyyliset kommentit. Eka on se, että hoidon tarvetta perustellaan sillä, että lasten on parempi olla hoidossa kuin masentuneen tai muuten mielenterveysongelmaisen vanhemman kanssa kotona. Väärin, tämä asia ei nyt liity keskusteluun millään tavalla, sillä se menee varmasti siihen harkinnanvaraiseen porukkaan, joille taataan oikeus hoitoon, oli eduskunta päättänyt sitten mitä vaan. On ihan turha vetää päihteitä, mielenterveysongelmia tai muuta kriisejä mukaan tähän keskusteluun, ja yleistää niillä. Tällöin kuitenkin mukana on usein myös muita tukitoimia, joiden puollolla hoito järjestyisi muutenkin. Nyt pitäisi keskittyä siihen valtaosaan ja niihin yleisimpiin tapauksia, ei ääripäihin. .

Toinen on se parempi mutsi -kortin esiin vetäminen. “siis en minä kyllä koskaanikinämilloinkaan laittaisi lastani hoitoon jos olisin toisen kanssa kotona”. Ekaksi, yksikään sellainen jolla ei jo nyt ole useampaa lasta kuin yksi, on mun mielestä täysin jäävi kommentoimaan tuota asiaa millään tavalla. Kaikella rakkaudella, mutta yksi lapsi ei vaan kerro yhtään mitään siitä, millaista se kotona olo on kahden kanssa. Toisekseen, yhden lapsen arjen pyörittäminen on helppoa, kun kaiken voi tehdä sen yhden lapsen tarpeiden ja toiveiden mukaan. Kun sulla on kaksi, tarvii kaikki sovittaa heidän kesken. Kun kolme, taas heidän kesken. Ei se homma nyt vaan mene niin, että kahden kanssa olisi yhtä helppoa kuin yhden. Enkä mä sano että kotona olon pitäisi ollakaan helppoa, mutta yritän muistutella, ettei sun arki ole sen toisen arki. Kaikkialla muistutetaan siitä, kuinka me kaikki ollaan yksilöitä, myös vanhempien kokemusmaailmat ja lasten helppous/vaikeus on hyvin yksilöllistä.

Ja se mikä mun mielestä monelta unohtuu subjektiivisesta päivähoidosta puhuttaessa, on se että parhaimmillaan ja pahimmillaan tuo isompien sisarusten hoitoonviennin mahdollisuus on yksi lapsiperheiden tukitoimista. Hirveen hienoa, jos lähipiiristä löytyy tukea ja lastenhoitoapua, mutta ei kaikilla sitä ole. Päivähoito tukitoimena voi kuulostaa aika rajulta, mutta sitä se monelle on jo nyt. Se, että isommat lapset ovat hoidossa, pitää monen lapsiperheen poissa sieltä sosiaalihuollon palveluiden piiristä. Ja ne jos mitkä on niitä kalliita palveluita veronmaksajille. Ja kun lapsiperheille ei vaan ole saatavilla muita kevyitä tukitoimia. Jos olisi, ei varmaan yhtä automaatiolla haettaisiin isommille lapsille niitä paikkoja. Moni varmasti haluaa taata oman jaksamisen sillä, ettei vedä itseään liian piippuun. On kotiapua kyllä, mutta rahaa sen antamiseen ja toteittamiseen on ihan liian vähän. Sitä ei millään saada riittämään kaikille oikeasti tarvitseville.

Jokainen hoitaa lapsensa itse. Miksi tehdä lapsia jossei niitä halua hoitaa. Joo. Mutta jos se isompien lasten päivähoitoon vienti saa vanhemmat jaksamaan arkea paremmin, niin miksei? En vaan jaksa uskoa että kovin monella se oikeasti olisi kiinni siitä, ettei HALUA.  Tuetaan me verorahoin työttömyyttä ja ihan vaan hengailuakin. Lapsissa nyt kuitenkin on se tulevaisuus, niin mikä ihmeen päähän pinttymä on siinä, että kaikki lapset on hoidettava kotona kokonaan jos toinen vanhempi on töissä? Miksi se on ihan jees, että isommat käy koulussa vaikka äiti olisikin kotona? Eikös nekin kotikouluun? Tai että isommat kotonaolevat käy kerhoissa? Miten kummassa se kerho eroaa päiväkodista? Kerhoja ehkä rahoittaa eri taho, mutta verorahoja syö kyllä nekin.

Eli, osa-aikaisuuteen lyhentäminen on ihan fine. Mä varmaan käyttäisin sitä hyväkseni myös itse, mikäli meille vauva-kolmonen tulisi. Mä en usko, että musta olisi olemaan kolmen alle kolmivuotiaan kanssa kotona, kun tiedän kuinka äärirajoilla olin välillä kahdenkin kanssa. Kokonaan mä en oikeutta poistaisi, sillä uskon itse siihen, että poistamalla se kuormitus siirtyisi vaan toisen tahon maksettavaksi. Tai mikäs siinä, jos tarjolla olisi riittävästi kerhotoimintaa, johon ne isommat lapset voisivat välillä mennä, jotta äidillä vapautuisi kädet kotitöille ja ruuanlaitolle. Tai että äidinkin olisi välillä mahdollisuus nukkua päivisin, jos vauvakin nukkuu. Mutta ainakin Lahdessa, kerhotoiminta alle kolmevuotiaille on ihan olematonta. 

Se, että tämä lyhentäminen koskee myös työttömien ja pätkätyöläisten lapsia, ei mun mielestä taas ole ihan ok. Tai on, jos voitaisiin tarjota kokopäiväinen hoitopaikka heti, jos työtilanne niin vaatii. Tai että pelkkään kotona hengailuun ja sosiaalituilla jatkuvaan elämiseen hoitomahdollisuutta ei voisi käyttää. Mä väitän, että “sosiaalipummit” ja tapatyöttömät on oikeasti aika helposti tunnistettavissa ja tiedossa.

Mitä mieltä SINÄ olet? Onko se ihan jees, että vaikka äiti/isi olisi kotona vauvan kanssa, isommat lapset olisi hoidossa? Tai se, että työttömänä olevan isän lapset ovat puolipäiväisenä hoidossa, jotta isä ehtii hakea töitä ja täytellä hakemuksia kotona ollessaan? Sana on nyt vapaa, mutta muistetaan kuitenkin käytöstavat!